Maajoukkueet

Uimaharjussa kasvanut tähtipuolustaja löysi kodin Sveitsistä – ”Ei ole syytä muuttaa pois”

05.12.
2018
Maajoukkueet

Tatu Väänäsestä kasvoi salibandyssa todellinen menestyjä. Kuva: Mika Hilska / Salibandyliitto.

Salibandymaajoukkueen mediatuokio on alkamassa Suomen prameassa hotellissa. Konkaripuolustaja Tatu Väänänen saapuu totutun hyväntuulisena ja rentona haastatteluun.

Sohvalle istahtamisen jälkeen puimme ajankohtaisimmat asiat alta pois.

Missä alkusarjan jälkeen mennään?

– Noususuhdanteessa omalta ja joukkueen osalta. Classic-kenttä toimii jo kuin ajatus ja pelaa hyvin, mutta parilla muulla on vielä petrattavaa, vaikka olemmekin parantaneet kolmen pelin aikana. Katsotaan millä koostumuksilla jatketaan. Valmennuksen tuntien voi olla, ettei samoilla mennä, Väänänen sanoo.

Pitkään maajoukkueen kapteeninnauhaa kantanut Väänänen on joutunut luopumaan siitä näihin kisoihin. Nyt sitä kantaa toista kertaa MM-turnauksessa kämppäkaverina asusteleva Nico Salo.

– Ei nauhasta luopuminen kirpaissut. Petterin kanssa kävimme asian läpi. Olen kantanut sitä viisi–kuusi vuotta. Se on maajoukkueessa pitkä aika. Ryhmässä on paljon henkilöitä, joille nauhan voisi ojentaa. Ei ole ollut sellaista oloa, että se kuuluisi juuri minulle.

– Mielestäni on oikein, että nauha annetaan nuoremmille, jotka alkavat kohti kotikisoja kantamaan joukkuetta. Mielestäni kapteenin rooli kuuluu Nicolle, Väänänen kommentoi avoimesti.

Väänäselle MM-kisat ovat jo seitsemännet. Vuodesta 2004 väliin ovat jääneet loukkaantumisen vuoksi vain vuoden 2008 karkelot, joissa Suomi voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa.

Uimaharjun kasvatti on siis nähnyt monenlaisia ryhmiä maajoukkueaikanaan.

– Joukkuedynamiikan suhteen pari viimeistä kisaryhmää ovat olleet erilaisia kuin aiemmat. On sellaisia hulivilityyppejä, että välillä tuntuu kuin olisi poikien kanssa retkellä. Kun otetaan maila käteen ja solmitaan tossut, niin pelleily häviää, mutta muuten on nähty asioita, joita aiemmissa ryhmissä ei juuri ole tullut vastaan.

– Se tuo ilmapiiriin rentoutta. Se opettaa meitä vanhempia tyyppejä, jotka ovat tottuneet erilaiseen meininkiin, antamaan näille persoonille tilaa olla oma itsensä. Siten he näyttävät parastaan kentälläkin. Huikea ryhmä, jossa voi tapahtua loppuviikon aikana vielä vaikka mitä, Väänänen nauraa.

Hauskanpidon kautta huipulle

Ilmapiiri oli rento myös Tatu Väänäsen aikanaan aloitellessa salibandyuraansa. Uimaharjulta lähtöisin olevan rightin pakin pelit eivät alkaneet totisissa merkeissä.

– Ne ajat muistan hyvin. Meillä oli tiivis kaveriporukka, jolla pelasimme lätkää ja futista ja yleisurheilimme porukalla. Käytännössä pelasimme kaikkea, mitä keksimme.

– Salibandy tuli kunnolla Suomeen vasta silloin, ja eräs kanssamme toiminut henkilö tutustutti meidät lajiin. Treenasimme koulun salissa ja pidimme hauskaa. Ei ollut mitään käryä miten pitäisi harjoitella. Ensimmäisenä vuonna C-junioreiden sarjassa hävisimme kaikki pelit ihan pystyyn. Se ei kuitenkaan vienyt intoa, koska toiminta ei aluksi ollut tavoitteellista.

– Nopeasti tuli kuitenkin kehitystä. Kaikki potkivat toisiaan eteenpäin ja opimme koko ajan lisää. Toisella kaudella pääsimme lopputurnaukseen ja sijoituimme Uimaharjun Taimen kanssa neljänneksi. Uimaharjun ja Enon joukkueet yhdistyivät SBS Enoksi, jonka kanssa voitimme Suomen mestaruudenkin junioreissa. Moni niistä jätkistä pelasi Josbassa myöhemmin liigaa, Väänänen muistelee.

Yksi noista jätkistä oli Tatun isoveli Petri Väänänen. Pikkuveli oppi häneltä tärkeän läksyn.

– Muistan olleeni alakynnessä pihapeleissä. Sieltä on varmasti lähtenyt periksiantamattomuuteni. Olin pienempi ja huonompi niin jollain muulla tavalla piti tsempata ja olla fiksumpi pärjätäkseen. ”Pete” oli ensimmäisiä, jotka nousivat Enosta junnumaajoukkueeseen. Hän teki tietä meille muille helpommaksi.

Tatun tapaan myös Petri teki kunnioitettavan uran Salibandyliigassa. 12 kautta, 325 peliä ja 296 tehopistettä ovat kovat lukemat. Lopulta vain Tatu pystyi kuitenkin ottamaan viimeisen askeleen maajoukkuepelaajaksi asti. Toki Petrinkin tililtä löytyy yksi maaottelu.

Olitko loppujen lopuksi teistä veljeksistä kunnianhimoisempi osapuoli?

– Se on hyvä kysymys, johon en osaa vastata. Treenasimme molemmat paljon. Ovatko harjoittelun laatu tai jotkin muut valinnat elämässä sitten tehneet eron, vaikea sanoa. Kun minä pääsin Josbaan niin Pete kävi pelaamassa vuoden Loviisassa liigaa, koska ei halunnut tyytyä Divariin Enossa. Kyllä hänelläkin kunnianhimoa oli.

– Aika pienistä sattumista lopulta on kysymys, että kuka on missäkin tällä hetkellä. Laadukkaan ja hienon uran Pete pelasi liigassa ja jonkun maaottelunkin. Sitä ei voi vähätellä tippaakaan, Väänänen paaluttaa.

Enää veljekset eivät asu samassa maassa, eikä yhteydenpito ole aina helppoa. Petrin tekemisiä pelikentilläkin Tatu on siitä huolimatta seurannut viime vuosien aikana. Tällä hetkellä isoveli edustaa kakkosdivarissa LeBaa.

– Tällä kaudella en ole LeBan tuloksia juuri seurannut, mutta aiemmin kyllä. Yhteyksissä olemme lopulta aika vähän, lähinnä viesteillä. Kesäisin ja jouluna sitten enemmän, kun näemme perheidemme kesken.

Salibandysta ei veljesten kesken enää juuri puhuta.

– Joskus pelasimme samassa kentässä ja spekuloimme paljon salibandyjuttuja. Ne ovat nyt jääneet taustalle. Muut asiat elämässä ovat muuttuneet isommiksi meidän keskusteluissamme.

Kuva: Mika Hilska / Salibandyliitto.

Menestyjäksi Joensuun ja Seinäjoen opein

Väänänen siirtyi Josbaan sen huippuaikana. Kahdella ensimmäisellä kaudellaan seurassa kaulaan ripustettiin hopeiset mitalit. Myöhemmin irtosi vielä SM-pronssi.

Väänänen muistelee lämmöllä ensimmäisiä vuosiaan Josbassa. Kasassa oli kova joukkue kirkkaimpana tähtenään Janne Tähkä. Joensuussa elettiin kovaa salibandybuumia.

– Urheilullisuuden oppiminen oli tärkeintä aikanani Josbassa. Olin onnekas päästyäni pärjäävään joukkueeseen, joka teki työtä menestyksen eteen. Opin millaista kurinalaisuutta se vaatii. Mukana oli esimerkillisiä pelaajia kuten Esa Jussila, Markus Ketonen ja Otto Moilanen. Iso kiitos minun urastani kuuluu sinne suuntaan, Väänänen analysoi.

Kauden 2009-10 päätteeksi Väänänen alkoi kokea, että Joensuu oli oman uran osalta nähty. Hän kaipasi uutta potkua jokapäiväiseen tekemiseen.

– Ilmoitin maajoukkuehommissa, etten jatka enää Joensuussa. SSV, Classic ja SPV olivat yhteyksissä. Classicin ja SPV:n kanssa lopulta varsinaisesti neuvottelin. Tommylla (SPV:n päävalmentaja Koponen) oli selkeä visio siitä, miksi koko perheen kannattaisi muuttaa Seinäjoelle. Ei kaduta yhtään. Vuodet Seinäjoella olivat hienointa aikaani Salibandyliigassa.

Joensuussa maajoukkuepuolustaja oli tottunut pallonhallintaan perustuvaan pelaamiseen. SPV avasi silmiä toisella tavalla.

– Seinäjoella näin, mitä tehokkuus salibandyssa voi olla. Se oli puolustajalle erilainen pelityyli ja toi toisenlaisen näkökulman koko peliin. Opin Seinäjoella paljon, Väänänen kehuu.

SPV:ssä Väänänen sai jälleen maistaa menestystä. Avauskauden päätteeksi irtosi uran kolmas SM-hopea ja kaksi viimeistä kautta Seinäjoella päättyivät kultajuhliin. Väänästä pidettiinkin viimeisenä valttikorttina, jota SPV tuolloin tarvitsi seurahistoriansa ensimmäisen SM-kullan saavuttamiseksi.

– SPV:ssä yhdessä tekemisen kulttuuri on tosi syvällä. Kaupunki on pieni ja kaikki ovat tekemisissä toistensa kanssa. Se oli hienoa aikaa senkin takia.

Seinäjoella syntyi lempinimi, joka on jäänyt elämään aina tähän päivään saakka. Haastattelua aloitettaessakin Salibandyliiton viestintäpäällikkö Jussi Ojala kutsui ”Tattia” paikalle.

– Tatustahan se on vain väännetty. Tuukka Kiviranta sen murjaisi. Siinä on kyllä sellainen velikulta, jollaisia harvemmin näkee. Hän on keksinyt varmaan suurimman osan SPV:n lempinimistä, Väänänen nauraa.

Väänänen viestittelee edelleen SPV-pelikavereidensa kanssa. Konkari painottaa, että kaikista joukkueista jää elämän mittaisia ystävyyksiä. Seinäjoella hän ystävystyi eritoten Janne Hulmin kanssa.

– Olemme edelleen tekemisissä jonkin verran. Meidän lapsemmekin tuntevat toisensa hyvin. Olimme Jannen kanssa viime kaudella Camp Noulla. Se oli minulle ensimmäinen käynti siellä. Olemme molemmat Barca-faneja ja sinne on päästävä toistamiseenkin, viimeistään Ronaldinhon saapumisesta saakka seuraa fanittanut Väänänen sanailee.

Kuva: Ville Vuorinen / Salibandyliitto.

Barcelonan pelien seuraamista varten on pitänyt hankkia C More -tunnukset. Ruutu-tunnuksetkin löytyvät, eli Väänänen seuraa edelleen kotimaista salibandya. Lisäksi Ruotsin liiga kiinnostaa itseään ”vähän salibandyhörhöksi” kutsuvaa 35-vuotiasta.

– Suomen ja Ruotsin liigan tulokset tarkistan aina ja maalikoosteetkin katson. Haluan oppia lisää ja joskus sieltä löytyy jotain omaan tai joukkueen pelaamiseen. Kun on aikaa, eikä omia pelejä, niin katson matseja. SPV:n ottelut kiinnostavat historiani vuoksi eniten.

Sveitsistä koti

Peliveljistä Väänänen jatkoi ulkomaille. Kaudesta 2013-14 eteenpäin hän on edustanut maan menestyneintä seuraa, SV Wiler-Ersigeniä.

Väänänen perheineen on kotiutunut Sveitsiin hyvin. Lapsista kaksi vanhinta on jo kouluiässä ja asunut suurimman osan elämästään maassa. Väänänen ei tiedä, milloin perhe olisi palaamassa Suomeen. Uran jälkeen on lupailtu töitä seuran valmennuspuolelta.

– Sveitsi on meille koti nyt. Ei ole syytä muuttaa pois niin kauan kun seuran puolelta kaikki on kunnossa ja perheellä kaikki hyvin, Väänänen toteaa.

Väänänen toimii Wilerin U16-joukkueen valmennuksessa ja on kouluttautunut sillä saralla nykyisessä kotimaassaan. Valmentaminen kiinnostaa peliuran jälkeen.

– Valmentajana nauttii eri tavalla, kun näkee jätkien onnistuvan ja kehittyvän. Valmennan varmasti lopetettuani, mutta nähtäväksi jää, missä pestissä. Koen, että kokemuksellani minulla on annettavaa eniten vanhimmille ikäluokille, jotka tähtäävät huipulle tai sitten aikuistasolle.

Peliuran loppuminen ei ole vielä mielessä. Tyynenä sohvalla istuva Väänänen kertoo muun muassa, miten hän ei ole koskaan miettinyt, kauanko vielä aikoo pelata.

– Maajoukkueen fysiikkavalmennus on antanut neuvoja palauttaviin treeneihin ja tuntuu kuin pelivuosia olisi tullut lisää. Ennen kroppa oli kauden jälkeen niin poikki, että joutui miettimään kauanko tätä jaksaa. Maajoukkueen tuki yksittäiselle pelaajalle on parantunut viime vuosien aikana huomattavasti, ja juuri nyt tuntuu tosi hyvältä. Pelaan niin kauan kuin peli motivoi ja pelaaminen on siistiä, Väänänen toteaa rauhallisesti.

Vaikka Väänänen ei poissulje mitään vaihtoehtoja, on vuosi vuodelta todennäköisempää, ettei häntä enää nähdä Suomen kentillä. Hän pystyy keskittymään täysin urheilijan elämään Sveitsissä, vaikkei ammattilainen olekaan.

– Miten sen ammattilaisuuden nyt sitten määrittelee? Kaksi päivää viikossa teen töitä pyöräfirmassa. Tilaan ja otan tavaraa vastaan. Pesti on ollut tärkeä oman kielitaidon oppimisen kannalta, viimeiset kolme vuotta kyseisessä yrityksessä työskennellyt Väänänen kertoo.

– Salibandypelaaja minä siellä kuitenkin olen ja sellaisena itseäni myös ensisijaisesti pidän.

Kotiutuminen Sveitsiin on tapahtunut seuran avustuksella. Seura huolehti Väänäsen perheen käytännön asioissa alkuun. Se etsi hänen vaimolleen kielikursseja ja erilaisia sveitsinsuomalaisten ryhmiä, jotta integroituminen olisi helpompaa.

Kuva: Mika Hilska / Salibandyliitto.

Suurimpana apuna ovat olleet Wilerin urheilutoimenjohtaja ja varapresidentti. Lisäksi konkaripelaaja Matthias Hofbauer on ollut tärkeä tuki Väänäselle.

Kokeneella pelaajalla onkin vinkki seuroille uusien pelaajien hankkimisen suhteen. Väänänen kun on perheineen muuttanut kahdesti uuteen ympäristöön onnistuen kiinnittymään paikalliseen yhteisöön vahvasti.

– Urani kannalta on aina ollut tärkeää, että perheelläni ovat asiat hyvin. Suosittelen seuroja, jotka hankkivat pelaajia muualta, ottamaan nämä jutut huomioon. Pelaaja pärjää kyllä. Hän on koko ajan treeneissä ja pelikavereiden kanssa ystävystyy nopeasti. Jos perhe joutuu olemaan itsekseen kotona niin äkkiä tulee signaalia, että pitäisikö lähteä pois.

Väänäsen perheeseen syntyi viimeisimmän EFT-turnauksen aikaan kolmas lapsi. Senkin myötä perheelle on ollut äärimmäisen tärkeää verkostoituminen Sveitsissä.

– Olisi se helpompi, jos vanhempien tuki olisi lähellä, mutta nyt tukiverkosto on luotu seuran avustuksella. Vaimollani on paikallisia ystäviä, ja hän on ystävystynyt myös muiden pelaajien tyttöystävien kanssa.

Paikallisessa kulttuurissa tulee välillä edelleen yllätyksiä, joiden hoitamiseen tarvitaan neuvoa yhteisön jäseniltä.

– Olemme hommaamassa perheen uusimmalle tulokkaalle passia. Jäykkyys sveitsiläisissä toimistoissa jaksaa edelleen yllättää. Asiasta, jonka pitäisi olla helppo, on muodostunut vähän turhauttava kuukauden työstö, Väänänen naurahtaa.

”Mikään muu ei merkitse kuin mitä kentällä teemme”

Palaamme jälleen tähän hetkeen ja käynnissä oleviin MM-kisoihin. Suurella todennäköisyydellä Suomi kohtaa lauantain semifinaalissa Tshekin. Ensin pitää toki hoitaa puolivälierä. Tshekki olisi Väänäselle unelmavastustaja.

– Haluan ehdottomasti kohdata kisaisännät välierässä O2 Arenan tunnelman vuoksi. Siitä saisi kokemuksen, jota ei unohda ikinä.

Matkaa tavoitteeseen, eli maailmanmestaruuteen riittää. Tärkeimmät asiat sen suhteen ovat Väänäsen mukaan henkisen puolen asioita.

– Ketjujen yhteistyö pitää hioa sille tolalle, että voimme voittaa kenet tahansa, mutta tärkeintä on saada aikaan tiettyyn hurmiotila joukkueessa. Meillä riittää taitoa ja saamme kentälliset varmasti toimimaan.

– Pitää muodostaa oikeanlainen rauha ja läsnäolon tunne. Mikään muu ei merkitse kuin mitä kentällä teemme. Ratkaisupeleissä voi tapahtua mitä vaan ja hallissa on kova mekkala. Meidän pitää pystyä reagoimaan niin, ettei mikään häiriötekijä vaikuta meihin.

Tämän saavuttamiseksi käytössä ovat erilaiset keinot kuin viime kisoissa.

– Loppujen lopuksi koko joukkueen toiminnassa on erilainen ilmapiiri kuin viime kisoissa. Kettusen Petellä (edellinen maajoukkueen päävalmentaja Petri) oli aika rento ja läpänheittoon perustuva tyyli. Petteri (Nykky) vaatii omanlaista fokusta, jotta saamme kaiken ylimääräisen mielestä pois. Vielä ei ihan siinä tilassa olla, mutta ei tarvitsekaan. Viikonloppuna siihen pitää päästä, Väänänen painottaa.

Väänäsen meriittilistalta löytyy jo kaksi Suomen ja kolme Sveitsin mestaruutta. Kirsikkana kakun päällä komeilevat kaksi MM-kultaa. Nähtäväksi jää, matkaako Uimaharjulta menestykseen ponnistanut tähtipakki kotiin kolmannen maailmanmestaruutensa kanssa.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Praha, Tshekki

Twitter: @ilkkakittila