SSRA nousi neljän maalin takamatkalta voittoon – katso naisten liigan sunnuntain tulokset

SSRA oli taipua Classicille, mutta nousi lopulta voittoon. Arkistokuva: Esa Takalo.

SSRA oli taipua Classicille, mutta nousi lopulta voittoon. Arkistokuva: Esa Takalo.

Salibandyseura Rankat Ankat esitti melkoisen kirin naisten Salibandyliigassa sunnuntaina. Se nousi neljän maalin takaa voittoon Classicista. Ottelu päättyi lukemin 7-6.

Vasta kolme peliä tällä kaudella voittanut Classic johti kamppailua avauserän jälkeen jo 4-2 ja voitti toisen eränkin 2-0. Viimeiseen erään lähdettiin siis tamperelaisten 6-2 -johdossa.

Rankat Ankat eivät kuitenkaan luovuttaneet, vaan Sanna Risteli kavensi pelin lukemiin 6-3 ajassa 44:29. Erän puolivälin jälkeen Denisa Ferencikova otti jäähyn ja SSRA aikalisän. Punotut juonet toimivat ja Ristelin toinen osuma toi SSRA:n jo kahden maalin päähän.

Hanna Niemelän ja Sanni Uimarihuhdan nopeat osumat 55:18 ja 55:40 toivat kotijoukkueen jo tasoihin. Classic turvautui minuuttia myöhemmin aikalisään, mutta se ei auttanut, vaan oululaisten Liinu Koivisto teki voittomaalin ajassa 57:22. Classic ei onnistunut tasoittamaan kuudella viittä vastaan.

SSRA:lta kukaan ei tehnyt yli kahta pistettä. Sanna Risteli oli ainoa joka teki kaksi maalia. Classicin tehokkaimmat olivat tuttuun tapaan Michaela Sponiarova tehoin 2+2 ja Denisa Ferencikova kahdella osumallaan.

Naisten Salibandyliigan sunnuntain muissa otteluissa TPS peittosi NST:n, SB-Pro kaatoi ÅIF:n ja PSS puolestaan Kooveen.

Naisten Salibandyliiga 16.12.
15:00 SSRA-Classic 7-6 Ottelutilastot
15:00 TPS-NST 8-1 Ottelutilastot
17:00 SB-Pro-ÅIF 5-1 Ottelutilastot
17:00 PSS-Koovee 5-1 Ottelutilastot