Pääkalloennakko: Viimeinen ensi kauden liigapaikoista selviää – ÅIF haastaa Karhut liigakarsinnoissa

Miro Herlin kipparoi ÅIF:a liigakarsinnoissa. Kuva: Juhani Järvenpää

Miro Herlin kipparoi ÅIF:a liigakarsinnoissa. Kuva: Juhani Järvenpää

Porilainen Karhut ja sipoolainen ÅIF mittaavat toisiaan miesten Salibandyliigan karsinnoissa. Liigapaikka aukeaa kolmella voitolla.

Lähtökohdat:

Karhut pelasi verrattaen vaikean ensimmäisen liigakauden ja laminoitui jo melko aikaisessa vaiheessa karsijan paikalle. Playout-vaiheessa Karhut hävisi Steelersille sarjan suoraan kolmessa ottelussa ja on ehtinyt odotella kaksi viikkoa ennen kuin varsinainen karsintasarja alkaa. Kaikkiaan Karhut on pelannut melko vähän viimeisen kuukauden aikana, sillä Salibandyliigan runkosarjan päättymisen (2.3.) jälkeen se pelasi vain nuo kolme ottelua.

Karhujen pelillinen anti on ollut tällä kaudella melko sekavaa. Se hyökkää paikoin ihan mallikkaasti, mutta puolustuspää ei ole kuulunut joukkueen vahvuuksiin. Siitä osoituksena voi pitää muun muassa runkosarjan korkeaa päästettyjen maalien määrää (220). Joukkueen peli ei ole ollut koko kauden aikana kovinkaan organisoitua kummassakaan kenttäpäädyssä, ja tilanne ei muuttunut, kun Mikko Lehti vaihdettiin Juha-Petri Kujansuuhun.

Äkkiseltään Karhujen kokoonpano on kuitenkin parempi kuin Divarista ponnistavan ÅIF:n, vaikka ero ei ole niin iso kuin voisi äkkiseltään uumoilla. Maalivahtiosastolla tilanne on ollut kimurantti koko kauden, ja runkosarjassa sekä playouteissa torjumista kävi koettamassa kolmikko Tomi Bergendahl, Roope Mutka ja Rasmus Österman. Playoutien perusteella Mutka pelaa karsinnoissa ykkösvahtina. Puolustuksen ykkösnimiä ovat Tuomas Puisto ja Kalle Santanen, joista toiseksi mainittu oli hyvässä vireessä playouteissa. Tomi Jerkku on ollut koko kautta ajatellen joukkueen tehopelaaja, mutta varsinkin Ville Saloselta sekä Benjamin Lepolalta voi odottaa enemmän karsintasarjassa.

ÅIF oli miesten Divarin runkosarjan kahdeksas. Se eteni puolivälieristä sekä välieristä Divarin finaaleihin asti monien yllätykseksi. Finaaleissa Tiikerit vei sarjan voiton 3-0, vaikka mukaan mahtui tiukkojakin vääntöjä.

Kokenut ÅIF puolustaa melko syvällä omalla alueella ja pyrkii iskemään nopeasti vastaan pallon saatuaan. Sen pelaajistosta löytyy yksilötaitoa, ja ainakin Divarin finaalien perusteella se pystyy lyömään askiin ainakin yhden kentällisen, jolla riittää pallotaituruutta pidempiinkin hyökkäyksiin. Eri asia miten se onnistuu pykälää kovempaa Karhuja vastaan. Voisi kuitenkin olettaa, että se pystyy laittamaan kapuloita ainakin jonkin verran porilaisten rattaisiin.

Aktiivinen koppari Arttu Puska on pelannut urallaan liigatasollakin, ja esiintyi varsinkin Tiikerit-finaalisarjassa pääosin hyvin. Puolustuksessa ÅIF:lla on useita kokeneita ja hyviä peruspakkeja, mutta ei mitään varsinaisia mailavirtuooseja, ellei Kasper Tähkä palaa puolustajan paikalle. Hyökkäyksessä osaavinta osastoa ovat eritoten nuori Oliver Sillanpää sekä Tähkä, jos hän hyökkääjänä jatkaa, ja vieläpä Sillanpään kanssa samassa ketjussa. Hyökkäyspäästä löytyy lisäksi useita kokeneita konnia kuten Miro Herlin ja Atte Huovinen. ÅIF on monissa määrin kokeneempi kuin Karhut, mutta Divarin pelikokemus on eri asia kuin liigakokemus, vaikka sitäkin varsinkin osalta pelaajista löytyy.

Knopit:

Kasper Tähkä pelasi viime vuonna Divarin finaaleissa Karhuja vastaan Loviisan Torin riveissä. Myös tuolloin ratkaiseva ottelu ratkesi vastustajalle jatkoajalla, ja Karhut nousi liigaan. Tänä vuonna liigakarsinnoissa vastaan tulee samainen Karhut, joten Tähkällä lienee vielä kana kynittävänä.

Karhut ja ÅIF ovat kohdanneet Divarissa kymmenen kertaa viime vuosina. Karhut on voittanut kuudesti, ÅIF kaksi kertaa ja kaksi kertaa peleissä on päädytty tasapeleihin.

Karhut nousi liigaan viime vuonna Divarin runkosarjan kutossijalta. Tänä vuonna Divarin finaaleissa kohtasivat runkosarjan 7. ja 8. ÅIF ei ole koskaan pelannut Salibandyliigassa, ja Tiikerit nousi sinne ensi kertaa.

Taistelupari:

Ville Salonen, Karhut – Miro Herlin, ÅIF

Molempien joukkueiden johtohahmot johdattavat joukkueensa kauden hankalaan päätössarjaan. Karhuilla on ehdottomasti enemmän hävittävää, mutta ei ÅIF:n kausikaan erityisen hyvälle maistu, jos se häviää kaksi perättäistä sarjaa kauden päätteeksi. Molemmat fiksut pelaajat ovat joukkueilleen tärkeitä tekijöitä askissa, mutta kentän ulkopuolella roolit korostuvat, kun kyseessä on kauden henkisesti haasteellisin vääntö. Tuolloin tunteet läikkyvät monesti yli.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
Joukkueet eivät ole kohdanneet tällä kaudella.

Näin pelataan:
Pe 5.4.2019 19:00 Karhut–ÅIF Porin UT
Su 7.4.2019 19:00 ÅIF–Karhut Sipoo Areena
Ti 9.4.2019 19:00 Karhut–ÅIF Porin UT
Pe 12.4.2019 19:00 ÅIF–Karhut Sipoo Areena (tarvittaessa)
La 13.4.2019 17:00 Karhut–ÅIF Porin UT (tarvittaessa)

VeikkausTV näyttää kaikki ottelut suorina lähetyksinä.

Kumpi voittaa:

ÅIF:n sitkeä ja vaikeasti ohitettava passiivinen puolustuspeli voi olla yllättäväkin haaste porilaisille, mutta kyllä liigajoukkue lähtee sarjaan ennakkosuosikkina. Varsinkin viime vuosina tasoeroa on monesti löytynyt melko selkeästikin sarjatasojen välillä. ÅIF ei ota itseään liian vakavasti, ja seuran sisältä on kuulunut, että harjoituskulttuuri on melko leväperäinen, mutta toisaalta se on johtanut joukkueen pitkälle tänä keväänä.

Karhut vie voiton paremman materiaalin myötä joko 3-0 tai 3-1.

Äänestystulos foorumilla julkaisuhetkellä:

Ensi kauden Salibandyliigassa pelaa…

Karhut 64 %
ÅIF 36%