SB-Pro voiton päässä naisten Salibandyliigan finaaleista – Koovee tasoitti oman sarjansa

SB-Pro oli vakuuttava Turussa. Kuva: Anssi Koskinen.

SB-Pro oli vakuuttava Turussa. Kuva: Anssi Koskinen.

Naisten Salibandyliigan välierissä SB-Pro on tällä hetkellä voiton päässä finaaleista. Kooveen ja PSS:n sarja puolestaan on nyt tasan.

Pro kaatoi TPS:n maalein 11-5. Avauserä oli tasainen ja päättyi lukemin 3-3, mutta Pro karkasi toisessa erässä vieden sen nimiinsä maalein 3-0. Viimeinen erä meni Prolle maalein 5-2.

Pro hallitsi ottelua ja onnistui laajalla rintamalla. Ykköskentän Karoliina Kujala, kakkosvitjan Jenni Torkki ja kolmosen Laura Hietamäki tekivät kaikki tehot 2+1. Ina Leminen ja Mirja Hietamäki merkkauttivat kumpikin kaksi osumaa nimiinsä.

Turkulaisten tehopelaajat olivat pisteet 2+2 iskenyt Laura Rantanen, sekä yhden maalin tehnyt ja kaksi syöttänyt Jenna Saario.

Tampereella ottelu Kooveen ja PSS:n välillä oli vähämaalisempi. Se päättyi lukemin 3-1 kotijoukkueen hyväksi.

Avauserässä Ella Holmberg vei porvoolaiset johtoon ajassa 8:31. Tuulia Aho kuitenkin tasoitti vielä erän toiseksi viimeisellä minuutilla. Toisen 20-minuuttisen aikana verkko ei heilunut kummassakaan päädyssä.

Kolmannessa erässä Koovee onnistui punnertamaan voittoon. Ajassa 48:41 Jemina Ruostila vei tamperelaiset 2-1 -johtoon ja ajassa 53:28 Milla Vähälä lisäsi johdon jo kahteen maaliin. PSS otti aikalisän ajassa 56:07 ja haki maaleja lopussa luonnollisesti kuudella viittä vastaan. Koovee kuitenkin kesti ja ottelusarja on nyt voittojen suhteen tasan.

Naisten Salibandyliigan välierät
13:00 TPS-SB-Pro 5-11 Ottelutilastot (SB-Pro johtaa sarjaa voitoin 2-0)
18:30 Koovee-PSS 3-1 Ottelutilastot (Voitot tasan 1-1)