Kooste: Punakortti viuhui kahdesti – kurinpitäjä ei nähnyt Kailialan tilanteessa lisärangaistavaa

Sami Saarinen (valk. #28) on juuri kauhonut TPS:n voittomaalin. Kuva: Esa Takalo.

Sami Saarinen (valk. #28) on juuri kauhonut TPS:n voittomaalin. Kuva: Esa Takalo.

Miesten Salibandyliigan kolmannessa finaalissa TPS otti ensimmäisen voittonsa kaatamalla Classicin Tampereella maalein 4-3. Voitot ovat nyt Classicin hyväksi 2-1.

Ottelussa nähtiin melkoista kahinaa kaksinkamppailuissa ja tunteet tuntuivat käyvän kuumina molemmin puolin. Pelissä nähtiin myös kaksi punaista korttia. TPS:n Miko Kailialan saama punainen kortti eteni myöhemmin vielä videotuomarin kautta kurinpitäjän käsiteltäväksi. Kurinpitäjä katsoi, että Kailialan tilanteessa ei ollut aihetta lisärangaistuksille ja TPS-hyökkääjä on pelikelpoinen lauantain neljännessä finaalissa.

Ottelun parhaat palat näkyvät oheisella videolla. Pelin ratkaisuosuman iskenyt TPS:n Sami Saarinen oli ottelun tehokkain maalein 2+0. Mikko Hautaniemi teki tehot 1+1. Niklas Niiranen osui kertaalleen. Classicin maaleista vastasivat Sami Johansson, Eemeli Salin ja Albert Koskinen.

Katsojia Tampere Areenalla oli torstaina kaikkiaan 1421 silmäparin verran. Sarja jatkuu lauantaina Turussa, Kupittaan palloiluhallissa.

Ottelutilastot