KalloCast: ”Dialogi valmentajien ja pelaajien sekä tuomareiden välillä ei ole kunnossa”

Kuva: Toni Lötjönen

Kuva: Toni Lötjönen

KalloCastin kymmenes jakso käsittelee erinäisiä ajankohtaisia salibandyaiheita viimeisiltä viikoilta.

Alkusanojen yhteydessä muistetaan viime viikolla menehtynyttä entistä salibandytähteä Janne Saveniusta. Alkuvuosi on erinäisten palkintogaalojen kulta-aikaa, joten KalloCast spekuloi salibandyn mahdollisuuksia torstain Urheilugaalassa sekä suomalaisten mahdollisuuksia maailman parhaiden pelaajien äänestyksessä.

Siirtomarkkinoilla on jo tapahtunut hiukan ja erinäisiä huhuja leijuu ilmassa, joten pureuduimme niihin myös jonkin verran. Porin Karhut ja Rauman SalBa vaihtoivat valmentajaa viikon sisään ja molempien kaupunkien tilanne on mielenkiintoinen, joten siinäkin oli aihe, josta riitti puhuttavaa.

Viime viikkoina on nähty melko voimakkaita purkauksia erotuomareita kohtaan ja myös jälkiseuraamuksia on tullut. Keskustelimme avautumisista, jälkiseuraamuksista, kurinpitotoiminnasta sekä erotuomarisektorista ylipäänsä.

Salibandyliigan runkosarjasta on enää viimeiset 1,5 kuukautta jäljellä, joten sarjatilanteen läpikäyminen oli jälleen paikallaan tässä vaiheessa kautta. Lopussa oli mukana tietysti myös tietovisa.

Podcast nauhoitettiin yhteistyössä Gamesaverin kanssa. Teknisestä toteutuksesta vastasi Anssi Karjalainen. Löydät tuoreimman jakson myös Acastista ja iTunesista.

Alkusanat:
00.00-03.30

Urheilugaalan salibandyehdokkaat ja maailman parhaat salibandypelaajat vuonna 2018:
03.31-12.52

Siirtoja ja siirtohuhuja:
12.53-22.17

Länsirannikon valmentajaruletti:
22.18-33.00

Pelaajien ja valmentajien avautumiset, kurinpitoasiat ja tuomaritoiminta:
33.01-50.47

Salibandyliigan katsaus:
50.48-1.34.58

Tietovisa:
1.34.59-1.45.34