Pääkallotodistus: Classicin rutiini riitti ratkaisupelissä – Salo, Salin ja Toriseva onnistujina

Classicin tähdiltä ei vaadittu urotekoja viidennessä finaalissa. Kuva: Esa Takalo.

Classicin tähdiltä ei vaadittu urotekoja viidennessä finaalissa. Kuva: Esa Takalo.

Miesten Salibandyliigan finaaleissa Classic nappasi neljännen voittonsa maanantai-iltana ja nappasi näin neljännen perättäisen Suomen mestaruutensa. Arvioimme ratkaisevaksi jääneen viidennen finaalin otteet sekä Classicin että TPS:n pelaajien osalta.

Classicin joukkueelta nähtiin isossa kuvassa perussuoritus. Kukaan kentällä käyneistä ei pelannut huonosti, mutta järin erityisiä tähtien tuikkeitakaan ei ollut nähtävissä.

Onnistujista Eemeli Salin toki kärsi viiden minuutin rangaistuksen, mutta antoi myös kaksi maalisyöttöä ja pelasi muutenkin tasapainoisesti. Nico Salo puolestaan iski tärkeän 3-1 -osuman ja johti tamperelaisten ykköskenttää varmalla otteella. Maalinsuulla Lassi Toriseva oli maalilla vakuuttava ja otti kaiken kiinni, mikä otettavissa oli.

TPS:n puolelta esitys jäi vaisuksi. Perussuoritukseen ylsivät kolmoskentällisessä hyvin puurtaneet Ville Laine ja Tatu Kanervisto, sekä kakkoskentän alla varmasti pelanneet Olli Laine ja Juuso Alin. Myös jälleen maalinteossa onnistunut Mikko Hautaniemi ja maalilla torjunut Pyry Luukkonen pystyivät pelaamaan omalla perustasollaan. Muilta osin joukkueella jäi parannettavaa.

Classic

Eemeli Salin 4
Joonas Pylsy 3
Oskari Heikkilä 3
Mikko Leikkanen 3
Nico Salo 4

Konsta Tykkyläinen 3
Jussi Piha 3
Sami Johansson 3
Janne Lamminen 3
Juha Kivilehto 3

Albert Koskinen 3
Eetu Sikkinen 3
Aaro Helin 3
Atte Eronen 3
Tino Salminen 3

Lassi Toriseva 4

Juho Syvänen ei pelannut
Eemeli Akola ei pelannut
Jere Pulkkinen ei pelannut
Pietari Jääskeläinen ei pelannut

TPS

Eero Jalo 2
Teemu Aaltonen 2
Miko Kailiala 2
Janne Nurminen 2
Lauri Stenfors 2

Sami Saarinen 2
Jaakko Hautamäki 2
Mikko Hautaniemi 3
Olli Laine 3
Juuso Alin 3

Juho Sorri 2
Nikolas Laaksonen 2
Ville-Martti Laine 3
Tatu Kanervisto 3
Toni Salminen 2

Pyry Luukkonen 3

Eero Säylä ei pelannut
Jasper Juuti ei pelannut
Aku Kuikka ei pelannut
Olli Kuisma ei pelannut

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus

Lue myös:
Classicin huikea kausi sai kruununsa neljännen perättäisen Suomen mestaruuden muodossa