Siirtopommi! Maailman paras kenttäpelaaja jatkaa uraansa Sveitsissä

Krister Savonen pelaa ensi kaudella Sveitsissä. Kuva: Esa Takalo

Krister Savonen pelaa ensi kaudella Sveitsissä. Kuva: Esa Takalo

Suomalaispuolustaja Krister Savonen, 25, jatkaa salibandyuraansa ensi kaudella Sveitsin liigan SV Wiler-Ersigenissä. Savonen arvostettiin maailman parhaaksi kenttäpelaajaksi vuonna 2018.

Juonikas puolustaja oli vuoden 2017 maailman parhaiden listalla kakkosena, ja oli silloinkin listan paras puolustaja. Savosen ja Classicin kausi päättyi neljänteen perättäiseen kultaan maanantaina. Vaikka Savonen on erittäin taitava pelaaja, ja omistaa yhden maailman parhaista pelikäsityksistä, niin häntä ei tunneta erityisenä pistenikkarina. Liigassa tamperelainen on pelannut 253 ottelua tehoin 64+99.

Kesken finaalisarjan loukkaantunut puolustaja pääsi juhlimaan kaudella 2018-19 maailmanmestaruutta, Champions Cupin voittoa, Suomen Cupin voittoa ja SM-kultaa. Savonen on kaksinkertainen maailmanmestari ja nuorten maailmanmestari vuodelta 2011.

– Kauden aikana tuli tunne, että nyt olisi uusien haasteiden aika. Olen voittanut Classicin kanssa kaiken mikä on voitettavissa ja myös Suomen miesten maajoukkueen kanssa, Savonen kommentoi uutisessa.

Wiler on Sveitsin liigan kestomenestyjiä ja pelaa tänäkin keväänä Sveitsin liigan finaalissa. Viime vuosina ruotsalaisseurat ovat yrittäneet hankkia Savosta joukkueisiinsa. Savosen seurakaveri Joonas Pylsy siirtyy samaan ryhmän, ja konkaripakki Tatu Väänänen on edustanut seuraa jo pitkään.

– Keskustelin monien suomalaisten kaverien kanssa, jotka ovat ylistäneet Sveitsiä, tätä hienoa maata. Se, että joukkueessa ovat miesten maajoukkueesta tutut Väänänen sekä Pylsy tekivät valinnasta helpomman, Savonen perusteli seuran uutisessa.