Liigat

Kuitunen valmensi Classicin harvinaiseen triplaan: ”Lähti siitä maailmanmestaruudesta”

23.04.
2019
Liigat

Samu Kuitunen (kesk.) toimi ensimmäistä kauttaan Classicin päävalmentajana ja pääsi juhlimaan triplaa tamperelaisten kanssa. Aiemmin Kuitunen kuului
Petteri Nykyn valmennustiimiin ja vaikuttaa Nykyn alaisuudessa miesten maajoukkueessa. Kuva: kuvakaappaus

Classicin ja TPS:n välinen finaalisarja päättyi maanantaina tamperelaisten kultajuhliin kotikentällä. Classic oli parempi maalein 4-2 ja pääsi juhlimaan mestaruutta voitoin 4-1.

Maanantain pelin ratkaisuissa päävalmentaja Samu Kuitunen puhui erityisesti siitä, että Classicin fyysinen peli parantui sarjan edetessä.

– Olin ylpeä joukkueesta siinä, että olemme tuollainen taitojoukkue. Vaikka peli meni fyysiseksi, niin pystyimme pelaamaan sekä kurinalaisesti että fyysisesti. Sillä alueella me mentiin eteenpäin. Huikea jengi pystyy pelaamaan fyysistä peliä ja taitopeliä.

Saman seikan Kuitunen nosti myös koko sarjan ratkaisevaksi tekijäksi.

– Koko sarjassa nimenomaan se ratkaisi, että vastustaja oli fyysinen ja puolustava. Meillä oli taitoa ja pystyttiin murtautumaan riittävästi tilanteisiin, ja pelaamaan vahvasti ottelusta toiseen.

Kuitunen ja kymmenen Classic-peluria voittivat tällä kaudella maailmanmestaruuden, Champions Cupin, Suomen Cupin ja Suomen mestaruuden. Seurajoukkueen tripla on saavutuksena vertaansa vailla, ja se tuli Kuituselle ensimmäisellä päävalmentajakaudellaan Classicissa.

– Kyllä se lähti siitä maailmanmestaruudesta ja siitä tuli se putki tähän. Joukkueelle aika vaativa tilanne, kun moni oli mukana siellä MM-kultajoukkueessa. Harjoittelurytmi ja pelaamisen sovittaminen oli haastavaa. Sillä alueella mentiin eteenpäin, että pystyttiin pitämään kiinni näistä kaikista, ja olemaan vielä fyysisiä.

Mikä tekee Classicista niin kovan joukkueen?

– Meillä on kamalan tiivis joukkue. Huippujengi, Kuitunen tiivisti.

Lue myös:
Classicin huikea kausi sai kruununsa neljännen perättäisen Suomen mestaruuden muodossa

Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen