Kooste: Virkkunen osui kolmesti ja iski voittomaalin jatkoajalla

ErVi pääsi kokeilemaan ottelussa kahdesti maalintekoa rangaistuslaukauksesta. Kuva: Jarmo Koskela

ErVi pääsi kokeilemaan ottelussa kahdesti maalintekoa rangaistuslaukauksesta. Kuvassa Taru Nordman. Kuva: Jarmo Koskela

EräViikingit ja Tampereen Koovee kohtasivat lauantaina naisten sijoitussarja B:n ottelussa Helsingissä. ErVi voitti kamppailun jatkoajalla maalein 5-4.

Ottelu oli tiukka alusta alkaen. Ensimmäinen erä päättyi 2-2 ja ErVi pääsi päätöserään johdossa kahden nopean maalin myötä. Koovee iski kuitenkin vielä tasoihin viimeisellä kympillä. Ottelun ratkaisijaksi nousi hattutempun laukonut Jonna Virkkunen, joka naulasi jatkoaikamaalin ajassa 63.58.

Virkkusen lisäksi maalivahdit olivat vireessä molemmissa päissä. ErVin Laura Still pysäytti 28 kutia ja Kooveen Noora Laakso 23 laukausta. Laakso pysäytti myös Daniela Westerlundin rankkariyrityksen avauserässä ja Taru Nordmanin vastaavan jatkoajalla.

Koovee voitti sunnuntaina TPS:n, joten se johtaa tällä hetkellä sijoitussarja B:tä. ErVi on kahden pisteen päässä ja sillä on yksi ottelu vähemmän pelattuna.

Ottelutilastot

Maalikooste:

Kommentit: