SalBan tilanne synkkeni entisestään – Rangers haki pisteet Raumalta

Markus Fredriksson maalasi kahdesti SalBan verkkoon. Kuva: Iiro Karesniemi

Markus Fredriksson maalasi kahdesti SalBan verkkoon. Kuva: Iiro Karesniemi

Rauman SalBa isännöi Kirkkonummi Rangersia miesten Divarin ottelussa lauantaina. Rangers haki vieraskentältä pisteet maalein 8-5.

Toisessa erässä Rangers johti parhaimmillaan 6-1, mutta kotijoukkue sai hiukan ryhtiliikettä aikaiseksi viimeisen 25 minuutin aikana. Se ei kuitenkaan riittänyt tälläkään kertaa.

Rangersin puolella pisteonnistujat jakautuivat tasaisesti, mutta kahden maalin miehiä olivat Saku Välimäki ja Markus Fredriksson. SalBan Veli Peltonen tehtaili pisteet 2+1.

Kotijoukkueelle tappio oli kuudes perättäinen. Joukkueella on kasassa yhdeksän pistettä ja piste-ero toiseksi viimeiseen joukkueeseen 14 pistettä. SalBa voi kerätä kuudesta viimeisestä pelistään maksimissaan 18 pistettä, joten sen tilanne näyttää todella vaikealta. Sarjan jumbojoukkue putoaa automaattisesti kakkosdivisioonaan.

Rangersille voitto oli kolmas perättäinen. Sarjanousija on kolmantena Divarin sarjataulukossa.

Ottelutilastot