SK: Salibandyn EM-kultamitalisti ja kaksinkertainen MM-kävijä Janne Savenius menehtyi 50-vuotiaana

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi

Salibandylegenda Janne Savenius on kuollut 50 vuoden iässä, kertoo Satakunnan Kansa verkkosivuillaan.

Savenius muistetaan erityisesti Tampereen Gunnersin riveistä, jossa mies yhteensä 13 kautta 1. divisioonaa ja Salibandyliigaa. Kaudella 1998-99 taitava hyökkääjä edusti SBS Poria. Salibandyliigassa Savenius pelasi 290 ottelua tehopistein 109+127 ja saavutti yhden SM-hopean Gunnersin riveissä.

Hyökkääjä kuului 1990-luvulla myös Suomen salibandymaajoukkeuen vahvuuteen. Hän edusti Suomea vuoden 1995 EM-kisoissa, kun Suomi pääsi juhlimaan ensimmäistä arvokisakultaansa. Hän oli Suomen maajoukkueessa historian ensimmäisissä MM-kisoissa 1996 sekä vuoden 1998 MM-kisoissa. Näistä kisoista Suomi saavutti hopeaa ja pronssia. Hän pelasi yhteensä 26 maaottelua tehoin 8+2.

Savenius oli yhdessä kaksoisveljensä Jarkon kanssa Gunnersin tärkeimpiä pelaajia. Jarkko Saveniuksen (nro. 9) ja Janne Saveniuksen (nro. 25) pelipaidat jäädytettiin aikoinaan seurassa.