Suomi tyrmäsi Tanskan avauserässä – Lastikka ja Hautaniemi avasivat MM-maalihanansa

Ville Lastikka (vas.) ja Mikko Hautaniemi (kesk.) tekivät ensimmäiset MM-osumansa. Kuva: IFF.

Ville Lastikka (vas.) ja Mikko Hautaniemi (kesk.) tekivät ensimmäiset MM-osumansa. Kuva: IFF.

Suomen MM-urakka jatkui maanantaina ottelulla Tanskaa vastaan. Suomi hurjasteli kamppailusta 7-1 -voiton.

Suomi aloitti pelin prässäämällä avausminuutit päätylankusta saakka. Tanskan osaksi jäi ensimmäisen 20 minuutin aikana kyykkiä puolustuksessa ja kytätä tai jopa toivoa paikkoja joista iskeä vastaan.

Suomi aloitti maalitehtailun ajassa 5:31 Nico Salon toimesta vapaalyönnin jälkitilanteesta. Classic-kentällinen teki kentällä pääosin mitä tahtoi ja Tanska yritti selviytyä. Pari minuuttia myöhemmin Sami Johansson ja Eemeli Salin sahasivat pitkän hyökkäyksen päätteeksi Suomen toisen osuman. Tekijänä toimi Johansson.

Suomen seuraavan osuman iski Ville Lastikka itse hankkimastaan rangaistuslaukauksesta. Maali oli Lastikan MM-uran ensimmäinen. Sinivalkoisten 4-0 -maali merkattiin jälleen Nico Salon nimiin, kun Suomen sai prässin jälkeen hyvän hyökkäysalueen myllyn aikaiseksi. Maali syntyi ajassa 14:37.

Lastikka merkkautti kirjoihin seuraavan MM-maalinsa ajassa 15:04 syvällä Tanskan alueella saadun vastaiskun päätteeksi. Mikko Hautaniemi levitti oivaltavasti Tatu Väänäselle, joka petasi Lastikalle avopaikan keskisektoriin.

Salon kentällinen otti myös miinusta, sillä Mikkel Skov Nielsenin 5-1 -kavennus syntyi heidän ollessaan kentällä. Tanskalainen kiskaisi maailmanluokan laukauksen kahden tolpan kautta ohi Suomen maalilla pelanneen Lassi Torisevan. Muuten Tanskan paikat olivat vähissä. Ne tulivat kahden vapaalyönnin ja kahden hyvän pelinkäännön seurauksina. Kertaalleen Toriseva joutui varsinaisesti venymään.

Tyytyväisyys hiipi puseroon

Toinen erä oli Suomelta varsin tahmea. Hyökkäyspelaamisesta puuttui maltti ja maalia haettiin turhankin hanakasti. Laukauksia ja pitkiä poikkisyöttöjä haettiin liiaksi asti. Tämä avasi Tanskalle enemmän paikkoja kääntää peliä ja muutamaan otteeseen Lassi Toriseva joutuikin ottamaan tärkeitä torjuntoja.

Vastaavasti puolustussuuntaan Suomen reagointi oli hidasta ja peittopeli vajavaista. Vaikkei Tanska muutamalla pidemmällä pallojaksolla paljoa aikaan saanutkaan, joutui Suomi välillä turhaankin olemaan ilman pelivälinettä laiskahkon puolustamisen vuoksi.

Toki Suomellakin oli paikkansa ja Tanskan maalilla Mike Trolle venyi välillä parhaimpaansa. Erän ainoan maalin teki Mikko Hautaniemi. Osuma oli myös Hautaniemelle ensimmäinen MM-kisamaali. Huojennus näkyi ilmeestä turkulaisen kasvoilla pallon painuttua verkon perukoille.

Tiivistys kahteen ketjuun

Kolmannessa erän Suomi sai aloittaa ylivoimalla. Penkiltä ylivoimalle tulleet Miko Kailiala ja Lauri Kapanen värkkäsivät Suomen 7-1 -johto-osuman kyseisen erikoistilanteen aikana. Osuman teki Kapanen.

Jäähyn jälkeen Suomi tiivisti kahteen kentälliseen siirtäen kaikkiaan seitsemän pelaajaa huilaamaan aloittaneesta kokoonpanosta. Kapanen ja Kailiala tulivat Jani Kukkolan laidoille ja pakkipariksi alle valittiin Juha Kivilehto ja Krister Savonen. Jussi Pihan kentällinen pysyi ennallaan toisena kentällisenä.

Peli oli siitä huolimatta yhtä hankalaa kuin toisessa erässä. Suomi tyytyi lähinnä jäädyttämään peliä pallolla, kun laatupaikoille ei päästy. Tanska ei toki onnistunut omia vastaiskujaan hyödyntämään, sillä joukkue turhautui vahvasti päätöserän aikana.

Turhautumisen myötä Suomi saikin erän puolivälin jälkeen ylivoiman. Sen aikana ei kuitenkaan tulosta syntynyt. Maaleja ei enää nähty loppueränkään aikana, joten Suomi nappasi voiton lopulta kuuden maalin erolla.

Suomen tehokkain oli joukkueen parhaaksi valittu Ville Lastikka pistein 2+1. Nico Salo teki kaksi maalia ja Sami Johansson pisteet 1+1.

Ottelutilastot