Divarit

Pirkkalassa juhlitaan paluuta Divariin – myös SB Vantaa nousee sarjaporrasta ylöspäin

14.04.
2019
Divarit

Pirkkalan Pirkat palaa muutaman vuoden tauon jälkeen pääsarjaan. Kuva: Jari Mäki-Kuutti

Pirkkalan Pirkat kukisti oululaisen SS Rankat Ankat suoraan kahdessa ottelussa miesten Divari-karsintojen viimeisessä vaiheessa. Sunnuntaina pelattu toinen osa meni Pirkoille kotikentällä maalein 5–4.

Kolmanteen erään lähdettiin 2–2-tasatilanteesta. Pirkat kuitenkin repi voittoon riittäneen eron päätöserän alussa.

Janne Putkinen sekä Juho ja Marko Vähätalo osuivat reilun kuuden minuutin sisällä, ja näin ollen isännät menivät 5–2-johtoon.

SSRA nousi vielä maalin päähän Anssi Karjulan ja Tuomas Mettovaaran osumilla, mutta päätössummerin soidessa kotijoukkue juhli.

Pirkat pelasi edellisen kerran Divarissa kaudella 2015–2016.

Ottelutilastot

Myös toinen jäljellä ollut Divari-karsintojen ottelupari ratkesi. SB Vantaa kaatoi kotikentällään PoNoVon 7–4. Näin ollen vantaalaiset pelaavat ensi kaudella Divarissa.

Kyseessä on SB Vantaalle sen historian seitsemäs kausi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Vantaan maalitehtailua johti isäntien ykköskenttä. Toni Koskela saldosi pisteet 1+3 ja Leevi Auranen 1+2.

Ottelupari meni vantaalaisille suoraan voitoin 2–0.

Ottelutilastot

Anssi Karjalainen
Anssi Karjalainen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Espoo

Twitter: @A_Karjalainen