Divarit

Nyt se on varmaa – SalBan syöksykierre jatkuu suoraan kakkosdivariin

10.02.
2019
Divarit

Rauman SalBan synkkä kausi päättyy putoamiseen. Kuva: Elmeri Elo.

Miesten Divarissa Rauman SalBa kärsi tänään 6-5 -jatkoaikatappion Lappeenrannan NST:lle. Tappio tarkoitti sitä, että raumalaiset jatkavat ensi kaudella pelejään kakkosdivarissa. Divaria on jäljellä vielä neljä kierrosta.

SalBa putosi viime keväänä Salibandyliigasta, jossa se ehti pelaamaan kaudet 2014-18. Samassa rytäkässä joukkue menetti tukun kovia pelimiehiä ja näytti selvältä, ettei kaudesta Divarissa tule ruusuilla tanssimista. Merkittävä asia oli myös ykköspakki Joni Rokosan menetys vammojen uusiutumisen vuoksi.

Kausi on ollut kuitenkin oletettuakin vaikeampi, sillä ”koiralauma” on kerännyt 22 pelistä vain 10 pistettä. Joukkue on voittanut kaksi peliä varsinaisella peliajalla ja kerran jatkoajalla. Tappioita on kertynyt tilille siis 19 kappaletta ja niistä vain kahdesta on irronnut niin lisäpiste rankkari- tai jatkoaikatappion myötä.

Joukkue vaihtoi myös päävalmentajaa kesken kauden. Petri Seppinen joutui lähtemään ja tilalle tuli jo kauan sitten SalBaa luotsannut ja seurassa pitkään toiminut Juha Teikari.

NST-tappion myötä ei ole enää edes teoriassa mahdollista, että SalBa nousisi karsijan paikalle. Eroa Joensuun Josbaan on 13 pistettä ja SalBan on enää mahdollista kerätä niitä vain 12. Josba pelaa parasta aikaa Rangersia vastaan.

Raumalaiset nousivat Divariin aikanaan kaudeksi 2011-12 ja jo silloin epäiltiin pystyykö sarjanousija säilyttämään sarjapaikkansa. Kolmen kauden aikana meno oli kuitenkin koko ajan nousujohteista ja se huipentui liiganousuun keväällä 2014.

Kaikkiaan Salibandyliiton pääsarjoissa (Salibandyliiga ja Divari) joukkue ehti siis viettää kahdeksan kautta ja moneen otteeseen se osoitti sisukkuutensa esimerkiksi säilymällä liigassa vastoin ennakko-oletuksia. Tänä vuonna puhti ei kuitenkaan enää riittänyt Divarissa.

Tämän illan ottelussa SalBan turmioksi koitui eritoten tehot 2+1 iskenyt NST:n Jarkko Nurmela, joka upotti myös ratkaisevan jatkoaikaosuman. SalBan tehokkain oli kolme maalia alustanut Ville-Petteri Lilja. Veli Peltonen osui kahdesti.

Ottelutilastot

Miesten Divarin sarjataulukko

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Vaasa

Twitter: @ilkkakittila