Classicin maajoukkuetähti on ollut jo kolme peliä sivussa – ”Annetaan aikaa laittaa jalka kuntoon”

Eemeli Salin (oik.) oli edellisen kerran Classicin kokoonpanossa joulukuun lopussa Happeeta vastaan. Kuva: Esa Jokinen

Eemeli Salin (oik.) oli edellisen kerran Classicin kokoonpanossa joulukuun lopussa Happeeta vastaan. Kuva: Esa Jokinen

Espoolainen Westend Indians jäi sivustaseuraajan rooliin, kun Tampereen Classic haki vakuuttavan esityksen jälkeen 2–10-vierasvoiton Salibandyliigassa keskiviikkoiltana.

Edes maajoukkueesta tutun pistenikkarin, Eemeli Salinin, poissaolo ei vaikuttanut Classicin peliesitykseen Espoossa.

Usein ykkösketjun vasemmassa laidassa pelaava Salin oli sivussa jo kolmannesta perättäisestä ottelusta. Ennen Indians-peliä häneltä jäi väliin ottelut Karhuja ja OLS:aa vastaan.

Voitokkaan ottelun jälkeen Classicin päävalmentaja Samu Kuitunen kertoi, että Salinin poissaolo johtuu kantapäässä olevasta vammasta, joka oireilee pistelynä.

– Olemme tarkoituksella katsoneet, että hän ei ainakaan nyt pelaa, koska nyt on tullut kova kuorma MM-kisojen ja Champions Cupin vuoksi. Annetaan aikaa laittaa jalka kuntoon, ja hyvinhän nämä korvaajat ovat ottaneet siitä koppia.

– Ei ole mikään pahempi vamma kyseessä. En usko tällä hetkellä, että hän joutuisi olemaan pitkään poissa.

Champions Cupin voiton jälkeen Classicin esitykset Karhuja ja OLS:aa vastaan olivat selvästi heikompia. Maha ei Kuitusen mukaan kuitenkaan ole ollut täynnä, vaikka kymmenen pelaajaa oli mukana juhlimassa maailmanmestaruutta Prahassa.

– Aina ei muisteta sitä, että usein tässä lajissa ne kauden huippupiikit ajoittuvat loppuun, eli kevääseen. Nyt meillä on ollut niitä jo täällä matkan varrella joulukuussa, Kuitunen avaa samalla fläppitaululle piirtäen.

– Ei olla totuttu, että näin lujille joudutaan ennen joulua ja joulukuussa, niin sitten pelaajat ovat henkisesti ja fyysisesti aika kovilla.

Indiansia vastaan peli kuitenkin palasi jälleen lähes uomilleen, ja kentällä nähtiin totutun vahva ”Family”.

– Se on kova juttu, kun hoidat ne pelit kotiin, missä olet vaikeuksissa. Aika usein se kertoo joukkueen henkisestä tilasta ja halusta, joten siksi olen tyytyväinen niihin kahteen vaikeaankin peliin.

Classic porskuttaa liigan piikkipaikalla kymmenen pisteen erolla toisena olevaan SPV:hen.