16-vuotias veskarilupaus häikäisi miehissä, ahkeroi päälle läjän junioripelejä – ”On ollut raskasta”

Kulunut kausi oli liminkalaisahti Aki Karjalaiselle hänen mukaansa uran paras. Arkistokuva: Iiro Karesniemi

Kulunut kausi oli liminkalaisvahti Aki Karjalaiselle hänen mukaansa uran paras. Arkistokuva: Iiro Karesniemi

16-vuotias Aki Karjalainen lukeutuu eittämättä Suomen lupaavimpien maalivahtien joukkoon. Limingan Niittomiesten torjuja oli hyvässä vireessä sunnuntainakin, vaikka joukkueen kausi lopulta päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen.

Liminkalaisveskari Karjalainen pelasi toisen kokonaisen kautensa Divari-joukkueen mukana ja nousi hienojen otteidensa ansiosta LNM:n selkeäksi ykkösvahdiksi.

Kun päätössummeri soi Tikkurilan urheilutalolla sunnuntai-iltana, kaukalon reunalla lattiaa tuijotti pettynyt Karjalainen. Tiikerit iski 5–4-voittomaalin vain seitsemän sekuntia ennen loppua hänen selkänsä taakse ja eteni sen myötä Divarin finaaleihin taistelemaan liiganoususta.

Tunteet nousivat Karjalaisella pintaan, mutta samalla hän sai löydettyä paljon positiivista kuluneesta kaudesta.

– Pettymys on päällä, mutta kyllä kausi oli koko seuralle ja meidän joukkueellemme mahtava, vaikka ikinä ei haluaisi näitä pelejä hävitä, hän summasi.

LNM sijoittui runkosarjassa toiseksi ja kaatoi puolivälierissä Loviisan Torin. Välierien avausosassa se jäi kuitenkin pahasti Tiikereiden jalkoihin, kun vantaalaiset hakivat 2–9-voiton.

– Se oli varmaan yksi kauden huonoimmista peleistä. Nyt taas olisi lopussa voinut kääntyä kummalle vain, mutta Tiikerit oli parempi, ja he näyttivät sen viimeisellä maalillaan, Karjalainen jatkoi.

Runkosarjassa Karjalainen pelasi 22 ottelua ja nappasi palloja kiinni lähes 79 prosentin varmuudella. Kausi oli häneltä huima ja samalla lopullinen läpimurto miesten peleihin.

2002-ikäluokan veskari on tunnettu ahkerana treenaajana, ja miesten pelien lisäksi vyölle on kertynyt tällä kaudella pelejä myös juniorisarjoissa.

Tahti on kova, mutta Limingasta Ouluun Kastellin lukioon päivittäin kulkeva nuorukainen osaa ottaa sen sopivalla huumorilla.

– Viime kaudella pelejä tuli ehkä 32. Veikkaisin, että nyt noin 36. Välillä on ollut raskasta, ja lukiossa kulkemiseenkin on saanut tottua. Kuudelta pitää herätä, jotta ehtii bussiin. Joukkueen treenit saattavat loppua kymmeneltä illalla, joten siinä unet jäävät joskus vähäisiksi. Ei se niin vakavaa kuitenkaan ole. Hauskaa, kun saa haastaa itseään.

– Tosi mukavaa, että sain pelata näin paljon ja olen kiitollinen siitä.

Limingassa seurayhteisö tekee paljon talkootöitä yhteisen hyvän eteen. Vielä siitä ei tullut palkintoa liiganousun muodossa.

Karjalaisen mukaan henki on tarttunut vahvasti myös joukkueeseen.

– Joukkueemme oli tosi yhtenäinen, ja tämä oli mukavin kausi, jonka olen pelannut toistaiseksi. Uskomatonta kuulua tällaiseen joukkueeseen. On otettu hyvin vastaan ja pidetty junnusta huolta.

Suurin osa Niittomiehistä asteli ottelun jälkeen pukukoppiin sulattelemaan tappiota.

Karjalainen sen sijaan jäi tekemään loppuverryttelyn juoksemalla kenttää ympäri täydestä tyhjäksi vaihtuneessa Tikkurilan Urheilutalossa.