Oilers kasvatti voittoputkeaan laadukkaassa Espoon derbyssä – paikalla 2823 katsojaa

Justus Kainulainen huudatti espoolaisyleisöä kahdella komealla osumalla. Kuva: Juhani Järvenpää

Justus Kainulainen huudatti espoolaisyleisöä kahdella komealla osumalla. Kuva: Juhani Järvenpää

Esport Oilers ja Westend Indians mittasivat toisiaan perjantai-iltana miesten Salibandyliigan paikallispelissä Espoon Metro Areenalla. Oilers voitti kamppailun maalein 8-5.

Ottelun alku oli tasaista vääntöä molemmin puolin. Avausmaali syntyi ajassa 8.55, kun Oilersin Justus Kainulainen karkasi vastahyökkäykseen ja laukoi pallon kovaa sekä tarkasti Indians-maalin kattoon. Tasoitusosumakin nähtiin erän loppuminuuteilla. Ajassa 18.25 Alexander Hoffström laukoi vieraiden avausosuman. Erää oli jäljellä seitsemän sekuntia, kun Indiansin Tuomas Harjula osui Aaro Astalan tarjoilusta. Oilers oli avauserässä pelillisesti niskan päällä, mutta Indians oli omissa paikoissaan tehokkaampi. Vauhtia piisasi kiitettävästi molempien joukkueiden osalta.

Toisessa erässä vauhti ei laantunut. Avausmaali syntyi, kun Oilers nappasi pallon Indians-puolustukselta, jonka myötä Sylvester Raikamo purjehti maalintekoon ajassa 27.44. Indians oli pujahtaa johtoon, kun se pelasi nopean pitkän pallon Aaro Astalalle, joka tarjoili tyhjän paikan Oskari Möykkyselle. Joonas Kaltiainen venyi kuitenkin huipputorjuntaan, josta seurasi vastahyökkäys, jonka myötä Alexander Nyman iski Oilersin kolmannen maalin.

Indians pääsi kokeilemaan ylivoimaa vielä erän lopulla, mutta lisämaaleja ei syntynyt. Ensimmäiset kaksi erää olivat tasaisia, laadukkaita ja vauhdikkaita. Kolmoserään lähdettiin tilanteessa 3-2.

Kolmas erä ehti vanheta vain 25 sekuntia, kun Valtteri Kainulainen linkosi Indiansin tasoihin tarkalla kudilla. Oilers pääsi myllyttämään ylivoimaa joitain minuutteja myöhemmin ja Antti Suomela laukoi Oilersin johtoon ajassa 45.27. Varsinaisen peliajan viimeisen kympin alussa Justus Kainulainen esitti upean laukauksen, joka vei Oilersin kahden maalin johtoon.

Maalitehtailu ei suinkaan päättynyt siihen. Ajassa 53.13 Astala täräytti pallon kotijoukkueen verkkoon ja tilanne oli 5-4. Maalin jälkeen Indians pääsi pyörittämään ylivoimaa, jonka Oilers kuitenkin kesti hienosti. Pelikellon näyttäessä 56.13 Oilersin Onni Piiparinen osui onnekkaasti, kun pallo kimpoili vieraiden verkkoon pelaajien ja maalivahdin kautta.

Ajassa 57.23 Indians käytti aikalisänsä ja lähti pelaamaan ilman maalivahtia. Vain kahdeksan sekuntia myöhemmin Heikki Iiskola osui tyhjään rysään ja Oilers johti peliä 7-4. Riku Holopainen naulasi vielä toisen osuman tyhjiin, joten kotijoukkue pääsi neljän maalin johtoon. Indians maalasi vielä kertaalleen, mutta Oilers vei voiton.

Kamppailun tehopelaajia olivat Justus Kainulainen (2+1), Iiskola (1+2), Suomela (1+2) ja Harjula (1+2). Laadukasta ja vauhdikasta kamppailua seurasi paikan päällä 2823 silmäparia. Oilersille voitto oli jo seitsemäs putkeen ja joukkue nousi kolmanneksi. Indians on miesten liigan kahdeksantena.

Perjantain tulokset:

Miesten Salibandyliiga
Oilers-Indians 8-5 Ottelutilastot Juhani Järvenpään ottelukuvat

Miesten Divari
ÅIF-Loviisan Tor 5-4 rl Ottelutilastot