Perinteikkäät seurat pinteessä Divarissa, SalBalla mahdoton tehtävä – NST kovimmassa iskussa

Sinipaitainen Nurmon Jymy voitti huojentavasti kovassa kurimuksessa elävän SalBan viime kierroksella. Kuva: Elmeri Elo.

NST on liekeissä tällä hetkellä. Kuva: Elmeri Elo.

Salibandyn miesten Divarissa on suurimmalla osalla enää kahdeksan peliä jäljellä. Tilanne on kutkuttavan jännittävä monessakin kohtaa sarjataulukkoa.

Mielenkiintoisin tilanne on sarjataulukon häntäpäässä. Päävalmentajaa vaihtanut Rauman SalBa varmasti elättelee vielä toivoa karsintapaikasta, mutta kaukana se on. Tilannetta toki helpottaa se, että heillä on vielä yhdeksän peliä jäljellä, kun niitä sijoilla 12 ja 13 olevilla Nurmon Jymyllä ja Joensuun Josballa on enää kahdeksan.

Äkkiä ajateltuna SalBan ei tarvitsisi voittaa kuin kolme peliä ollakseen tasapisteissä Jymyn kanssa. Täytyy kuitenkin muistaa, että syvissä vesissä pelillisesti uinut ”koiralauma” on voittanut ainoastaan kaksi peliä varsinaisella peliajalla tällä kaudella. Kerran se on voittanut jatkoajalla ja kerran saanut pisteen.

Se, että voittaa viimeisistä peleistään kolme, tai oikeastaan enemmän kuin Jymy tai Josba, on todella paljon. Käytännössä valmennusvastuun ottaneelta Juha Teikarilta vaaditaan ihme, jotta SalBa pelaisi itsensä vielä pois suoran putoajan paikalta.

Kaksinen ei tilanne ole missään nimessä myöskään kahdella perinteikkäällä seuralla, Jymyllä ja Josballa. Josba on perinteikäs pääsarjoista jo monen vuosikymmenen ajalta ja vaikka Jymy pelaakin nyt vasta kolmatta perättäistä kauttaan Divarissa, on se nähty jo kauan sitten liiga- ja divarikartalla.

Sinipaitainen Nurmon Jymy voitti huojentavasti kovassa kurimuksessa elävän SalBan viime kierroksella. Kuva: Elmeri Elo.

Josballa tilanne on toki parempi, sillä se on vain neljän pisteen päässä sijalla 11 olevasta EräViikingit Akatemiasta, jolla on peli enemmän pelattuna. Siitä huolimatta joensuulaisten meneillään oleva tappioputki sattui pahaan saumaan ja kampeaminen suoraan säilymiseen vaikuttaa haasteelliselta. Pitkän linjan liigajoukkueena aikanaan tunnettu Josba on kuihtumassa vuosi vuodelta vaikeampaan tilanteeseen. Nyt joukkue käy jo Divari-paikastakin kovaa taistelua. Joensuun alueen salibandyn osalta tilanne on harmillinen, sillä jo aiemmin naapuriseura LeBa tippui lyhyen visiittinsä päätteeksi Divarista.

Jymyllä puolestaan tilanne on haastavampi. Sen pitäisi käytännössä voittaa jäljellä olevista peleistään vähintään kaksi enemmän kuin Josba ja EV Akatemia päästäkseen pois karsijan paikalta. Josbaan verrattuna viime vuosina hyvin menestyneen Jymyn kausi on ollut melkoinen floppi. Tänä vuonna Jymyltä oli lupa odottaa, että rutiini toiseksi korkeimmalla tasolla olisi riittävä jopa kestomenestyjän rooliin, mutta kausi on edennyt toisin. Pelillisestikin Jymy on tuntunut olevan epävarma heikkojen tulosten varmasti syötyä itseluottamusta. Nurmolaiset nappasivat onnekseen huojentavan voiton Raumalla viime kierroksella.

Jymyn ja Josban positiivinen puoli on se, että molemmat pelaavat pääosan peleistään kotona, kun EV Akatemialle pelit ovat vieraissa. Periaatteessa myös O2-Jyväskylällä on vielä mahdollisuus valahtaa karsijan paikalle, mutta myös ”amppareilla” suurin osa jäljellä olevista peleistä on kotona.

Playoff-paikkojen osalta Divari on ollut totutun tasainen. Sarjan sijat 2-9 ovat kaikki viiden pisteen sisällä ja sijat 3-9 kahden pisteen sisällä. O2-Jyväskylä on kymmenentenä kolmen pisteen päässä playoff-viivasta. Käytännössä niin viimeiset kotietupaikat kuin viimeiset playoff-paikatkin ratkennevat vasta aivan viimeisillä kierroksilla. Pelejä tulee menemään varmasti todella paljon ristiin.

Loviisan Tor ja FBC Turku taistelevat Divarin piikissä. Kuva: Anssi Koskinen.

Kärjessä piikkipaikan on ottanut Loviisan Tor. Eroa tuloksellisesti heikosti vuoden aloittaneeseen FBC Turkuun on neljä pistettä, joskin ”BeeCeellä” on peli vähemmän pelattuna. Turkulaisten heikkoa jaksoa ei helpota se, että ykköspakki Mikko Stenforsin kausi on ohi ja ykköspyssy Jani Hyytiäinenkin on sivussa rosterista.

Olettaa voi kuitenkin, että turkulaiset petraavat vielä, vaikkakin viimeisimpänä alla on 8-0 -murskatappio Tiikereille. Näin ollen Tor ja Turku taistelevat viimeisillä kierroksilla siitä, kumpi valitsee playoff-vastustajansa ensimmäisenä.

Playoff-joukkueista kovimmassa nosteessa ovat tällä hetkellä NST ja Tiikerit, jotka ovat molemmat voittaneet viimeisistä viidestä pelistään neljä. NST on voittanut viimeisistä kymmenestä pelistään kahdeksan, mutta Tiikerit ovat nyt ottaneet neljä voittoa putkeen.

Tiikereiden ykköstähtenä on viilettänyt koko sarjan pistepörssiä johtava U19-maajoukkueen laituri Joakim Lund, joka on iskenyt 15 otteluun huimat 44 tehopistettä. Häntä kovasti haastaa Merikoskea lähes yksin peleissä ajoittain johdattava Vesa Heikkinen.

Tiikerit viilettää Divarin tämän hetken pisimmässä voittoputkessa Joakim Lundin johdolla. Kuva: Juhani Järvenpää.

Rangersilla kulki joulukuuhun saakka todella kovaa, mutta viimeisistä kuudesta kamppailustaan se on hävinnyt neljä. Sarjanousijalla on pelejä kuitenkin jäljellä vielä kymmenen, eli sillä on periaatteessa mahdollisuus nousta taistelemaan vielä aivan kärkisijoista, mikäli tuloksellinen vire löytyy uudelleen.

Divari ei ole tänäkään vuonna pettänyt yllätyksellisyyden osalta. Kevään 2019 aikana nähdään varmasti vielä paljon erikoisia tuloksia ja yllätyksellisiä heilahteluita. Niin playoff- kuin playout-paikkojenkin suhteen tullaan näkemään vielä todennäköisesti äärimmäisen mielenkiintoinen taistelu.

Divarin sarjataulukko ja muut tilastot