Kahden maalin Hautaniemi suitsutti TPS:n äänekästä fanijoukkoa : ”He ovat ihan mahtavia!”

Mikko Hautaniemi oli vaikea pideltävä Salibandyliigan toisessa finaalissa. Kuva: Anssi Koskinen

Mikko Hautaniemi oli vaikea pideltävä Salibandyliigan toisessa finaalissa. Kuva: Anssi Koskinen

TPS:n ja Classicin välinen toinen finaaliottelu muodostui tiukaksi väännöksi. Kupittaan palloiluhallin 2411 pääosin TPS-henkistä silmäparia joutui kuitenkin pettymään Classicin voittaessa pelin maalein 4-3.

TPS pelasi hyvän pelin kaikkiaan, ja sai Classicin köysiin ottelussa. Rutinoitunut tamperelaisryhmä vei kuitenkin voiton paremman puolustuksen ja myös tehokkaamman viimeistelyn avulla.

– Meiltä paljon parempi peli kuin se ensimmäinen. Me ei oikein osattu ensimmäisessä erässä päättää, että mennäänkö jatkopaineelle vai ei. Classic rankaisi niistä tilanteista ja pääsi kahden maalin johtoon. Muuten pelattiin pallollisesti tosi hyvin. Tästä on tosi hyvä jatkaa ja tämä on pitkä sarja, TPS:n onnistujiin kuulunut Mikko Hautaniemi sanoi pelin jälkeen Kupittaalla.

Hautaniemi vastasi TPS:n kahdesta ensimmäisestä osumasta. Lisää on lupa odottaa.

– Ihan paljon parempi esitys kuin ensimmäisessä pelissä. Paljon on vielä plakkarissa, joten ei se tähän jäänyt, kolossi lupasi.

TPS sai tärkeän avun myös kentän ulkopuolelta, kun äänekäs fanilauma piti tunnelmaa yllä alkuvihellyksestä saakka.

– He ovat ihan mahtavia! Ovat olleet koko kevään mukana ja on tosi kiva pelata, kun he tulevat mukaan ihan minne vain me mennään pelaamaan pitämään ääntä. Mielettömän tärkeä lisä.

Kaukalossa otettiin miehestä mittaa ajoittain normaaleja pelejä raisummin. Sanan säilä lensi paikoin puolin jos toisin. Hautaniemi ei itse jää varsinkaan verbaalisella puolella kenenkään varjoon.

Onko lähettää jotain terveisiä Classic-leiriin?

– Ei ole mitään terveisiä. Jatketaan samaan malliin, ja katsotaan kummalla kestää pää.

Sarja on tilanteessa 2-0 ja Classic voi juhlia mestaruutta lauantaina Turussa, jos se kaataa TPS:n kotonaan torstaina. Varsinkin tiistain peli antoi merkkejä siitä, että Classicin mahdollinen tie mestaruuteen ei ole niin siloteltu kuin moni ennakkoon uumoili.

– Sarja kääntyy sillä, että jatketaan siitä mihin jäätiin tänään. Ollaan vähän vielä huolellisempia, niin siten tämä kääntyy meille, Hautaniemi linjasi.