OLS:lle vuoden tauon jälkeen A-juniorit – tavoitteena nousta nopeasti SM-sarjaan

Otto Kurronen (kelt. #10) voi ikänsä puolesta edustaa ensi kaudella myös OLS:n A-junioreita. Kuva: Salibandyliiga.

Otto Kurronen (kelt. #10) voi ikänsä puolesta edustaa ensi kaudella myös OLS:n A-junioreita. Kuva: Salibandyliiga.

OLS tiedotti viime viikolla perustavansa vuoden tauon jälkeen A-poikien joukkueen. Joukkue osallistuu ikäluokan Divari-karsintoihin.

Viime kaudella OLS tippui A-junioreiden SM-sarjasta, eikä saanut kasaan joukkuetta täksi kaudeksi lainkaan. Seuran mukaan tavoitteena on, että nyt kasaan saadaan joukkue, joka pystyy ensi kaudella hakemaan karsinnoista Divari-paikan ja pelaamaan keväällä 2020 noususta takaisin SM-sarjaan.

– Tällä kaudella on tullut huomattua, että A-juniorien puuttuminen junioripolun päästä aiheuttaa tiettyjä haasteita. Mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä tärkeämmäksi A-juniorijoukkueen perustaminen tuli prioriteettilistalla, OLS:n lajivastaava Jani Lipsanen sanoo.

A-poikien valmennustiimi on jo kasassa. Tällä kaudella miesten edustusjoukkueessa valmentajana toiminut Jani Lämsä ottaa A-poikien valmennusvastuun. Loput valmennustiimistä päästään julkaisemaan tämän kauden päätyttyä. Lämsälle ollaan etsimässä korvaajaa ensi kaudeksi miesten joukkueeseen.

– Halusin, että A-junioreihin saadaan välittömästi laadukas valmennustiimi. Mielestäni olemme onnistuneet siinä nyt loistavasti, Lipsanen iloitsee.

Lipsasen mukaan on realistista puhua, että A-poikiin kasaan saatava ryhmä pystyy tosissaan pelaamaan noususta.

– Jos nyt mietitään, että meillä on jo tässä vaiheessa miesten ensi kauden varmoista sopimuspelaajista A-ikäisiä Eetu Ijäs, Tuukka Haudanlampi (kuvassa keskellä), Otto Kurronen, Antti Vikstedt ja Valtteri Lämsä. Osalla on iso rooli miehissä jo nyt, mutta he tuovat meille sen rauhan, että pystymme sieltä heitä hyödyntämään esimerkiksi karsinnoissa, jos tarve sitä vaatii, Lipsanen pohtii.

– Lisäksi Lämsä on käynyt läpi omasta seurasta B-pojista yli kasvavia tai seurassa aiemmin pelanneita vielä A-ikäisiä pelureita. Sellainen hyvä pöhinä tässä tuntuu joukkueen rakentumisen ympärillä olevan ja pelaajat ovat itsekin olleet tyytyväisiä siitä, että joukkue saadaan jälleen henkiin.

OLS:n tiedote aiheesta