Miksi tehottomuus piinaa TPS:n ykkösnyrkkiä? ”Aikamoinen bussi vastassa”

Olli Kinnunen ei pitänyt neljännen finaalin tappiota katastrofina. Hänen mukaan TPS:n ei tarvitse lähteä hirveästi muuttamaan pelaamistaan, jotta sarja kääntyisi. Arkistokuva: Anssi Koskinen

Olli Kinnunen ei pitänyt neljännen finaalin tappiota katastrofina. Hänen mukaan TPS:n ei tarvitse lähteä hirveästi muuttamaan pelaamistaan, jotta sarja kääntyisi. Arkistokuva: Anssi Koskinen

Turun Palloseuralla on edessään lähes kovin mahdollinen paikka Salibandyliigan finaalisarjassa. Mestaruuteen vaadittaisiin kolme peräkkäistä voittoa Tampereen Classicista.

Erityisesti hyökkäyspäässä tehoja on turkulaisten puolelta odotettu ykkösketjulta.

Mutta ei – vaikeaa on tällä hetkellä.

Mustavalkoisten ykkösviisikon ovat muodostaneet Miko Kailiala, Eero Jalo, Olli Kinnunen, Lauri Stenfors ja Janne Nurminen. Tuloksena vain yksi tasaviisikoin isketty maali Classicia vastaan.

Keskushyökkääjä Kinnunen oli syystäkin pettynyt mies 3–8-lukemin hävityn neljännen finaalin jälkeen.

– Kaverin ykköskenttäkin on aika meitä kunnioittaen puolustanut. He eivät lähde hirveästi höökimään. Odotimme, että Salin ja ne lähtisivät enemmänkin pumppaamaan, mutta vetävätkin karvin puoleen kenttään ja sen alle. Aikamoinen bussi siinä on vastassa, kun olemme päässeet alueelle ja pyöräyttämään ympäri.

– Vedot ovat jääneet peittoihin, ja tuon tason jätkiä vastaan on vaikea luoda keskustaan mitään ykkössektorin paikkoja. Eikä ole sattunut pomppimaan reboundeistakaan.

Hieman positiivistakin sentteri löysi tehottomuudesta huolimatta.

– Jotain on tehty oikein, kun oma pää on pysynyt puhtaana ja kaveri joutuu pudottamaan noinkin alas, Kinnunen jatkoi.

Lauantaina TPS pyristeli kuitenkin mukana vielä toisessa erässä. Joukkue pääsi viiden minuutin ylivoimallekin, mutta se jäi tuloksettomaksi – paitsi omassa päässä, kun Oskari Heikkilä karkasi viimeistelemään 2–3-johtomaalin alivoimalla.

– Siinä oli momentumia, tarjottiin jopa paikkaa mennä siinä johtoon ja ottaa peli hallintaan. Pitää keksiä ylivoimalle vähän lääkkeitä.

– Kaveri oli ehkä vähän nostanut karvia, niin ei sitten se pallottelu ihan omassa päässä toiminut. Hukkasimme sitten sen momentumin toisessa erässä, mikä tarjottiin. Kolmannessa erässä saimme tasaviisikoin ihan hyvää meininkiä, että siitä olisi voinut mielestäni tulla ihan tasoihinkin. Ei tämä katastrofi ollut missään nimessä, Kinnunen summasi.

Yksi lauantain puhuttavimmista tilanteista oli myös ensimmäisen erän tälli, missä Kinnunen osui varsin kovalla vauhdilla Pylsyyn, ja kuvien perusteella näytti, että osumakohta oli lähellä päätä.

Kinnunen selvisi kuitenkin kaksiminuuttisella kovalta näyttäneestä tilanteesta.

– Aikamoista huutelua tuli. Luulin, että Pylsy lähtee omaan päähän ja minä lähdin omaan. Sitten hän tulikin minua päin, emmekä huomanneet toisiamme. Törmäsimme vain toisiimme, eikä minkäänlaista tarkoitusta ollut kolata Pylsyä pystyyn.

”Ei jouduta muuttamaan”

Oululaislähtöinen Kinnunen, 23, pelaa nyt toista kauttaa turkulaisseurassa.

Hän näyttää hymyn perusteella asettuneen hyvin Aurajoen rannoille. Opiskelu hoituu Kupittaan palloiluhallin vieressä sijaitsevassa Turun ammattikorkeakoulussa.

Toki Oulun murre kuuluu puheen läpi edelleen vahvasti.

– Ei ole ollut mitään ongelmaa. Puitteet ovat täällä loistavat pelaamiseen. Pieni poika viihdyttää kotona. Eilen tuli viisi kuukautta hänellä täyteen, tuore isä hehkuttaa.

Kotijoukkojen kannustusta kaivataankin nyt enemmän kuin koskaan, kun TPS yrittää vielä ponnistaa yllätysmestariksi 3–1-tappioasemasta.

Seuraava mahdollisuus yllärille tarjoutuu maanantaina Tampereella.

– En usko, että joudumme muuttamaan mitään hirveästi. Enemmänkin näytti siltä, että kaveri oli joutunut tähän peliin muuttamaan ja miettimään, mitä pitää tehdä erilailla.

– Pelaamme vain peruspeliämme, missä kamppaillaan kovaa omissa ja mennään sitten maalin eteen, mistä tehdään niitä ruskeita maaleja, Kinnunen valoi uskoa.