SB Vantaa ja Pirkat hakivat vierasvoitot Divarin karsinnoissa – Oulussa hurja maalirypäs

Pirkat aloitti Divarin karsintojen toisen vaiheen vierasvoitolla. Kuva: Jari Mäki-Kuutti

Pirkat aloitti Divarin karsintojen toisen vaiheen vierasvoitolla. Kuva: Jari Mäki-Kuutti

Lappeenrantalainen PoNoVo ja SB Vantaa mittasivat toisiaan lauantaina miesten Divarin karsintojen toisessa vaiheessa. Vantaalaiset hakivat vierasvoiton idästä lukemin 7-5.

Kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteessa 4-4. Leevi Aurasen kaksi maalia sekä Toni Koskelan yksi maali käänsivät pelin kuitenkin vantaalaisille. SB Vantaan tehomies oli kaksi maalia mieheen iskeneiden Aurasen sekä Koskelan lisäksi 0+3 tehtaillut Samuli Raumanni. Maalivahti Niilo Nevalainen pysäytti 26 laukausta. Sarja on katkolla sunnuntaina Vantaalla.

SSRA ja Pirkat mittelivät Oulussa ja maalijuhlien voittajaksi kruunattiin Pirkat lukemin 10-8. Kolmoserään mentiin Pirkkain johtaessa 4-3 ja vierasjoukkue iski aivan kolmannen erän alussa 5-3-johtoon.

Tuota maalia seurasi erikoinen vaihe, kun aikavälillä 44.11-51.53 iskettiin kahdeksan maalia. Pirkat käväisi jo neljän maalin johdossa, mutta maaliryppään jälkeen mentiin numeroissa 8-8. Pirkat maalasi kuitenkin vielä Mika Salon sekä Mikko Kelkan toimesta ottelun viimeisellä kympillä.

Vieraiden tehopelaajia olivat Kelkka (3+1) ja Jere Rantanen (2+1). Pirkat voi varmistaan nousun Divariin sunnuntaina kotikentällään.

Divarin karsinnat lauantai:
PoNoVo-SB Vantaa 5-7 Ottelutilastot Otteluvoitot 1-0 SB Vantaalle.
SSRA-Pirkat 8-10 Ottelutilastot Otteluvoitot 1-0 Pirkoille.