Oikeudenjako on herättänyt närää ErVi-leirissä: ”En ymmärrä miksi tuomareiden pitää vaihtua”

ErVin leirissä ei olla oltu tyytyväisiä puolivälierien tuomarilinjaan. Kuva: Juhan Käenmäki

ErVin leirissä ei olla oltu tyytyväisiä puolivälierien tuomarilinjaan. Kuva: Juhan Käenmäki

SPV ja EräViikingit ovat kohdanneet kertaalleen molempien joukkueiden kotikentillä puolivälieräsarjassaan. SPV on voittanut molemmat pelit, ja johtaa sarjaa ennen tiistain kolmatta peliä voitoin 2-0.

Varsinkin toisen pelin jälkeen tuomarilinjauksista heräsi parranpärinää, kun ErVi nappasi kaksi melko kiistanalaista viiden minuutin jäähyä, joiden aikana SPV ratkaisi ottelun. Ensimmäisessä pelissä ErVi sai myös yhden viiden minuutin rangaistuksen. Helsinkiläisiä ei ainakaan yhtään helpottanut sunnuntaina se, että SPV selvisi omasta selkeästä viiden minuutin jäähytilanteestaan rangaistuksetta.

ErVi-leirissä ollaankin oltu jokseenkin tuohtuneita tuomarilinjasta. Toki yksi näkökulma on sekin, että linja on ollut kahdessa pelissä varsinkin erilainen, kun tuomariparit ovat vaihdelleet. SPV on kuitenkin ottanut kaksi melko selvänumeroista voittoa tähän mennessä

ErVin urheilujohtaja Joonas Naava kommentoi joukkueen yleisiä kantoja koskien sarjan tapahtumia.

Mikä tuomarilinjassa hiertää eniten tällä hetkellä?

– Tässä on oikeastaan kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että joka peliin vaihtuu tuomarit siten, että Seinäjoella ensimmäisessä pelissä oli eri tuomarit, seuraavassa eri, ja nyt on tänään taas ne samat tuomarit kuin ensimmäisessä pelissä. Torstaina vaihtuu tietysti taas tuomarit Helsingissä.

– Linja oli kahdessa ensimmäisessä pelissä täysin eri. Ensimmäisessä pelissä sai roikkua aika paljon ja oli tavallaan sellainen linjakin, että roikkuminen sekä raastaminen kuuluu asiaan. Joukkueet sitten valmisteltiin siihen, mutta seuraavassa pelissä tilanne olikin ihan eri. Jokainen roikkuminen ja kontakti otettiinkin herkästi pois. Periaatteessa tuohon on todella vaikea mukautua, kun pelataan joka toinen päivä.

– En itse ymmärrä sitä miksi tuomareiden pitää vaihtua. Se on varmasti sitä, että Ellis-Sjögren ovat täältä päin ja Rönnqvist-Pitkänen sieltä päin, eli tuomareiden ei tarvitse reissata. Sitten kuitenkin joukkueet ovat siinä samassa sarjassa. Jos se linja vaihtuu, niin se pelikin vaihtuu aika paljon. Se on yksi iso huolenaihe, Naava paalutti alkajaisiksi.

Helsinkiläisiä on tietysi häirinnyt myös sarjan kovat tuomiot, jotka ovat kieltämättä kääntyneet ErViä vastaan.

– Toinen mikä tietysti erityisesti meitä hiertää ovat nuo iso tuomiot. Me ollaan nyt saatu kolme vitosta kahteen peliin, ja jälkikäteen videolta katsottuna ne olivat aika kevyitä. Päätökset pitää tietysti tehdä nopeasti ja peli on nopeaa. Joka kerta kun annat pudotuspeleissä vitosen, niin sen pitäisi oikeasti olla aika vahvasti perusteltua.

– Meidän kundit, kuten vastustajankin, ovat painaneet täysillä töitä tuossa 10-11 kuukautta tämän eteen. Sen lisäksi molemmat organisaatiotkin tietysti. Kun pääsee pelaamaan viisi minuuttia ylivoimaa, niin se vaikuttaa jo ottelun lopputulokseen. Esimerkiksi edellinen peli päättyi 4-5 SPV:lle 5 vs. 5 -pelissä.

– Jos miettii tuota seikkaa ja sitä, että meillä lähti kapteeni sairaalaan kesken edellisen pelin, niin kaikkihan näki, että mistä se tuli, ja mitä sieltä olisi pitänyt tulla. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Totta kai meillä on sellainen epäoikeudenmukainen fiilis siitä, että miten nuo isot tuomiot meni edellisessä pelissä.

– Ainahan maalit pitää tehdä, ja lopputulos on mikä on, mutta aika ”avaimet käteen” SPV sai siinä tuomioiden myötä. Koettiin, että ne meni väärin. Niiden suhteen mitä vitosia saimme, ja sen suhteen, että Hankkiolle jäi vitonen tulematta. En ollut siitä Kapasen ensimmäisen pelin vitosestakaan oikein vakuuttunut. Kyse ei ole siitä, että kun toinen saa, niin toisenkin pitää saada, mutta enemmän ongelma on ollut linjattomuus. Jos lähetään antamaan vitosia, niin pitäisi olla hereillä myös toiseen suuntaan, Naava tykitti.

Salibandy on lajina nopeutunut koko ajan, ja tiettyjen tilanteiden näkeminen on todella haasteellista. SPV:n konkariosaston Mikko Kohonen on joskus aiempina vuosina puhunut kolmannen tuomarin käyttöönoton puolesta. Samaa väläytti myös SPV:n Tommy Koponen KrP-tappion jälkeen pari viikkoa sitten.

– Sitten jos se peli on liian nopeaa, niin se mistä SPV:n Tommy Koponenkin on puhunut voisi olla fiksua. Eli onko se kolmas tuomari tarpeen, ja onko peli mennyt siihen suuntaan, että tuomarit ei yksinkertaisesti ehdi näkemään noita juttuja? Se on minun mielestäni ihan aiheellinen kysymys. Tällä kertaa nämä tuomiot ovat kääntyneet meitä vastaan, ja ollaan kärsitty niistä aika paljon, ja se harmittaa eritoten pelaajien puolesta, koska se on todella turhauttavaa.

– Osassa tuomioista ei oikein ymmärretä, että mistä ne tulee. Minulle se kertoo, että sillä saralla ei olla onnistuttu hirveän hyvin, Naava pohti.

Kolmas tuomari on pulpahdellut pinnalle keskusteluissa aina ajoittain, mutta äkkiseltään se ei ole saavuttanut mitään varauksetonta kannatusta. Yksi seikka on esimerkiksi kustannusten nousu.

– Siitä on aika ajoin keskusteltu, ja sehän kulminoituu aina tiettyihin tapahtumiin. Koponen nosti sen esille, KrP:n ja SPV:n pelissä, missä sai ilmeisesti roikkua. Itse en nähnyt sitä peliä, että minun on vaikea sanoa mitä siellä on tapahtunut. Kiukku ja huoli on tullut yleensä siitä, jos tuomarit eivät ehdi näkemään tilanteita. Silloinhan siinä on jotain vialla. Tuomareiden tasoon en ota mitään kantaa. En tiedä sitten helpottaisiko se kolmas silmäpari jotenkin. Ainahan tässä on myös kustannuskysymyksiä, jotka liittyvät tähän asiaan.

– Ei ole hyvä tilanne, että organisaatiot ja joukkueet panostavat tähän todella paljon, ja sitten tilanteita ei osata nähdä tai ne tulkitaan epämääräisesti. Siinä on iso ristiriita. Toivon mukaan tilanne muuttuu seuraavissa peleissä.

Nykyisin tuomaritoiminnan avuksi on otettu yhä enemmän teknologiaa varsinkin esimerkiksi jalkapallossa. Naava näkee, että sekin voisi olla yksi toimiva kehityssuunta.

– Tietysti kun jalkapallossa on tuotu tuo VAR mukaan, niin varmasti nykytekniikalla se olisi varmasti ihan mahdollinen systeemi. Varsinkin tällaisissa isommissa tuomioissa. Maalikamera-VAR voisi olla vähän turhan haasteellinen, sillä halleissa ei riitä kapasiteetti siihen. Olisi hieno asia, jos pystyisi tarkistamaan tärkeitä asioita, sillä tämä peli on niin nopea, että et pysty näkemään kaikkea satavarmasti.

– Peli on mennyt koko ajan nopeampaan suuntaan. Esimerkiksi SPV on pitänyt huolen, että pelistä tulee aika virtailevaa, ja kentällä tapahtuu paljon nopeasti. Kun asioita rupeaa ottamaan pois, niin olisi hyvä tarkistaa miten tilanne on oikeasti mennyt. Kaikki pelit kuitenkin kuvataan. Voisi kuvitella, että jossain välissä tuo voisi olla mahdollista, sillä Superfinaalissa sekä MM-finaalissa on jo tarkasteltu maaleja.

– Jalkapallossa katsotaan esimerkiksi rankkareita tiukalla seulalla. Salibandyssa taasen vitoset ovat kovia tuomioita. En tiedä olisiko se niin kovin hidastakaan, koska paikoin tuomarit keskustelevat asiasta useamman minuutin, ja esimerkiksi Sipoossa taisivat pohtia jopa 10 minuuttia. Eikö se olisi helpompi katsoa se pari minuuttia videolta sitä tilannetta, Naava päätti.