FBC Loisto jälleen A-tyttöjen Suomen mestari – Valtola ratkaisi jatkoajalla

Ulla Valtola iski voittomaalin A-tyttöjen kolmannessa finaalissa. Kuva: Juhani Järvenpää

Ulla Valtola iski voittomaalin A-tyttöjen kolmannessa finaalissa. Kuva: Juhani Järvenpää

FBC Loisto ja PSS kohtasivat keskiviikkona A-tyttöjen kolmanessa loppuottelussa Turussa. Loisto voitti kamppailun 6-5 Ulla Valtolan ajassa 61.45 iskemällä jatkoaikamaalilla, ja juhlii Suomen mestaruutta otteluvoitoin 3-0.

Avauserässä PSS:n Inka Valjus osui kahdesti ja maalasi todellisen pukukoppimaalin ajassa 19.59. Kotijoukkueen Suvi Niinikosken osuman myötä ensimmäinen erä päättyi 2-1 porvoolaisille. Toisen erän alussa Aada Heikkinen vei vieraat kahden maalin johtoon, mutta Maija Väätäjän sekä Niinikosken osumien myötä kolmoserään mentiin tasatilanteessa 3-3.

Kolmoserän alussa Taimi Mikkola vei PSS:n 4-3-johtoon ja ajassa 54.03 Krista Päivärinne lisäsi vierasjohtoa. Henrika Maikolan ja Väätäjän maalit veivät ottelun jatkoajalle, jossa Valtola nousi ratkaisijaksi. Loiston pistenikkarina toimi Tuulia Lahti, joka syötti neljä maalia ottelussa.

Loisto voitti ensimmäisen osaottelun maalein 11-2 ja toisen myös jatkoajalla lukemin 3-2. Turkulaisjoukkue juhli A-tyttöjen Suomen mestaruutta myös keväällä 2018.

Ottelutilastot