HäSa: Kemppainen jatkaa Steelersin peräsimessä: ”Jos pelit kestäisivät kaksi erää, Steelers olisi kärkipäässä”

Petri Kemppainen jatkaa Steelersin pääluotsina myös tulevalla kaudella. Kuva: Anssi Koskinen

Petri Kemppainen jatkaa Steelersin pääluotsina myös tulevalla kaudella. Kuva: Anssi Koskinen

Hämeen Sanomat kertoi aiemmin tällä viikolla, että päävalmentaja Petri Kemppainen jatkaa joukkueen päävalmentajana ensi kaudellakin.

Kemppaisen mukaan viime keväänä tehty sopimus neuvoteltiin pikaisella aikataululla. Nyt tilanne on toinen, mutta tälläkin kertaa sopimus on vuoden mittainen. Urheilutoimenjohtaja Petri Torni kommentoi sopimusta seuraavasti lehdelle.

– Nyt mennään taas yksi kausi kerrallaan, mutta mietitään tulevaisuutta ensi kaudellakin hyvissä ajoin, tällä kertaa vähän pidemmälle. “Keman” johtajuus on ollut ihailtavaa katsottavaa. Valmennustiimi kokonaisuutena on mielestäni ollut tällä kaudella selkeästi roolitettu ja toimiva, Torni sanoi.

Steelers lähtee lauantain päätöskierrokselle sijalta 12 ja on vaarassa joutua vielä karsimaan liigapaikastaan. Varsinkin kevätkausi on ollut hankalahko joukkueelle, ja Kemppainen on tiedostanut mistä asiat ovat kiikastaneet.

– Työ on ollut huikeaa, mutta kausi on ollut niin pienestä kiinni. Jos pelit kestäisivät kaksi erää, Steelers olisi kärkipäässä. Ehkä nämä mustat hetket ovat vain nuoren joukkueen syndroomaa. Seitsemän pelaajaa on pelannut ensimmäisen liigakautensa ja näyttänyt myös pärjäävänsä.

– Meillä on ollut harjoituksissa välillä liikaakin porukkaa, 26 pelaajaa. Porukka on sitoutunutta, mutta tulos ei ole sitä, mitä kuviteltiin. Toukokuusta marraskuuhun kaikki pienet asiat olivat kohdallaan, mutta sitten tekeminen löystyi. Siihen minun pitäisi itse reagoida paremmin. Oma ego ei saa olla kellään joukkuetta suurempi, Kemppainen kommentoi lehdelle.

Hämeenlinnalaisryhmä kohtaa runkosarjan päätöskierroksella Indiansin. Se tarvitsee vähintään kaksi pistettä runkosarjan päätöskamppailusta säilyttääkseen liigapaikkansa ilman karsintoja.