Vaasalainen salibandy elää tällä hetkellä murrosvaihetta. Karkeasti jaoteltuna sen erilaiset olennaiset vaiheet voi jakaa neljään osaan.

Aivan alkuajoista on tietysti hyvä huomioida myös Roller Team, joka pelasi 90-luvun alussa kaksi kautta miesten Salibandyliigassa. Sittemmin vaasalaisjoukkueita ei ole nähty korkeimmalla sarjatasolla.

Laajemman lajikulttuurin kannalta ensimmäinen tärkeä vaihe osui 1990-luvulle, kun seuroja perustettiin yhä enemmän alueelle. Vuonna 1997 perustettu kaupunkisarja Aurinkoliiga oli ja on edelleen merkittävässä roolissa kaupungin lajiskenessä, ja se on tämän artikkelin mukaan ensimmäinen iso askel.

Toinen askel osui vuoteen 2002, kun alueen isoin seura SB Vaasa perustettiin ja toiminta jokseenkin ammattimaistui, ja seuran alle syntyi laajempaa junioritoimintaa. SB Vaasa nousi pari kautta myöhemmin valtakunnalliseen 1. divisioonaan. SB Vaasan alkutaival Divarissa oli vain kolmen kauden mittainen, mutta Woodcutters piti paikkansa kaudesta 2006-07 kauteen 2011-12. Tuona aikana SB Vaasa kuitenkin kehittyi seurana ja paikallinen toiminta meni seuratasolla eteenpäin, vaikka edustusjoukkue ei kaupungin ykkösryhmä ollutkaan pelillisesti mitattuna.

Seuraava merkittävä askel oli näiden kahden seuran yhdistyminen vuonna 2012. Tuon jälkeen yhtenäisempi SB Vaasa menestyi Divarissa varsin hyvin ja seura kasvoi entisestään todella nopeasti.

Viimeinen eli neljäs vaihe oli askel taaksepäin. Tuorein käännekohta oli kesä 2018, kun SB Vaasa joutui luopumaan Divarin sarjapaikastaan pelaajapulan ja muiden syiden vuoksi. Tällä hetkellä kaupungista ei löydy pääsarjatason joukkuetta.

Alkusanojen jälkeen on hyvä käydä läpi kaupungin lajihistoriaa sen hyvin tuntevan Sami Laitalasen, 47, kanssa. Laitalainen perusti aikoinaan Aurinkoliigan ja oli myös perustamassa SB Vaasaa vuonna 2002. Laitalainen oli SB Vaasan ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 2002-04. Laitalainen on ollut niin monessa mukana paikallisessa toiminnassa, että hänet voi nimetä helposti yhdeksi kaupungin kaikkien aikojen merkittävimmistä salibandypersoonista ja vaikuttajista.

Mistä kaikki lähti omalla kohdallasi salibandyn parissa, Sami Laitalainen?

– Huutoniemen liikuntasalisalista. SB Paapoissa pelaava Janssonin Tero oli serkkuineen silloin mukana. Omasta aiemmasta urheilutaustasta voin kertoa sen verran, että olen kerran käynyt Vaasan Kiiston futistreeneissä. Muuta ei ole salibandyn lisäksi.

– Se on tietysti säilynyt sellaisena sisäpiirin vitsinä, että jos otan joskus pallon hyvin jalallani haltuun, niin on voinut todeta, että “olethan sinä kerran käynyt Kiiston treeneissä”. Sieltä Huutoniemeltä salibandy lähti omalla kohdallani, ja vasta armeijan jälkeen, Laitalainen kertoi.

Aurinkoliiga on ollut kaupungin salibandyskenen eräänlainen sydän ja sen toimintaa avataan enemmän erillisessä artikkelissa. Aurinkoliiga syntyi tarpeesta, kuten moni muukin lajin sisälle perustettu seura tai sarja.

– Kausi oli 1997-98, kun kaupunkisarja perustettiin. Kaj Smulter pyöritti sellaista paikallissarjaa aiemmin Huutoniemen sairaalan hyvin pienessä salissa, jossa pelattiin neljä vastaan neljä. Itse ajattelin silloin, että kaipaisin tähän vähän lisää sellaista kilpailullisuutta. Sittemmin mentiin Vaasan kauppaoppilaitokselle, ja pelattiin vuosi tai kaksi nimellä Vaasa Open. Sen jälkeen siitä tuli Aurinkoliiga ja laitettiin kunnon sarja pystyyn, Laitalainen avasi.

SB Vaasa ja sen perustaminen

Laitalaisen haastattelu tehtiin Vaasassa Suomen Cupin positiivista huomiota herättäneen SB Paapat-Classic -puolivälieräpelin alla. Nauhoitus suoritettiin Suvilahden koulun tiloissa, joka on myös Laitalaisen työpaikka. Tuon koulun salissa on järjestetty erinäistä salibandytoimintaa jo pidemmän aikaa ja paikka on ollut merkittävä muullakin tavoin.

– Itse asiassa istut juuri sen kyseisen pöydän ääressä, jossa SB Vaasa aikoinaan perustettiin, eli voit tuntea sen juuret siinä. Silloin oli sellainen tilanne, että piti taas miettiä yksi hyppäys eteenpäin, kun Aurinkoliigan finaalipeleissä oli 200-300 katsojaa.

– Pelattiin silloin tähdistöottelu Aurinkoliiga All Stars vastaan Kovjoki UF, joka pelasi silloin liigaa. Me voitettiin se ottelu. Vai voitettiinko? Joka tapauksessa siitä virisi ajatus, että olisi mahtavaa saada kaikki taustat ja pelaajat saman seuran alaisuuteen, että voitaisiin taistella valtakuntaa vastaan, eikä vain keskenämme täällä.

– Mukana olivat silloin Challengers-93, Vaasa Wizards ja Wunder Team. Woodcutters-96 ei lähtenyt silloin mukaan, eikä sitten myöhemminkään, vaikka kysyimme heitä. He halusivat tehdä omaa työtään ja hatunnosto siitä heille, Laitalainen muisteli.

SB Vaasan perustamisesta ja historiasta voi lukea vielä tarkemmin täältä.

Nousu 1. divisioonaan

Laitalainen ei aivan varmaksi muista mikä kausi se oli, kun SB Vaasa pelasi ensimmäisen kautensa silloisessa 1. divisioonassa. Salibandyliiton Excel-muotoiset historiatilastot kuitenkin paljastavat, että kausi oli 2004-05.

– Hienot nousukarsinnat oli silloin. Ensimmäinen peli oli hirveä shokki, kun mentiin johonkin Etelä-Suomeen pelaamaan ja äijiä rupesi lentämään kaukalosta ulos. Meidän kaverit lopettivat pelaamisen, eikä pilli soinut. Tuomari totesi vain, että ”täällä pelataan Divarin säännöillä ja täällä saa mennä vähän lujempaa”. Siitä kun päästiin yli, niin loppu olikin vaasalaista lajihistoriaa.

Sarjanousu nosti myös vaatimustason nousua seuran toiminnassa. Varsinkin mentaalipuolen vahvana tekijänä tunnettu Tuomo Kangasluoma liittyi edustusjoukkueen valmennusryhmään. Kangasluoma kuului 2000-luvun alkuvuosina naisten maajoukkueen valmennukseen.

– Kangasluoman Tuomo tuli silloin aikoinaan valmentajaksi, ja Kuusisaaren Teemu oli myös valmentajana. Paljon mentiin eteenpäin niistä meidän alkuperäisistä kaveriporukoista. Taso oli kova valtakunnallisesti jo siihen aikaan, Laitalainen sanoi.

Mielenkiintoinen lisämauste kaupungin salibandyhistoriassa on tietysi kahden hiukan erilaisen seuran välinen nokittelu. Woodcutters oli perustettu jo vuonna 1996, mutta se ei ollut organisaationa niin vahva kuin kilpakumppaninsa, vaikka silläkin oli junioritoimintaa. Sen voimahahmo ja puheenjohtaja Teuvo Hakanen oli kuitenkin tarmokas tekijämies.

SB Vaasa oli isompi ja perinteisemmän tyylinen seuratoimija, ja Woodcuttersin vahvasti edustusjoukkueen kautta toiminut värikäs ryhmä, joka sai kuitenkin kerättyä riveihinsä lopulta kovemman nipun. Sen roolia kaupungin salibandyhistoriassa ei pidäkään väheksyä.

Seurojen välillä oli paikoin kitkaa, ja kipinöitäkin lensi 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä. Taustoille ajanjakso oli paikoin haastava.

– Miten sen nyt ottaa. Siinä oli vähän ylä- ja alamäkiä itsellänikin, kun SB Vaasan mukana tiputtiin taas takaisin kakkoseen, ja Woodcutters nousi taas sitten nousi ykköseen. Ehkä se tilanne repi meitä taustoja vähän suuntaan jos toiseenkin. Aika raskaita vaiheita oli itse kullakin. Sehän oli vain urheilua ja eteenpäin mentiin siinäkin. Sekin varmasti vain kasvatti pelaajia ja taustoja eteenpäin.

Onko jäänyt mitään erityistä tarinaa mieleen noilta ajoilta?

– Ei nyt mitään ihan ihmeellistä, mutta joitain yöllisiä puheluita tuli, että pelaajat lähtevät SB Vaasasta. Ehkä se kuuluu tähän urheiluun, Laitalainen kommentoi lyhyesti.

Seurojen yhdistyminen

Vuonna 2012 tapahtui se mitä moni oli ehtinyt toivoa tai odottaa vuosien varrella, eli kaupungin merkittävimmät seurat yhdistivät voimansa.

– Siinä täytyy nostaa Luoman Markolle hattua siitä, että hän tuota väänsi pitkään, ja sai sen viimein maaliin. Oli siinä toki paljon muitakin ihmisiä mukana. Mielestäni se oli ihan järkevä ratkaisu, sillä nyt seura on Suomen ihan suurimpia pelaajamassaltaan. Pitäisi taas ottaa seuraava harppaus, mutta toki edustusjoukkue luopui nyt juuri sarjapaikastaan. Silti vaikka paikka olisi pidettykin, niin seuraava steppi olisi kuitenkin pitänyt jälleen ottaa eteenpäin, Laitalainen pohti.

SB Vaasa pelasi kevään 2012 jälkeen melko vakuuttavan jakson Divarissa. Se kuului Divarin parempaan puoliskoon viime kauden loppuun saakka, vaikka se ei mennyt Divarin pudotuspeleissä kertaakaan puolivälieriä pidemmälle.

Ennen Divarin pudotuspeliaikaa se pelasi kuitenkin liigakarsinnoissa keväällä 2014, jolloin se pisti Nokian Krp:n kahdessa pelissä tiukoille, mutta joutui taipumaan lopulta voitoin 3-0.

Miksi tuo kaupungin sisäinen yhteistyö oli pitkään niin vaikeaa?

– Siinä taisi olla siitä kyse, että Woodcutters halusi pitää kiinni omasta toiminnastaan ja kumpikaan ei halunnut luopua omastansa, Laitalainen linjasi ytimekkäästi.

Enää samanlaisia haasteita ei ole kuitenkaan ollut.

Sarjapaikasta luopuminen ja paikalliset haasteet

SB Vaasa luopui sarjapaikastaan kesällä 2018. Laitalainen kritisoi päätöstä myöhemmin Pohjalaisen haastattelussa. Nyt mies on mielipiteessään melko varovainen, mutta olisi toivonut, että yritystä olisi ollut ehkä rahtusen enemmän. Kokenut salibandytoimija tietää kuitenkin kokemuksen kautta, että tilanne ei ollut yksinkertainen.

– En tiedä sitten olisiko auttanut, jos olisi tehty yleisempi ja rohkea avunhuuto vanhoille pelaajille sekä lajiväelle. Siten, että ”nyt meillä on tämmöinen ongelma käsillä, että mitäs tehdään ja saadaanko apuja”. Silloin olisi voinut ainakin sanoa, että on ainakin yritetty ja käytetty kaikki keinot.

– Totuus lienee kuitenkin sekin, että päätöksentekijät eivät ole helpossa tilanteessa, kun liiton eräpäivät painavat päälle ja edessä ovat isot sanktiot, jos asioita ei hoida ajallaan.

– Olen itse ollut kokemassa myös SB Vaasan kanssa sen, että mistä saadaan pelaajia alkavalle kaudelle? Ei ollut pelaajia ja sitten tuli try outille sellaisia pelaajia, jotka eivät osanneet pukea liiviä päälleen. Kyllä siinä oli vähän vitsit vähissä jonain synkeänä syksynä, Laitalainen naurahti.

SB Vaasa oli viimeisen mittauksen mukaan Suomen 12. suurin seura, jolla on 697 rekisteröitynyttä pelaajaa. Lajin tulevaisuus kaupungissa on jossain määrin hyvissä kantimissa, vaikka haasteitakin on.

– Taas pitää lähteä rakentamaan vähän niin kuin alusta. Ongelmana Vaasassa on vähän tuo junioripolku, joka tahtoo vähän kutistua, kun tulee pullonkaula ja sieltä ei kovin montaa pelaajaa pulpahda ulos. Juniorimäärä katoaa aika nopeasti jonnekin.

Vaasassa on yliopisto ja ammattikorkeakoulu, jotka tuovat jonkin verran pelaajia paikkakunnalle. Tuon aiheuttama mahdollinen pelaajien suurikin vaihtuvuus ei ole ongelma itsessään.

– Ei se ole ongelma. Näen, että sitä kautta tulee ehkä enemmänkin niitä täydentäviä pelaajia. Enemmän kyse on siitä, että millä keinoin saadaan pidettyä juniorit paremmin lajin parissa. Se on se ongelma, Laitalainen kertoi.

Minkälainen haaste raha on lajin suhteen Vaasassa?

– (hymisee). En usko, että raha on ongelma, vaan pelaajat. Jos miettii Vaasaa isossa kuvassa, niin kuinka monta rightin puolen pelaajaa meiltä Vaasasta on tullut? Osaatko sinä sanoa historiasta kuinka monta?

Tässä vaiheessa myönnän, etten osaa nimetä kovin montaa.

– Timo Kukko, Toni Karppinen ja Sami Mahlanen. Siinä ne rupeavat oikeasti olemaan, vaikka minäkin toki sen puolen pelaaja olen. Minulla toki Divari-kokemusta vain joukkueenjohtajan roolissa, Laitalainen virkkoi.

Luettelit tuossa jo muutamia pelaajia. Ketkä ovat kaupungin kautta aikain parhaat pelaajat lajissa?

– Ehkä asenteeltaan tuo jo mainittu Timo Kukko, joka teki aina valtavan määrän töitä kentällä. Joskus kävi meilläkin kokeilemassa, mutta polvi ei vain kestänyt. Mikael Furu täytyy tietysti mainita maalinteon osalta. Lintalan Kimmo on tänä päivänäkin kova ja on tehnyt vuosikausia maaleja.

– Sanotaan Kukko työmoraalin vuoksi, Furun maalintekotaidon osalta ja Lintalan kohdalla täytyy nostaa aivan uskomaton pallokosketus. Nämä nostan pelitaitojen puolesta, mutta yleisesti haluan sanoa, että kaikki joiden kanssa olen toiminut lajin parissa ovat oikein kivoja tyyppejä, Laitalainen paalutti.

Lajin monitoimimies

Haastattelu lähti käyntiin Laitalaisesta itsestään ja häneen se myös päättyy. Laitalainen kuuluu niihin lajitoimijiin, jotka ovat tehneet vuosien saatossa hurjan määrän töitä lajin eteen tunteja laskematta. Eri rooleja löytyy useita vuosien varrelta.

– Olen pelannut korkeimmillaan kakkosdivisioonassa. Nyt on meneillään 25. kausi pelaajana ja tällä kaudella on yksi peli alla, eikä vielä tehtyä maalia. Tämä on nyt toistaiseksi ainut kausi, kun maalia ei ole tullut. Pitääkin siis katsoa hyppäänkö kentälle vielä jossain pelissä.

– Erotuomaritoiminnassa olen ollut mukana, ja ollaan osallistuttu muun muassa erotuomareiden SM-kisoihin joukkueella. Olen ollut myös SB Vaasan edustusjoukkueen joukkueenjohtaja ja toimin SB Paappojen niin kutsuttuna päällikkönä. Aurinkoliigaa ollaan pyöritetty vuodesta 1997 asti, ja senkin pyörittämisessä on toki mukana paljon kavereita.

– Alkuperäistä seuraani Challengersia en ollut perustamassa, mutta SB Vaasaa olin. Challengers ikään kuin annettiin minulle. Seuralla oli alkuun vähän velkaa ja lähdin silloin setvimään sitä. Tämä SB Paapat on nyt siis Challengersin alaisuudessa ja pelaa kakkosdivaria. Sarjapaikka on SB Vaasan kakkosjoukkueelta vuokrattu paikka, Laitalainen luetteli.

Kauanko peliura jatkuu vielä?

– Kyllä minä vielä muutaman vuoden pelailen ainakin täällä Suvilahdessa.

Oletko koskaan laskenut lajiin kulutettua aikaa?

– En.

Edes viikkotasolla Laitalainen ei osaa heittää kovin tarkkaa arviota.

– Nykyisin ehkä vähemmän, mutta silloin aikoinaan kun tein Aurinkoliigaa ja naputtelin itse tilastot nettiin, niin kyllä sitä helposti 00-01 asti yöllä tuli naputeltua. Excel lauloi ja yritin peukalo keskellä kämmentä jotain nettisivuakin kasata. Nykyisin Markus Lönn on tehnyt kännykässä toimivat tulospalvelujärjestelmän ja kaikki hoituu aivan tajuttoman mahtavasti.

Elämäntilannekin on muuttunut radikaalisti viimeisen kymmenen vuoden aikana, sillä Laitalaisella on jälkikasvua. Se luonnollisesti suitsii salibandyyn käytettävää aikaa.

– Nythän se on haastavampaa, kun on kolme pientä muksua, mutta ymmärtäväinen vaimo avittaa asiassa. Aika hyvin olen päässyt treeneihinkin tänne Suvilahteen, mutta vieraspelireissuihin en ole kehdannut lähteä mukaan muutamaan vuoteen, vaasalainen salibandyn voimahahmo päätti vaimoaan kiitellen.