Seinäjoella hurjat 21 maalin karkelot – SPV ja Classic etenivät välieriin

SPV juhli välieräpaikkaa kotiyleisönsä edessä. Kuva: Juha Käenmäki.

SPV juhli välieräpaikkaa kotiyleisönsä edessä. Kuva: Juha Käenmäki.

Miesten Salibandyliigan puolivälierissä SPV eteni välieriin voittamalla EräViikingit neljännen kerran. Tällä kertaa Seinäjoen urheilutalon tulostaululla olivat 12-9 kotijoukkueen hyväksi.

Ottelun avausmaalin iski Eero Nuutinen nopean vastaiskun päätteeksi takatolpalta. ErVillä oli alussa muutama muukin paikka, mutta tulosta ei syntynyt. SPV pääsi hiljalleen pelin päälle ja kolmoskentällinen värkkäsi ajassa 12:30 tasoituksen. Maalintekijänä Tuomas Mustonen. Erän loppupuolella Jari Hankkio vei isännät 2-1 -johtoon ylivoimalla.

Toinen erä oli kaikkea muuta kuin tyypillistä playoff-peliä. Maaliverkko heilui jatkuvalla syötöllä molemmissa päissä ja erässä nähtiin kaikkiaan 13 osumaa. ErVi oli etevämpi maalein 7-6, eli pelin kokonaislukemat olivat siis kahden erän jälkeen 8-8.

Parhaimmillaan SPV kävi erän aikana jo kolmen maalin johdossa, mutta ErVi kuroi eron aina kiinni ja käväisi kertaalleen johdossa itsekin. 13 maalin lisäksi Matias Veikkola epäonnistui kertaalleen rangaistuslaukauksessa.

Kolmannessa erässä SPV aloitti vahvasti. Henri Myllymäki osui ajassa 42:43 nopean vapaalyönnin jälkeen. Vain reipas minuutti myöhemmin Joni-Arttu Sieppi huudatti kotiyleisöä kauniilla maaveiviosumalla. Jukka-Pekka Pelto-Arvo lisäsi johtoa niin ikään vaparin jälkitilanteesta ajassa 46:34.

ErVin ahdinko syveni, kun pallo singahti puolustajan kautta omaan maaliin erän puolivälin jälkeen. Mikael Lax kavensi kaukolaukauksellaan lukemiksi 12-9 ajassa 52:43.

Ajassa 56:07 ErVi otti aikalisän, muttei onnistunut kaventamaan enää kertaakaan ilman maalivahtia. Näin SPV eteni välieriin voitoin 4-1.

SPV:n tehokkain ottelussa oli pisteet 2+2 tehnyt Joni-Arttu Sieppi. Roni Laasonen iski ErVille tehot 2+1.

Päivän muissa peleissä Classic eteni välieriin voittamalla Indiansin neljännen kerran, tällä kertaa maalein 7-6. Turussa KrP kavensi sarjan voittamalla TPS:n maalein 6-5. Voitot ovat nyt 3-2 TPS:lle.

Liigakarsinnoissa Steelers voitti Karhut maalein 11-6. Hämeenlinnalaiset johtavat sarjaa nyt 1-0.

Miesten Salibandyliigan puolivälierät:
17:00 Classic-Indians 7-6 Ottelutilastot (Classic välieriin voitoin 4-1)
17:00 SPV-EräViikingit 12-9 Ottelutilastot (SPV välieriin voitoin 4-1)
17:00 TPS-Nokian KrP 5-6 Ottelutilastot (TPS johtaa sarjaa 3-2)

Miesten Salibandyliigan karsinnat:
17:00 Steelers-Karhut Ottelutilastot (Steelers johtaa sarjaa 1-0)