Oma kasvatti johdatti maalillaan Tiikerit lähelle liigapaikkaa – ”Aika utopistiselta kuulostaa”

Tomi Palin (kesk.) kantoi ratkaisijan viittaa, kun Tiikerit eteni finaaleihin. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Tomi Palin (kesk.) kantoi ratkaisijan viittaa, kun Tiikerit eteni finaaleihin. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Hurjaan kevätvireeseen yltynyt Tikkurilan Tiikerit pelaa suorasta noususta Salibandyliigaan. Vantaalaisten finaalipaikan pääsi ratkaisemaan seuran oma kasvatti, Tomi Palin.

Sunnuntai-iltana Tikkurilassa nähty välierän ratkaisu oli dramaattinen. Tiikerit rimpuili itsensä vielä tasoihin Mattias Kokljuschkinin maalilla kolmannen erän viimeisillä minuuteilla.

Urheilutalon yleisö alkoi jo virittäytyä mahdolliseen jatkoaikaa, jota ei kuitenkaan koskaan nähty. Pelikelloon jäi aikaa vaivaiset seitsemän sekuntia, kun Tomi Palin iski ratkaisumaalin Limingan Niittomiesten verkkoon.

Tuolla maalilla Tiikerit voitti pelin 5–4 ja ottelusarjan suoraan 2–0.

– Voittomaali on aina kiva tehdä ja varsinkin, kun kyseessä on kasvattiseura ja pääsimme sillä finaaleihin, Palin tuumi ottelun jälkeen.

Tikkurilan urheilutalon penkkirivit olivat viimeistä istumapaikkaa myöten täynnä, ja osa katsojista joutui seuraamaan peliä seisaaltaan.

Huuto ja meteli raikui korvissa Palinin voittomaalin syntyessä.

– Oli tosi nastaa pelata tänään. Täällä on ollut hyvä tunnelma koko kauden, kuten myös joukkueessamme, Palin kuvaili.

Tiikerit vei avauserän nimiinsä 2–0, mutta hyytyi sen jälkeen, Niittomiehet pääsi otteluun paremmin mukaan.

– Olimme toisessa erässä aika huonoja, ja kaveri hyvä. He olisivat ehkä saattaneet ansaita useammankin kuin yhden maalin siinä erässä.

Hyvästä juniorityöstään tunnettu Tiikerit on finaalipaikan myötä kolmen voiton päässä suorasta noususta Salibandyliigaan.

Ajatus siitä, että Tikkurilassa pelattaisiin ensi kaudella liigasalibandyä, sai lähes 200 liigaottelun Palinin hieman hämilleen.

– Aika utopistiselta kuulostaa vielä tässä vaiheessa. Kauden tavoite oli päästä playoffeihin, ja nyt kaikki muu on ollut vain plussaa. Jos pelataan, niin sitten pelataan, mutta tässä on vielä aika monta ottelua jäljellä.

Yleisö eli mukana sunnuntain kamppailussa hyvin, ja katsomossa näkyi useita seuran verkka-asu päällä olleita.

– Perheenjäsenet ja juniorit käyvät usein katsomassa pelejämme. Meillä on myös tapana, että edarin pelaajat käyvät katsomassa junioreiden pelejä, joten se toimii myös toisinpäin.

Finaalissa Tiikerit kohtaa joko Kirkkonummi Rangersin tai sipoolaisen ÅIF:n.

Tuli vastaan kumpi tahansa, kaksi kovaa joukkuetta matkalla kaatanut Tiikerit on varmasti valmis vastaamaan haasteeseen. Puolivälierissä ennakkosuosikki FBC Turku kaatui niin ikään 2–0.

– Meillä on mahdollisuus voittaa kaikki joukkueet, jos pelaamme sydämellä. Ehkä se jotain kertoo, miksi meitä ei haluttu valita puolivälierävastustajaksi, Palin hymähti.