VeikkausTV-ennakko: Ei auta mikään – Classic liitelee välieriin jo torstaina

Classicin ykkösvitja on ollut vaikea pideltävä puolivälierissä. Kuva: Esa Takalo

Classicin ykkösvitja on ollut vaikea pideltävä puolivälierissä. Kuva: Esa Takalo

Westend Indians ja Tampereen Classic kohtaavat torstaina miesten Salibandyliigan puolivälierien neljännessä ottelussa Espoossa. Ottelu käynnistyy klo 18.30 ja VeikkausTV näyttää kamppailun.

Lähtökohdat:

Ottelusarjassa on pelattu kolme osaottelua, ja Classic johtaa sarjaa voitoin 3-0. Avauspelissä Indians oli lähimpänä voittoa, kun peli oli 7-5 vielä pari minuuttia ennen loppua, mutta Classic vei voiton luvuin 10-5. Muutama karu fakta kertoo sarjasta olennaisen tähän asti: Classic on vienyt kolme peliä maalierolla 30-10, Indians ei ole johtanut yhtäkään ottelua sekuntiakaan, eikä ole voittanut yhtäkään erää (kolmospelin 2. erä päättyi 1-1).

Espoolaisten valopilkkuna on häärinyt ensimmäistä liigakauttaan pelaava Kevin Nylund, joka on onnistunut tekemään vähintään pisteen per peli (3+1) ja pitämään tehotilaston nollilla. Kolmen tehopisteen pelaajana on esiintynyt myös Aaro Astala (1+2). Indiansilla ei ole äkkiseltään mitään kania vedettävissä hatustaan, joten sen pitää luottaa sarjassa omaan hyvään pallolliseen tekemiseen jatkossakin, ja vastaiskuihin, jos niitä siunaantuu. Classic on kuitenkin niin hankala vastus, että ihan liian suuria mahdollisuuksia joukkueelle ei voi enää arvioida. Mahdollinen kauden viimeinen peli antanee kuitenkin vielä lisävirtaa, jotta kausi jatkuisi. Jos Indians pidentää sarjaa, niin sitä voi pitää jo hyvin kovana temppuna tilanteen huomioiden.

Classicin ykkösviisikon Sami Johansson on jatkanut siitä mihin runkosarjassa jäi ja iskenyt pisteet 6+5 kolmeen peliin. Saman ketjun toinen laituri Eemeli Salin (3+4) on ollut myös hyvässä pudotuspeli-iskussa. Joonas Pylsy on tehnyt toistaiseksi eniten maaleja pudotuspeleissä (7+1) ja Jussi Pihan pistesaldo on myös kiitettävä (3+4). Puolustajista ykkösparin Janne Lamminen on palannut kentille tehokkaana (2+3) ja Krister Savonen on tehopörssin kärki (+9). Classicin tuskin tarvitsee muutella mitään, sillä Indiansin verkko on pöllynnyt tasaisesti ja oma pää on pitänyt erinomaisesti. Tamperelaiset ovat jauhaneet sarjan edetessä vain entistä kliinisemmin voitosta voittoon.

Kuumat ja kylmät:
Kuumista kuumimpia ovat tietysti olleet jo mainittu Johansson sekä seitsemästi osunut Pylsy. Kolmeen peliin vain 10 maalia päästänyt Lassi Toriseva on torjunut yli 85 %:n varmuudella.

Kylmäaltaan syvässä päässä uiskentelevat eritoten Indiansin Sami Niskanen ja Oskari Möykkynen. Molempien tehosaldo näyttää -10 kolmen ottelun jälkeen. Ei nyt voi kylmäksi sanoa, mutta Indiansin kapteeni ja tärkeä pelaaja Valtteri Kainulainen teki ensimmäisessä pelissä 1+1, mutta on jäänyt sen jälkeen pisteittä (tehosaldo -5). Kainulainen on niin hyvä pelaaja, että enemmänkin voi odottaa, vaikka vastus on tietysti erittäin kova.

Yhteinen historia:

Indians on voittanut Classicin vain kahdesti Salibandyliigassa, ja molemmat voitot tapahtuivat pudotuspeleissä (2014 ja 2017). Classicilla voittoja on tällä hetkellä yli 20. Viimeiset 15 kohtaamista ovat menneet Classicille pudotuspelit huomioiden.

Taistelupari:

Kevin Nylund, Indians – Eemeli Salin, Classic

Indiansin juonikas laituri on onnistunut elämänsä ensimmäisissä liigan pudotuspeleissä hyvin ykkös- ja kakkosketjun vasemmassa laidassa. Salin on taasen löytänyt sen ylimääräisen pudotuspelivaihteen, mikä tuntuu löytyvän jokaisena keväänä. Nylund on taitava ja juonikas pelaaja, siinä missä Salinin edut tulevat eritoten fyysisen pelin puolelta, sekä puolustuspään osaamisesta. Erilaisia pelimiehiä, mutta tärkeitä tekijöitä joukkueilleen hyökkäyspelin osalta.

Kokoonpanot:
Classicin kokoonpano vaikuttaa taas ehjältä, kun Juha Kivilehto on kärsinyt pelikieltonsa. Indiansilla ei pitäisi olla poissaoloja.

Edelliset ottelut:
12.3. Classic-Indians 10-2
10.3. Indians-Classic 3-10
8.3. Classic-Indians 10-5

Pääkallo.fi:n maaliveikkaus:

Classic lähtee torstainkin peliin selkeänä ennakkosuosikkina. Indiansilla on toki saumansa haastaa Classic, mutta sen voitto-odottama ei ole järin suuri ottaen huomioon tamperelaisten viretilan. Ensimmäisessä pelissä espoolaiset kuitenkin onnistuivat kiusaamaan sarjan ykkössuosikkia ihan loppuminuuteille saakka. Tällä kertaa voisi olla niin, että Classic tekee alle 10 maalia, mutta voittaa silti.

Maaliarvio: Indians 3, 4, 5 – Classic 7, 8, 9

Ottelun löydät Veikkauksen Tulosvedosta ja Pitkävedosta.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Veikkauksen kanssa.