VeikkausTV-ennakko: Maalivahdit tiukan paikan edessä? Seinäjoella nähtäneen maalintekokilpa

SPV:n Eero Kosonen on pelipaikallaan maailman kärkeä tällä hetkellä. Kuva: Juha Käenmäki

SPV:n Eero Kosonen on pelipaikallaan maailman kärkeä tällä hetkellä. Kuva: Juha Käenmäki

SPV ja Esport Oilers kohtaavat sunnuntaina Seinäjoki Areenassa klo 17 alkaen. VeikkausTV näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Lähtökohdat:
SPV lähtee sunnuntain otteluun TPS:aa vastaan kärsitty jatkoaikatappio niskassaan. Itse asiassa se on hävinnyt viimeisestä viidestä pelistään kolme ottelua maalin marginaalilla, joten joukkueen käyrä on hiukan laskusuuntainen. Pohjalaispoppoo on silti sarjan kakkostilalla.

SPV hyökkää ahnaasti puolustuspelinkin kustannuksella. Sen korkea prässi tuottaa usein voittoon tarvittavan määrän maaleja, mutta omassa päässäkin kolisee kiitettävään tahtiin, vaikka Eero Kosonen useimmiten esiintyy erinomaisesti tolppien välissä. SPV:n kannalta hyvin kuvaava on maaliero 150-101, kun joukkue on pelannut 15 runkosarjan ottelua. Tappioita on tullut neljä, joista vain kaksi varsinaisella peliajalla.

SPV:n ja koko sarjan ykköspelaaja syyskaudella on ollut Jari Hankkio, joka on paukutellut jo lähes 50 tehopistettä (39+7). Yli 30 pisteen miehiä ovat olleet myös Sami Koski (9+28) ja Joni-Arttu Sieppi (21+12). Vaikka kolme pelaajaa on erityisesti noussut esille pistetilastoissa, niin SPV:n riveistä on löytynyt ratkaisuvoimaa laajalta rintamalta.

Esport Oilersin alkukausi on ollut yleisesti ottaen hyvä, vaikka joulun alla pelatuissa otteluissa paikallisvastustajat ErVi ja Indians voittivat espoolaiset maalilla. Oilers on kuitenkin viidentenä sarjataulukossa ja on esiintynyt viime kautta vakaammin tähän asti.

Pelillisesti Oilersin vahvuudet löytyvät hyökkäyspelaamisesta, kun taas puolustuspää ei ole ollut joukkueen vahvinta osaamista. Oilers on iskenyt kärkijoukkuiden Classicin ja SPV:n jälkeen eniten maaleja (116). Omiinkin on uponnut 86 osumaa, mikä on 5,73 kihausta ottelua kohden.

Oilersin ykköstähtenä tällä kaudella on häärinyt sentteriksi siirtynyt Justus Kainulainen, joka on naulannut keskimäärin kaksi tehopistettä ottelua kohden (18+12). Vahvaa hyökkäyspeliosaamista ovat esittäneet myös Casper Pfitzner (13+14) sekä Heikki Iiskola (16+10). Puolustuspäässä Jesperi Lindfors (+25) pelaa erittäin vahvaa kautta.

Kuumat ja kylmät:
Siepin voi nostaa esille tässäkin kategoriassa. Hyökkääjä on naulannut kolmessa viime pelissä tehot 4+5 ja hyvät otteet ovat jatkuneet läpi kauden. Sieppi on jo rikkonut tällä kaudella aiemman yhden kauden piste-ennätyksensä. Tällä kaudella läpi lyönyt Janne Autio on ollut myös hyvässä iskussa ja on SPV:n tehotilaston kolmosena (+21)

Oilersin jo mainittujen nimien lisäksi Sylvester Raikamo on löytänyt kolmessa viime pelissään virettään (6+1). Erinäisistä loukkaantumista kärsinyt hyökkääjä on iskenyt yli puolet kauden tehoistaan viime peleissä. Myös Kainulaisen viretila (4+3) kolmessa viime pelissä on ollut mainio. Jesperi Linfors on taasen tehtaillut kahdessa viime pelissä pisteet 2+4 pakin paikalta.

Oilersilta varsinkin kolmosviisikossa esiintyneillä pelaajilla tehotilasto on melko paljon pakkasella suhteessa joukkueen muuhun miehistöön.

Yhteinen historia:
Joukkueet ovat kohdanneet viime kausina useasti. Vuoden 2017 pudotuspelisarjassa SPV vei pidemmän korren voitoin 4-2. Viime kauden runkosarjassa SPV voitti molemmat kamppailut, mutta tämän kauden avauspelissä Oilers voitti maalein 11-8. Seinäjoella Oilers on onnistunut voittamaan varsinaisella peliajalla viimeksi 12.3. 2014 pudotuspeliottelussa.

Taistelupari:
Eero Kosonen, SPV – Joonas Kaltiainen, Oilers

Kumpikaan joukkue tuskin ottaa ottelussa jalkaa kaasulta, mutta ehkä tässä tapauksessa hiukan puolustusorientoituneempi lähtö otteluun voisi olla paikallaan. Molemmat ovat vahvoja hyökkäyspelissä osin puolustuspelin kustannuksella, ja se on tietysti myös luonut maalivahdeille ison kuorman. Ykkösvahdit Kosonen (232 torjuntaa, torjuntaprosentti 75,57) ja Oilersin Joonas Kaltiainen (205 torjuntaa, torjuntaprosentti 73,21) ovat osin tuosta syystä tukalan paikan edessä illasta toiseen. Ei ole kuitenkaan mahdottomuus, että SPV:n maalia vartioisi Rasmus Hasu ja/tai Oilersin maalia Nemo Sipilä.

Kokoonpanot:
Viime pelien perusteella joukkueet lähtevät kamppailuun ehjillä kokoonpanoilla.

Edelliset ottelut:

SPV
29.12. SPV-TPS 7-8 ja.
16.12. SPV-Karhut 13-5
14.12. Indians-SPV 9-11

Oilers
21.12. Indians-Oilers 7-6 rl.
16.12. Oilers-OLS 17-8
14.12. EräViikingit-Oilers 6-5

Pääkallo.fi:n maaliveikkaus:

Todennäköisesti sunnuntaina nähdään maalintekokilpailu, jonka voittajaa on jopa melko hankala ennakoida. Edellisessä pelissä vaaka kallistui Oilersin puoleen osin ensimmäisen erän viiden minuutin ylivoiman aikana, jolloin joukkue osui neljästi SPV:n verkkoon. Erikoistilanteilla tulee olemaan sunnuntainakin iso merkitys. Kaikesta huolimatta SPV on jonkin sortin ennakkosuosikki otteluun.

Maaliarvio: SPV 8, 9, 10 – Oilers 7, 8, 9

Ottelun löydät Veikkauksen Tulosvedosta ja Pitkävedosta.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Veikkauksen kanssa.