Rangers nousi kärkikamppailun voittoon viimeisellä kympillä – uusi vahvistus isossa roolissa

Viime keväänä Divariin noussut Kirkkonummi Rangers otti jälleen komean päänahan Divarissa. Rami Kallio (8) oli joukkueen tehopelaaja. Kuva: Juhani Järvenpää

Viime keväänä Divariin noussut Kirkkonummi Rangers otti jälleen komean päänahan Divarissa. Rami Kallio (8) oli joukkueen tehopelaaja. Kuva: Juhani Järvenpää

FBC Turku ja Kirkkonummi Rangers kohtasivat keskiviikkona miesten Divarin ottelussa Turussa. Rangers teki viimeisessä erässä komean kirin ja voitti pelin maalein 9-7.

Ajassa 47.05 Juuso Forsman vei kotijoukkueen 7-4-johtoon ja tilanne vaikutti FBC:n kannalta suotuisalta, kun turkulaisryhmä sai vielä ylivoiman seuraavalla minuutilla. Tuore Rangers-vahvistus Kristian Lamminen iski kuitenkin alivoimalla ajassa 49.43 vieraiden kavennusmaalin ja viimeiselle kympille mentiin lukemissa 7-5.

Kavennuksesta kului vain 46 sekuntia Samu Andersonin 7-6-maaliin, ja tasoitusosuma syntyi Samuli Alaluusuan lavasta 35 sekuntia myöhemmin. Kirin käynnistäneestä Lammisen maalista oli kulunut kaksi minuuttia ja 59 sekuntia, kun mies laukoi ottelun voittomaaliksi jääneen osuman. Teppo Salo maalasi vielä tyhjiin viisi sekuntia ennen loppua.

Rangersin kolmen pisteen onnistuja oli Rami Kallio (1+2) ja Salo sekä Lamminen maalasivat kahdesti mieheen. FBC Turun Miikka Sokka tarjoili kolme maalisyöttöä.

Rangers oli ennen peliä Divarin kolmantena, mutta nuosi turkulaisten ohi sarjakakkoseksi. FBC Turun pitkä voittoputki päättyi viime viikonloppuna ja keskiviikon häviö oli toinen perättäinen sarjassa.

Ottelutilastot