Classic haki niukan puolustusvoiton toisesta finaalista 2411 silmäparin edessä

Salibandyliigan toista finaalia todisti erinomainen yleisömäärä. Kuva: Anssi Koskinen.

Salibandyliigan toista finaalia todisti erinomainen yleisömäärä. Kuva: Anssi Koskinen.

TPS:n ja Classicin välinen toinen liigafinaali pelattiin tiistaina Kupittaan palloiluhallissa. Classic haki niukan 4-3 -vierasvoiton ja johtaa ottelusarjaa nyt 2-0. Katsomossa ottelua oli seuraamassa jälleen kunnioitettavat 2411 silmäparia.

TPS aloitti pelin hyvin hurmioituneen fanijoukkonsa säestämänä, mutta se ei kuitenkaan kapitalisoitunut maaleina. Peliaikaa oli takana 6:27, kun vieraiden Sami Johansson taiteli maukkaan avausosuman komean yksilösuoritteen saattamana. Tuosta ei kulunut kauaakaan, kun Classicin kolmonen pääsi iskemään vastaan ja Konsta Tykkyläinen tarjosi Aaro Helinille paikan, josta maalipyssy ei erehtynyt.

TPS sai viimeisellä minuutilla kulmavapaalyönnin, josta se juoni pallon Mikko Hautaniemelle, joka kavensi tilanteeksi 2-1. Avauserässä Classic puolusti erittäin hyvin, ja käytti paikkansa TPS:n virheistä. TPS otti myös yhden hölmön jäähyn, mutta kesti alivoiman. Turkulaiset olivat kuitenkin avauserässä paljon terävämpiä ja parempia kuin avauspelissä Tampereella. Classicin kannalta harmaita hiuksia aiheutti se, että Krister Savonen putosi pois pelaavasta kokoonpanosta.

Toisen erän alussa TPS sai heti avausvaihdossa jäähyn. Se sai kuitenkin kyseisestä kaksiminuuttisesta todella kovan energialatauksen pelattuaan erinomaista alivoimaa. Turkulaiset pitivät palloa hienosti ja Eero Jalolle ja Olli Laineelle pedattiin maukkaat paikat tasoitukselle. Nuoret miehet eivät kuitenkaan onnistuneet tilanteista maalia iskemään.

Vastaavasti ajassa 25:13 tullut Sami Johanssonin rangaistus koitui yllättäen TPS:lle kohtalokkaaksi. Classic pelasi loistavaa alivoimaa ja heti sen päätyttyä onnistui Joonas Pylsyn mainiolla oivailluksella pelaamaan Jussi Pihan läpiajoon. Piha nosti taidokkaasti rystyllä Classicin 3-1 -johtoon.

TPS:n Hautaniemi osoitti olevansa pelipäällä ladaten pallon kulmalyönnin jälkitilanteesta melkoisella piiskalla etukulmaan. Pelikello näytti tuossa vaiheessa lukemia 34:08. Maalin jälkeisessä vaihdossa Classic kuitenkin lisäsi johtonsa jälleen kahteen maaliin, kun Piha löysi upealla syötöllä maalin edestä Oskari Heikkilän, joka pääsi tuikkaamaan pallon ohi Pyry Luukkosen.

TPS pystyi ahdistamaan Classicin päätöserässä ahtaalle ja ajoittain hyvinkin matalaan puolustusblokkiin. Erän alkuvaiheessa Olli Kinnusella oli parikin hyvää tonttia kavennukseen, mutta Lassi Toriseva onnistui nämä tilanteet hoitamaan. Hautamäki puolestaan haki aktiivisesti vetoa, mutta tulosta ei syntynyt. Kaikkiaan Classic puolusti erinomaisesti tässäkin vaiheessa, kuten läpi ottelun ja oli silläkin pelinkäännöistä omat maalipaikkansa. Erän puolivälissä peli aaltoili hieman enemmän ja Classickin pysyi ajoittain pidempään pallossa.

Kolmisen minuuttia ennen päätössummeria TPS otti maalivahdin pois ja sai nopeasti rakennettua maalipaikan Sami Saariselle. Pylsy rikkoi Saarista ja turkulaisille vihellettiin rangaistuslaukaus. Rankkarista Miko Kailiala toi vuorenvarmasti TPS:n maalin päähän. Lähemmäs se ei kuitenkaan enää päässyt ja näin Classic otti toisen voittonsa finaalisarjassa.

Kokonaisuutena TPS pelasi hyvän ottelun, mutta Classic oli tyly vieras nappaamalla voiton tällä kertaa eritoten erinomaisen puolustuspelaamisensa kautta.

Ottelutilastot