Divarit

Pääkalloennakko: Toinen kerta toden sanoo – Merikoski kellistää EV Akatemian kakkosdivariin

09.03.
2019
Divarit

Riittääkö Miikka Martikaisen EV Akatemialla eväät playouteissa? Kuva: Juhani Järvenpää.

Miesten Divarin playouteissa kohtaavat Merikoski SBT ja EräViikingit Akatemia. Otteluparin häviäjä tippuu kakkosdivariin ensi kaudeksi.

Lähtökohdat:
Merikoski lähtee karsintasarjaan sijoituttuaan runkosarjassa sijalle 12. Oululaiset pelasivat sarjassa pitkään hyvin ja keikkuivat selvästi jopa playoff-paikoilla. Kauden viimeinen kolmannes ajoi lopulta joukkueen kuitenkin aina karsintaan saakka. Viimeisellä kierroksella Joensuun Josba kampesi ohi tekemällä voittomaalin vain neljä sekuntia ennen päätössummeria.

Kirpaiseva pettymys ei ollut suinkaan kevään ainut, sillä Merikoski lähtee playout-sarjaan hurjassa kahdeksan pelin tappioputkessa. Se on voittanut viimeisestä kymmenestä ottelustaan vain yhden. Kaikkiaan joukkue teki maaleja sarjassa 129 ja päästi niitä 163, keräten 30 pistettä.

EV Akatemia lähtee peleihin lievemmässä, neljän ottelun tappioryppäässä. Viimeisen kymmenen pelin saldo silläkin on vain kaksi voittoa. Kokonaisuudessaan ”akateemikot” tekivät sarjassa kolme maalia vähemmän kuin Merikoski ja päästivät kaksi vähemmän. Pisteitä irtosi 28 ja taulukosta siis sija 13.

EV Akatemia on ollut pitkälti riippuvainen siitä, millaisia A-junioreita tai edustuksen pelaajia heillä on ollut käytössään kauden aikana. A-junioreiden kausi loppui runkosarjaan, mikä on sinänsä hyvä asia karsintasarjaa ajatellen, mutta vastaavasti edustusjoukkueesta ei liene apuja tulossa. Akatemian parhaat pistemiehet ovat olleet runkosarjassa 30 pistettä tehneet Miikka Martikainen ja Juho Niinikoski, sekä 27 pistettä takonut Konsta Kupela.

Merikosken kohdalla puolestaan selkeä syömähammas on ollut Vesa Heikkisen ja Mika Heiskasen muodostama duo. Heikkinen voitti koko Divarin pistepörssin 55 tehopisteellään ja Heiskanen peesasi nakuttamalla 46 tehopaunaa. Heidän lisäkseen yli 20 pistettä tekivät vain Niko Shnoro (24) ja Matti Viitajylhä (21). Jälkimmäisenä mainittu toki pelasi vain 13 peliä ja oli Merikosken onneksi mukana takaisin rosterissa viimeisillä kierroksilla täydentäen ykköskentän.

Knopit:
Joukkueiden molemmat runkosarjakohtaamiset menivät Merikosken nimiin tismalleen samoin 7-4 -lukemin. Molempien ryhmien ykköspyssyt olivat iskussa peleissä, sillä Miikka Martikainen oli noiden pelien tehokkain ”akateemikko” pistein 3+1 ja Vesa Heikkinen pisterikkain Merikosken pelaaja lukemin 5+1.

EV Akatemia karsi alaspäin jo viime kaudella ja hävisi tuolloin. Sarjapaikka säilyi lopulta kabinetin kautta, kun SB Vaasa luopui omastaan.

Taistelupari:

Vesa Heikkinen, Merikoski SBT – Miikka Martikainen, EV Akatemia

Joukkueiden tehoniekat on helppo nostaa framille, sillä jonkun on johdatettava joukkoja pisteiden valossa. Jo kauden kohtaamisten perusteella on selvää, että joukkueidensa ykkössentterit siihen pystyvät. Kumpi pystyy kantaa paineet, kun vaakakupissa on jatko pääsarjatasolla?

Kauden aiemmat kohtaamiset:
12.01.2019 EV Akatemia-Merikoski SBT 4-7
29.09.2018 Merikoski SBT-EV Akatemia 7-4

Näin pelataan:
09.03. 12:00 Merikoski SBT – ErVi Akatemia Kastelli
10.03. 14:00 ErVi Akatemia – Merikoski SBT Mosahalli
16.03. 15:00 Merikoski SBT – ErVi Akatemia Kastelli (tarvittaessa)

Kumpi voittaa?
Tasaisia vääntöjä edessä tässäkin sarjassa, mutta Merikoski näyttää lopulta kotonaan taistelevansa sarjapaikasta vielä verisemmin ja vie sarjan voitoin 2-1.

Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.