Happeen nuorukainen tykitti uransa avausmaalilla ryöstövoiton Oulusta

Happee oli kaksi erää tappiolla Oulussa, mutta nousi silti voittoon. Arkistokuva: Juha Käenmäki

Happee oli kaksi erää tappiolla Oulussa, mutta nousi silti voittoon. Arkistokuva: Juha Käenmäki

OLS piti Happeeta tiukoilla Oulussa, mutta joutui lopulta taipumaan, kun jyväskyläläiset pyyhkivät päätöserässä 4–6-voittoon. Ottelun voittomaalin iski Happeen nuori puolustaja Eppu Suhanto, jolle osuma oli uran ensimmäinen.

Suhannolle varmasti hyvältä maistunut maali syntyi kahdeksan minuuttia ennen kolmannen erän loppua. Vili Liponen pelasi pallon tyhjyyttä ammottaneeseen taskuun nuorelle puolustajalle.

OLS-maalilla torjunut Vinski Kivilompolo ei mahtanut Suhannon tarkalle tykitykselle mitään. Happee meni tuolla osumalla 4–5-johtoon. Peter Kotilainen pääsi iskemään pelin viimeisen tyhjiin.

Luistinseura oli vahvasti kiinni voitossa vielä kahden erän aikana. Avauserä meni tyylipuhtaasti oululaisille maalein 3–0. Happee nousi toisessa erässä maalin päähän. Ottelun jälkeen jyväskyläläiskapteeni Petri Kauko jakoi kunniaa kolmosketjulle ja nuoriso-osastolle.

– Aika heikko peli meiltä varsinkin pallollisena. Kolmoskentän äijät käänsivät sitten, mutta kukaan muu ei selviä puhtain paperein, Kauko totesi VeikkausTV:n haastattelussa.

Kolmosketjun laituri Mikko Immonen vastasi Happeen kahdesta maalista. OLS:n tehokkain oli Tatu Kiipeli tehoin 2+1.

OLS jatkaa taistelua sarjapaikastaan liigan häntäpäässä. Joukkue on nyt 12. sijalla. Happee nousi neljänneksi.

Taistelu playout-viivan tuntumassa on tiukkaa. OLS:n yläpuolella olevat LASB ja Welhot kohtasivat toisensa sunnuntaina. Siinä LASB vei lopulta pidemmän korren, kun Miska Mäkinen ratkaisi ottelun toiseksi viimeisen peliminuutin rangaistuslaukauksella.

Welhoilla ja OLS:lla on sarjataulukossa eroa vain pisteen verran.

Miesten Salibandyliiga:
LASB–Welhot 7–6 Ottelutilastot
Steelers–SPV 5–10 Ottelutilastot
OLS–Happee 4–6 Ottelutilastot