Liigat

ErVi tasoitti puolivälieräsarjan jatkoajan salamamaalilla – katso sunnuntain tulokset naisten liigasta

24.03.
2019
Liigat

EräViikingit tasasi puolivälieräsarjan puntit kotikentällään. Kuva: Jarmo Koskela

EräViikingit ja Koovee mittasivat toisiaan sunnuntaina naisten Salibandyliigan puolivälierissä Mosahallissa. ErVi voitti kamppailun jatkoajalla maalein 4-3.

Koovee sai peliin hyvän lähdön, kun Tuulia Aho vei vieraat johtoon alle kahden minuutin pelin jälkeen. Noin kymmenen minuutin kohdalla Tuuli Rannala iski pelin kuitenkin tasoihin, ja erätauolle mentiin lukemissa 1-1. Avauserän tempo oli verrattaen korkea yleiseen tasoon nähden, kun ErVi antoi painetta Kooveelle.

ErVi aloitti toisen erän hyvällä painostuksella, ja ajassa 22.48 Jonna Virkkunen vei kotijoukkueen johtoon napakalla kääntölaukauksella Koovee-maalin yläkulmaan. Ervin prässi aiheutti Kooveelle koko ajan hankaluuksia, ja juuri ennen ottelun puoliväliä kotijoukkue nappasi pallon Koovee-puolustukselta ja Sara Suur-Hamari naulasi 3-1-osuman.

Kooveen kavennus nähtiin viitisen minuuttia ennen erätaukoa. Mia Valleniuksen laukaus upposi onnekkaastikin helsinkiläisten verkkoon. Kotijoukkueen paine aiheutti Kooveelle paikoin vaikeuksia, mutta hyökkäyspäässä vierasjoukkue sai luotua toisessa erässä hyvän määrän maalipaikkoja. Kolmoserään mentiin lukemissa 3-2 kotijoukkueen hyväksi.

Peli oli ErVin hallussa melko vahvasti kolmannen erän ensimmäisen kympin ajan, mutta lisämaaleja ei nähty vielä siinä vaiheessa. Pelikellon näyttäessä 54.36 Aho laittoi reboundin verkkoon ja peli oli tasan 3-3. Koko erä noudatti pitkälti samaa juonta kuin koko ottelu, eli ErVi hallitsi pallollista peliä, ja Koovee iski hyvin vastaan tilaisuuksien tullen. Kolmoserässä kotijoukkue oli enemmän niskan päällä kuin kakkoserässä. Jatkoajalle mentiin tilanteessa 3-3.

Jatkoaika vanheni vain neljä sekuntia, kun Virkkunen laukoi pallon Kooveen maalin yläkulmaan. Ottelun tehopelaajia olivat Kooveen Aho (2+1) ja ErVin Milja-Maria Saarikoski (0+3). Sarja on tilanteessa 1-1 ja jatkuu keskiviikkona Tampereella. Välieriin pääsy vaatii kolme voittoa.

Naisten Salibandyliigan puolivälierät:
17:00 EräViikingit – Koovee 4-3 ja. Ottelutilastot Otteluvoitot 1-1.
18:00 Pelicans SB – SB-Pro 3-4 ja. (voittomaalin iski Juulianna Sotala ajassa 60.58) Ottelutilastot SB-Pro johtaa sarjaa voitoin 2-0.
18:30 Classic – PSS 6-8 Ottelutilastot Otteluvoitot 2-0 PSS:lle.
18:30 TPS – SSRA 4-6 Ottelutilastot Otteluvoitot 1-1.

Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen