Pääkalloennakko: Oilers haastajana välieriin – eteneekö Classic neljännen kerran putkeen finaaleihin?

Classic ja Oilers vääntävät välieräpaikasta keskiviikosta lähtien. Kuva: Esa Takalo

Classic ja Oilers vääntävät välieräpaikasta keskiviikosta lähtien. Kuva: Esa Takalo

Tampereen Classic ja Esport Oilers mittaavat toisiaan miesten Salibandyliigan välieräsarjassa. Sarja polkaistaan käyntiin keskiviikkona 27.3. Tampereella ja finalisti on selvillä viimeistään tiistaina 9.4.

Lähtökohdat:

Classic oli runkosarjan selkeä ykkösjoukkue ja varmisti paikkansa pudotuspeleissä jo hyvissä ajoin. Puolivälierissä vastaan tuli runkosarjan seiska Indians, jonka tamperelaisjoukkue pudotti voitoin 4-1. Varsinkin ensimmäiset ottelut olivat suurinumeroisia voittoja tamperelaisten kannalta. Välieräsarjaan Classic lähtee ennakkosuosikkina.

Puolustuksellisesti Classic on sarjan paras joukkue. Runkosarjassa se päästi vähiten maaleja, ja puolivälierissä kolmeen ensimmäiseen peliin omiin meni vain 10 maalia. Kahdessa viimeisessä pelissä espoolaisryhmä osui kuitenkin 12 kertaa. Joka tapauksessa tamperelaisten pelifilosofia nojaa tiukkaan puolustuspeliin, ja tiiviiseen viisikkopuolustukseen. Pallolisessa pelissä maltti on suuressa roolissa, ja se avittaa luonnollisesti myös puolustuspäässä. Janne Lamminen ja Krister Savonen ovat pelipaikallaan maailman mittakaavassa kovaa valuuttaa, ja Savonen arvostettiin viime vuonna maailman parhaaksi puolustajaksi. Maalivahti Lassi Toriseva on myös huipputorjuja ihan keneen tahansa verrattaessa.

Hyökkäyspelissä Classic pystyy joko pelaamaan pitkiä pallollisia hyökkäyksiä tai iskemään viheliäisin nopeasti vastaan. Classicilla löytyy laadukkaita hyökkääjiä kaikista kolmesta kentällisestä. Ykköshyökkäysvitja on melkoinen superketju Sami Johanssonin, Nico Salon ja Eemeli Salinin kautta. Kakkosestakin löytyy huippuosaamista, ja Joonas Pylsy on ollut aivan erinomaisessa vireessä läpi kauden. Nuoremmista pelimiehistä muodostettu kolmosketju on ollut todella hyvä myös. Oilersia vastaan se mitataan toden teolla, sillä Oilersin kolmosviisikko onnistui erinomaisesti Happeeta vastaan ja on ihan eri kaliiberia, kuin Indiansin vastaava. Classicin kohdalla on aina hyvä muistaa, että venymiskykyä löytyy, ja joukkue on monesti esiintynyt parhaiten silloin kun paikka on ollut kaikkein kovin. Joskus on näyttänyt jopa siltä, että joukkueen kausi alkaa vasta välierävaiheessa.

Esport Oilers oli runkosarjan viides ja on ainoa välieräjoukkue, joka ei saanut kotietua puolivälieriin. Se kaatoi Jyväskylän Happeen todella vakuuttavien esitysten myötä suoraan neljässä pelissä. Jyväskyläläisiä jonkin verran kokemattomampi ryhmä oli kovissa paikoissa Happeeta tasapainoisempi ja vei pienten marginaalien pelit itselleen. Välieriin Oilers lähtee haastajana, mutta mikään vastaantulija se ei tule olemaan.

Oilers hyydytti Happeen hienosti pallollisella pelillään, ja puolusti muutenkin erinomaisesti puolivälierissä runkosarjaan verraten. Runkosarjassa joukkue laittoi paikoin maalinteon puolustuspelin edelle, mutta Happeeta vastaan puolustusmaltti oli hyvällä tolalla. Espoolaisten puolustajat ovat moderneja ja pallollisesti vahvoja. Varsinkin maajoukkuepiireihin noussut Antti Suomela pelaa erinomaista kautta. Joonas Kaltiainen oli maalillaan huippuvireessä puolivälierissä ja on suuressa vastuussa myös välierissä.

Hyökkäyspäästä Oilersilta löytyy useita huippuyksilöitä. Se pystyy paikoitellen jopa sarjan näyttävimpään peliin hyökkäyspäässä. Puolivälierissä otteet olivatkin selkeästi tasaisempia kuusikymppisten osalta. Oilers on siitäkin hankala vastus, että sekin kykenee pitkiin hyökkäyksiin, mutta on myös erittäin hyvä iskemään nopeasti vastaan, kuten Happee-sarjakin osoitti. Ykköshyökkäysketju Heikki Iiskola, Justus Kainulainen ja Riku Holopainen oli erinomainen puolivälierissä Kainulaisen johdolla. Kakkosketjun hyökkääjistö on hiukan kokeneempi, ja pallotaituruutta löytyy kosolti. Kolmosessa Markus Markkola, Eino Pesu sekä Santeri Lindfors olivat kovassa iskussa. Oilersin pitää pelata osaamisensa ylärajoilla sarjassa, eikä sekään välttämättä riitä voittoon asti.

Knopit:

Oilers on niitä harvoja joukkueita, jotka ovat onnistuneet voittamaan Classicin viime vuosina, ja temppu tapahtui kaudella 2017-18, jolloin espoolaisryhmä vei jatkoaikavoiton maalein 4-3 Tapiolassa.

Viime kevään puolivälierissä Classic oli etevämpi voitoin 4-0. Tällä vuosikymmellä joukkueet ovat kohdanneet pudotuspelisarjoissa kolmesti, joista Classic on voittanut jokaisen.

Sarjassa kohtaa kaksi menestysseuraa, sillä Oilers on kaikkien aikojen mitalitaulukossa kakkosena (4,4,3) ja Classic kolmantena (3,3,2). SSV:tä ei ole enää olemassa, joten joukkueet ovat tämän hetken joukkueista kaksi historian menestyneintä miesten liigassa.

Taistelupari:

Sami Johansson, Classic – Heikki Iiskola, Oilers

Johansson on pelannut mainion kauden ja jatkanut pudotuspeleissä siitä mihin jäi runkosarjassa. Maalintekovoimainen laituri on joukkueensa tehopelaaja, ja hyvällä laukausella varustettu laituri on ollut vaikea pideltävä. Iiskola pelaa tällä hetkellä vasenta laitaa, mutta on Oilersin laitureista se, jolta maaleja ja ratkaisuja voidaan odottaa enemmän ykkösviisikon osalta. Molemmilta löytyy pallotaituruutta ja hyvälaatuinen laukaus, joskin tamperelaisen kuti on eittämättä ainakin vielä toistaiseksi espoolaista vaarallisempi.

Kauden aiemmat kohtaamiset:

2.3. Oilers-Classic 1-9
31.10. Classic-Oilers 6-4

Näin pelataan:
Ke 27.3.2019 18:30 Classic – Oilers Tampere Areena
Pe 29.3.2019 18:30 Oilers – Classic Tapiolan UH
Su 31.3.2019 18:00 Classic – Oilers Tampere Areena
Ke 3.4.2019 18:30 Oilers – Classic Tapiolan UH
Pe 5.4.2019 18:30 Classic – Oilers Tampere Areena (tarvittaessa)
Su 7.4.2019 18:00 Oilers – Classic Tapiolan UH (tarvittaessa)
Ti 9.4.2019 18:30 Classic – Oilers Tampere Areena (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:

Oilersilla on toki saumansa sarjassa, mutta neljän voiton nappaaminen olisi todella iso jymypaukku. Realistisesti ajatellen Oilersille hyvä suoritus sarjaa ajatellen olisi esimerkiksi kahden voiton ottaminen. Viimeksi Classic on hävinnyt yli yhden pudotuspeliottelun sarjassa keväällä 2016 Viikinkejä vastaan. Arvioimme, että Classic jatkaa finaaleihin voitoin 4-2.

Äänestystulos foorumilla julkaisuhetkellä:

Finaaleihin etenee…
Classic 60,5 %
Oilers 39,5 %