TPS julkaisi ikävän uutisen – ykkössentterin kausi ohi

Janne Hoikkasen kausi on ohi. Kuva: Anssi Koskinen

Janne Hoikkasen kausi on ohi. Kuva: Anssi Koskinen

TPS:n ykkössentteri Janne Hoikkanen loukkaantui tiistaina miesten Salibandyliigan ottelussa Jyväskylän Happeeta vastaan. Torstaina seuran kotisivuilla kerrottiin, että miehen kausi on ohi.

Hoikkanen kärsii polvivammasta, joka vaatii leikkaushoitoa. Hoikkanen pelasi erinomaista kautta ja miehen tehosaldo oli 14+10 24 ottelun jälkeen. 25-vuotiaalla hyökkääjällä oli meneillään seitsemäs liigakausi. Ensimmäiset kuusi kautta Hoikkanen edusti juuri Happeeta, jonka riveissä hän juhli SM-kultaa, kahta SM-hopeaa ja yhtä SM-pronssia.

TPS-luotsi Jukka Ruotsalainen kommentoi loukkaantumista seuraavin sanoin.

– En usko, että valtakunnasta löytyy urheilijaa, joka huolehtii itsestään ja kropastaan samalla tavalla kuin Janne, ja senkin vuoksi kyseinen loukkaantuminen tuntuu erittäin epäoikeudenmukaiselta. Uskon ja tiedän, että mies tulee takaisin kentälle vielä parempana kuin me kaikki saatiin jo tällä kaudella nähdä. Nyt muun joukkueen täytyy ottaa entistä enemmän vastuuta, ja kasvaa muutaman sentin lisää, sillä me kaikki halutaan pelata pitkä kevät ihan jo ”Hullunkin” takia.