VeikkausTV-ennakko: Classic ja SPV kohtaavat huippukamppailussa – katkeaako tamperelaisten hurja voittoputki?

Classic ja SPV kohtaavat liigan huippukamppailussa torstaina. Kuva: Juha Käenmäki

Classic ja SPV kohtaavat liigan huippukamppailussa torstaina. Kuva: Juha Käenmäki

Torstaina pelataan Salibandyliigan huippukamppailu, kun Classic isännöis SPV:tä Tampereella. VeikkausTV näyttää klo 18.30 alkavan kamppailun suorana lähetyksenä.

Lähtökohdat:

Tampereen Classic lähtee otteluun 15 pelin voittoputkessa. Joukkue on varmistanut runkosarjan ykkössijan, sekä voittanut tällä kaudella Champions Cupin ja viime viikonloppuna Suomen Cupin. Tällä kaudella se on kärsinyt vain yhden tappion ja senkin jatkoajalla.

Classicin pelitapa lähtee tiukasta puolustuspelistä, mutta pelkästään puolustusvoittoisena sitä ei voi pitää. Se on myös pallollisena sarjan parhaimmistoa, ja vahva pallollinen peli tietysti avittaa myös puolustuspäässä. Pari kertaa se on joutunut tällä kaudella maalintekokilpailuihin, mutta nekin ottelut se on vienyt nimiinsä. Maaliero 181-83 kertoo, että vahvuuksia löytyy molemmista kenttäpäädyistä. Moni onkin sanonut, että Classicilla ei ole juuri heikkouksia ja se mukautuu monenlaiseen peliin.

Joukkueessa on kymmenen maailmanmestaria, joten laatupelaajia on paljon. Pisteiden valossa aika ylivoimainenkin ykkönen on ollut Sami Johansson tehoin 35+16. Eemeli Salin ja Oskari Heikkilä ovat yli 30 pisteen miehiä ja sen jälkeen löytyy liuta yli 20 pisteen onnistujia. Kaikkiaan Classicin kohdalla on hyvä korostaa, että laatua riittää laajalti. Puolustuspään kirkkaimpia tähtiä ovat maailman parhaimmistoon lukeutuva Krister Savonen sekä Janne Lamminen. Maalissa Lassi Toriseva on ollut jopa sarjan paras runkosarjassa.

SPV lähtee Classic-peliin runkosarjan kolmannelta sijalta. Se oli erittäin vahvassa lyönnissä varsinkin syksyllä, mutta marraskuulle ja vuoden vaihtumisen tienoille osui pari heikompaa jaksoa. Viimeisestä kuudesta pelistä se on voittanut viisi. SPV:llä on edelleen tiukka kamppailu runkosarjan kakkossijasta TPS:n kanssa.

Siinä missä Classicin peli on erittäin kliinistä ja pedanttia, niin SPV hyökkää melko surutta ja paikoin puolustuspelin kustannuksella. Vahva prässipeli on kuitenkin toiminut pääosin varsin hyvin. Joukkue on tehnyt selkeästi sarjan eniten maaleja (213), mutta toisaalta liigassa on vain viisi joukkuetta jotka ovat päästäneet enemmän osumia (149). Edellisessä kohtaamisessa SPV haastoi aktiivisuudellaan hyvin Classicin, joten ottelusta tulee varmasti mielenkiintoinen.

SPV:llä on ollut hyökkäyspäässä muutama todella vahva onnistuja. Sami Koski (12+43), Jari Hankkio (41+10) ja Joni Arttu Sieppi (35+15) ovat sillä saralla kirkkaimmat nimet. Kuitenkin yli 20 pistettä tehneitä pelaaja on 10, ja osaamista riittää sillä saralla useampaan ketjuun. Puolustuksessa Jyrki Holopainen ja Petri Hakonen pelaavat vahvaa kautta. Maalille SPV:llä on lyödä maailman paras eli Eero Kosonen tai hyvää kautta pelaava Rasmus Hasu.

Kuumat ja kylmät:

Suomen Cupin finaalin ratkaissut Sami Johansson on ollut huippuiskussa läpi kauden. Tammikuun parhaaksi valittu Toriseva on ollut vakuuttava oikeastaan koko ajan. Classicista pitänee kuitenkin kuitenkin nostaa se, että viimeisessä kolmessa pelissä omissa on kolissut vain viidesti, joten joukkueen hieno viisikkopelaaminen on lopulta yksilöitä isompi asia, eikä varsinkaan kylmiä pelaajia pysty oikeastaan poimimaan huippuvireisestä nipusta.

SPV:n Sami Koski on jäänyt jonkin verran maalipyssyjen varjoon. Syöttötaituri on kuitenkin iskenyt kolmeen viime peliin tehot 0+8. Koski johtaa myös koko sarjan syöttöpörssiä.

Mikko Kohosen kausi on ollut verrattaen vaatimaton. Loukkaantumisestakin kärsinyt Kohonen on pelannut paikoin verrattaen vähän tai ei ollenkaan. Ehkä kyse on edelleen loukkaantumisesta, mutta alle piste per peli -tahtia mieheltä ei ole nähty sitten kauden 2000-01. Nyt saldo on kuitenkin 8+10 19 otteluun.

Yhteinen historia:

Joukkueiden viimeiset kolme kohtaamista ovat menneet Classicin nimiin. SPV:llä on kuitenkin sinällään mielenkiintoinen historia Classicin kanssa, että se kaatoi tamperelaiset molemmilla kerroilla kaudella 2016-17. Se on myös viimeisen, joka on voittanut Classicin runkosarjassa varsinaisella peliajalla ja tuo tapahtui 12.2. 2017. Kauden avauspeli meni Classicille 9-8, joten SPV:llä on nytkin hyvät saumat horjuttaa suoritusvarmoja tamperelaisia.

Taistelupari:

Sami Johansson, Classic – Jari Hankkio, SPV

Johansson on erittäin suoritusvarma ja kliininen laituri. Aivan hatusta ei tarvitse heittää, että miehen laukaus on sarjan laadukkaimmasta päädystä. Laadukkaan joukkueen selkeästi paras pistemies tällä kaudella ja on noussut lukuisissa peleissä ratkaisijaksi. Hankkion nimi voi tuntua tässä vaiheessa oudolta nostolta, koska hurjan syyskauden jälkeen miehestä ei ole juuri kuultu loukkaantumisen takia. Kahdessa viime pelissä mies on kuitenkin palaillut pikku hiljaa pelikuntoon ja tehojakin on tullut. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan miltä sähäkän ja maalinälkäisen laiturin kevätkunto näyttää.

Kokoonpanot:

Classicilla on ollut loukkaantumishuolia koko alkuvuoden. Paikoin pois kokoonpanosta ovat olleet muun muassa maailmanmestarit Eemeli Salin, Joonas Pylsy ja Janne Lamminen. Salinin vamma näyttäisi olevan jo selätetty, Pylsy on ollut pois silloin tällöin, mutta Lamminen oli poissa Suomen Cupin finaalista. Huippujen kova kuormitus voi näkyä torstainkin kokoonpanossa. SPV:llä ei ole tiettävästi merkittäviä poissaoloja.

Edelliset ottelut:

Classic
12.2. Classic-EräViikingit 4-1
8.2. Koovee-Classic 4-11
27.1. Classic-TPS 2-0

SPV
10.2. SPV-OLS 15-5
8.2. TPS-SPV 7-3
26.1. SPV-LASB 7-5

Pääkallo.fi:n maaliveikkaus:

SPV onnistui viime kohtaamisessa siinä, että Classic lähti pelaamaan sen mukaan hiukan avoimempaa peliä ja maaleja nähtiin runsaasti molemmissa päädyissä. Jos Classic pystyy hallitsemaan pallollista peliä alusta alkaen, niin SPV:llä on tukalat paikat. Sinällään maalimäärien arviointi on hankalaa, että kyseessä on kaksi hyvin erilaista joukkuetta. Esimerkiksi TPS ei onnistunut Classicia vastaan kertaakaan maalinteossa, mikä kertoo jotain joukkueen osaamisesta. Huippuunsa viritetty ja kovemmalla materiaalilla operoiva Classic on ennakkosuosikki peliin.

Maaliarvio: Classic 7,8,9 – SPV 5,6,7

Ottelun löydät Veikkauksen Tulosvedosta ja Pitkävedosta.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Veikkauksen kanssa.