Kohonen vaitonainen tulevaisuudestaan, vaimo twiittasi tukensa uran jatkolle: ”En halua puhua itsestäni mitään”

Mika Kohonen oli vaitonainen uransa jatkosta. Kuva: Esa Jokinen.

Mika Kohonen oli vaitonainen uransa jatkosta. Kuva: Esa Jokinen.

Happee pelasi perjantaina Espoon Tapiolassa veitsi kurkulla puolivälieräsarjan neljännessä pelissä. Oilers jatkoi vahvoja otteitaan, ja vei voiton maalein 9-5, jonka myötä espoolaisten kausi jatkuu välierissä.

Ensimmäinen erä oli Happeelta ihan kelpo suoritus ja peli oli 1-1 erätauolla. Toisen erän alussa Oilers osui kolmesti, ja Happee kavensi kertaalleen erän loppupuolella. Kolmoserässä kotijoukkue tykitti kolme maalia alle seitsemässä minuutissa, ja Happee ei saanut kurottua viiden maalin etumatkaa enää millään.

Tälle kaudelle Happeeseen palannut kaikkien aikojen salibandypelaaja Mika Kohonen kommentoi peliä kamppailun jälkeen.

– Kaikki nuo kolme ensimmäistä erää taisi olla tasan kolmannessa erässä ja paria johdettiinkin vielä. Kaikki kunnia vastustajalle. 4-0 ei paljon selittelyjä kaipaa, vaikka pelit on tiukkoja. Hyvä joukkue voitti meidät ja onneksi olkoon heille vain. Ei sen kummempaa.

Kohosen mukaan Oilersin paremmuuden syyt olivat melko yksinkertaisia.

– Ne tekivät vähemmän virheitä. Me tehtiin koko ottelusarjan ajan paljon virheitä ja he olivat tehokkaampia, ja rokottivat niistä virheistä. Pitää nostaa Joonas Kaltiainen tuolla maalissa esiin. Oli aika hyvä nämä neljä peliä. Meillä oli kanssa hyvä veskari, mutta hän oli fantastinen. Kaltiainen torjui pari voittoa heille ja saivat momentumin tuohon sarjaan. Meidän homma ei lähtenyt oikein missään vaiheessa, mutta ei puhuta siitä. Puhutaan siitä, että Oilers oli hyvä.

Pallollinen peli ja varsinkin pallollinen maltti olivat Happeen pelin akilleen kantapäitä läpi sarjan. Pallomaestro ei kuitenkaan halunnut ruotia omien otteita, vaan halusi mieluummin suitsuttaa vastustajaa.

– Helppoja virheitä tehtiin ihan älyttömästi läpi sarjan, mutta kuten jo sanoin, niin turha puhua siitä meidän hommasta. Puhutaan ennemmin Oilersista. Taistelivat joukkueena hyvin ja peittivät vetoja. Veskari oli tämän ottelusarjan paras, ja he olivat tehokkaita, Kohonen jatkoi.

Kaikkia salibandya, ja miksei ylipäänsä urheilua seuraavia kiinnostaa tietysti, että päättyikö miehen ura Tapiolassa? Kausi on ollut hyvä 41-vuotiaalta, ja vaikka syksyllä oli puhetta, että ura päättyisi tähän kauteen, niin viime aikoina sen suuntaisia signaaleja ei ole ollut. Varsinkin kun pelaaminen on sujunut edelleen mallikkaasti.

Lisäpontta uran jatkumiseen voi hakea Kohosen vaimon, Cecilia Kohosen, pelin aikana julkaisemasta twiitistä, jonka mukaan ”tulevaisuus on vielä avoin, mutta olen päättänyt, että illan peli ei saa olla uran viimeinen”. Kohosen Happee-kauden ongelmana on ollut se, että perhe asuu edelleen Uppsalassa.

Luonnollisesti uran jatko tai sen lopetus oli asia mitä oli tarkoitus tiedustella Kohoselta. Kerroin myös vaimon julkilausumasta. Konkari on usein urallaan osoittanut tyylitajua, ja niin hän teki nytkin.

– En halua puhua itsestäni mitään, Kohonen linjasi.

– Mieluummin Petri Kaukosta esimerkiksi, jos tämä oli hänen viimeinen pelinsä tosiaan. Lapsesta asti ollaan tunnettu tosiaan ja kunnia-asia oli pelata yhtä peliä lukuunottamatta koko kausi kimpassa. Samoin Kuneliuksen Jaska. Eri tyylisiä pelaajia, mutta fantastisia ihmisiä. Iso Hirvi-sydän ja pitkän uran tehneet, niin puhutaan mieluummin heistä. Katsotaan muuta myöhemmin, että mitä tapahtuu, Kohonen päätti.