VeikkausTV-ennakko: Happee matkustaa oululaisten vieraaksi – toistuuko alkukauden murskavoitto?

OLS:lla on kova työ pysyä kovavireisen Peter Kotilaisen (mustassa) kannoilla sunnuntaina. Arkistokuva: Esa Jokinen

OLS:lla on kova työ pysyä kovavireisen Peter Kotilaisen (mustassa) kannoilla sunnuntaina. Arkistokuva: Esa Jokinen

Sunnuntain tuhdin salibandytarjonnan täydentää Oulun Luistinseura ja Jyväskylän Happeen kohtaaminen Oulun Kastellin monitoimitalossa. VeikkausTV lähettää ottelun suorana kello 18 alkaen.

Lähtökohdat:

Piristynyt OLS avasi tämän vuoden tappiolla Turussa, ja kuluvana viikonloppuna tappiosarakkeeseen tuli jälleen lisämerkintä. Oululaiset lähtevät sunnuntain kamppailuun 12. sijalta. LASB on tasapisteissä sijan ylempänä ja SB Welhot pisteen etumatkalla.

Loppusyksystä piristymisen merkkejä osoittaneen OLS:n jonkinlaiseksi eduksi voi laskea meneillään olevan kotiotteluiden putken. Se pelaa vielä seuraavat neljä ottelua kotikentällään Kastellissa. Vastukset ovat kuitenkin kovia, ja joukkue kaipaa pisteitä kipeästi, mikäli se meinaa kivuta vielä playout-sijoilta kuiville.

Ennen lauantain kotitappiota Indiansille päävalmentaja Jani Lipsanen laskeskeli seuran sivuilla, että yhdeksän pistettä tammikuun viidestä kotiottelusta riittäisi vielä pudotuspelikamppailuun. Happee ei ainakaan tarjoa yhtään helpompaa haastetta, joten Luistinseura pelaa jo toisena iltana putkeen todella tärkeistä pisteistä.

Tukevasti pudotuspeleihin oikeuttavalla viidennellä sijalla oleva Happee avasi kalenterivuoden vakuuttavasti kaatamalla Seinäjoen Peliveljet vieraskentällä. Lauantaina voittoputki piteni, kun LASB kaatui selvästi 7–2. Happee lähteekin varsin hyväkuntoisena tuplaviikonlopun reissulle pohjoiseen.

Kun playoff-paikka on hyvin hyppysissä, pääsee Happee keskittymään loppurunkosarjan ajan kotiedun tavoitteluun, eli neljän parhaan joukkoon yltämiseen. Mahdollista se on sillä edellä oleva EräViikingit on vain pisteen päässä.

Oman pään tilkitseminen on onnistunut jyväskyläläisiltä, sillä joukkue on päästänyt toiseksi vähiten maaleja koko liigassa. Lisäksi kärkipelaajat ovat takoneet tulosta, etunenässä MM-finaalissa ”hevostellut” Peter Kotilainen, joka on koko liigan pistepörssissä toisena. Maininnan ansaitsee myös tasaisesti esiintynyt maalivahtikaksikko Miro Tuomala–Markus Laakso.

Kuumat ja kylmät:

OLS:n tasaisesta ryhmästä ei ole koko kauden aikana pystynyt kukaan yksilö nousemaan erityisesti ylitse muiden. Maalinteko on tuottanut tuskaa niissä otteluissa, joista olisi voinut raapia arvokkaita pisteitä.

Happeelta jo edellä mainitun Peter Kotilaisen lisäksi esiin voi nostaa Jami Mannisen, joka on hieman vaikeahkon alkukauden jälkeen saanut pisteitä varsin mukavasti tilastoihinsa. LASBia vastaan Manninen jäi kiikaritehoille, mutta EräViikinkejä vastaan syntyi kuusi maalia ja SPV-voitossa tehot 2+2.

Yhteinen historia:

Oululaisten saldo Happeeta vastaan on karua luettavaa, vaikka viime ja toissa kaudella se onkin saanut napattua pisteen kertaalleen jyväskyläläisryhmältä. Tämän kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Happee oli suvereeni ja tyylitteli OLS:n yli 8–1-lukemin.

Taistelupari:

Valtteri Parviainen, OLS – Peter Kotilainen, Happee

Vuonna 2013 kaksi huippulupaavaa laitahyökkääjää kokivat pettymyksen nuorten MM-kisoissa, kun Suomi jäi kovasta joukkueestaan huolimatta pronssille. Sen jälkeen heidän uransa ovat kulkeneet hyvin erilaisia teitä. Kotilainen on noussut lähes koko maan tuntemaksi tähdeksi, jolta löytyy jo miesten MM-kisoista tuplamestaruus. Tarkasti laukova Parviainen sen sijaan on kärsinyt useina kausina vaikeista loukkaantumisista ja läpimurto liigan huipulle on jäänyt tekemättä. Parviainen on silti OLS:n parhaimpia yksilöitä, ja kunnossa ollessaan tärkeä mies hyökkäyspäässä.

Kokoonpanot:
OLS lähtee peliin hieman vajaamiehisenä, sillä sen tärkeimpiin puolustajiin lukeutuva Lauri Tiira on pelikiellossa. Tiira sai kahden ottelun pelikiellon Indians-tappion jälkeisistä kommenteistaan. Happee-puolustaja Niko Ilmonen on ollut sivussa viimeiset kolme ottelua, eikä todennäköisesti matkaa Ouluunkaan.

Edelliset ottelut:

OLS
12.1.2019 OLS–Indians 3–5
6.1.2019 TPS–OLS 7–3
29.12.2018 Steelers–OLS 3–7

Happee
12.1.2019 Happee–LASB 7–2
6.1.2019 SPV–Happee 5–10
30.12.2018 Happee–EräViikingit 9–3

Pääkallo.fi:n maaliveikkaus:
Sunnuntai-illan ottelu Oulussa ei ole helpoin rasti Happeelle, kun ottaa huomioon, että joukkue pelasi jo lauantaina. Siitä huolimatta joukkueiden tasoero on tällä hetkellä niin suuri, että OLS:n voitto olisi iso yllätys. Kovassa vireessä olevat Happeen kärkihyökkääjät teettävät OLS:lle hikisen iltapuhteen Kastellissa.

Maaliarvio: OLS 2,3,4 – Happee 7,8,9

Ottelun löydät Veikkauksen Tulosvedosta ja Pitkävedosta.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Veikkauksen kanssa.

Muokattu 13.1. kello 13.50: Kokoonpanot-osioon lisätty tieto OLS:n Lauri Tiiran pelikiellosta.