Jos salibandya on seurannut viime vuosina edes puolihuolimattomasti, niin Classicin Nico Salon, 25, nimi on tuttu. Oikeastaan miehen menestys oli kirjoitettu tähtiin jo kauan aikaa sitten, mutta kuten urheilussa ja elämässä monesti käy, niin matkaan tuli muutama mutkakin.
Kolmena viimeisenä keväänä mestaruutta juhlinut Classic lähti kauteen suursuosikkina, eikä joukkue ole toistaiseksi pettänyt ennakko-odotuksia. Runkosarjan voitto hoitui rutiinilla, ja samalla joukkue voitti myös Champions Cupin sekä Suomen Cupin. Finaaleissa se tulee kohtaamaan Turun Palloseuran ja sarja käynnistyy lauantaina Tampereella.
Puhelimitse tavoitettu Salo ei osannut äkkiseltään löytää juuri eroavaisuuksia aiempiin kausiin nähden. Hän tosin pelasi viime kaudella Ruotsin liigaa Helsingborgissa.
– Yllättävän paljon samoja piirteitä ollut tässä kaudessa kuin aiemmissakin. Ainakin pudotuspeleissä ollaan parannettu meidän peliä pikku hiljaa. Vaikea näin heti löytää mitään hirveitä eroavaisuuksia sen suhteen, Salo pohtii.
Champions Cupin finaalissa Ruotsin mestari Storvreta kaatui suorastaan näytöstyyliin maalein 10-3. Classicin esitys oli suorastaan upea, ja yksittäisenä otteluna yksi parhaista minkään suomalaisjoukkueen ottelusuorituksista lajihistoriassa. Salolla on hiukan huonoja uutisia TPS:n kannalta.
Onko tällä kaudella vielä nähty parasta mahdollista Classicia kaukalossa?
– No ei ole kyllä. Kyllä me pystyttäisiin vielä parempaan. Se Champions Cupin finaali oli kyllä varmasti meidän kauden parhaimpia pelejä. Sitäkään lähelle ei olla vielä nyt keväällä päästy. Toivottavasti nyt finaaleissa saadaan se kunnon viimeinen moodi päälle ja nostettua tasoa vielä sitä Champions Cupin tasoa ylemmäs.
Salo näkee, että TPS on parantanut rutkasti otteitaan kauden edetessä.
– Haastava sarja tulee. TPS:n viisikkopuolustus on todella hyvin organisoitu ja he pelaavat todella hyvin kimpassa. Nyt kevään aikana he ovat saaneet hyökkäyspeliäänkin vaarallisemmaksi. Se oli vähän vaarattoman oloista, kun tuossa runkosarjassa kohdattiin. Selkeästi silläkin saralla on tullut kehitystä ja ylivoimallakin ovat nyt osuneet. Ei tule olemaan varmastikaan helppoa, ja Turussa on varmasti hirveä hurmos päällä koko joukkueella, Salo arvioi.
Superlupaus
Palataan itse Saloon, joka nuoresta iästään huolimatta on ollut mukana huippusalibandyssa jo kymmenisen vuotta. Peliä hyvin lukeva, taitava ja vikkeläkinttuinen Salo on on yksi maailman parhaista pelipaikallaan. Uralta löytyy tähän mennessä yksi nuorten MM-kulta, kaksi Suomen mestaruutta ja kaksi miesten maailmanestaruutta.
Sentteri on viimeisen päälle Classicin mies. Hän vahvistaa edustaneensa seuraa koko Suomessa pelatun uransa ajan ja aloitti pelaamisen salibandykoulussa 8-vuotiaana. On hyvä huomioida tässä vaiheessa, että Salon menestyksen tarina kulkee aika vahvasti käsi kädessä Classicin menestystarinan kanssa.
Ensimmäiset liigapelit hän pelasi jo kaudella 2009-2010 Classicissa, ja tuolloin hän oli vasta 15-vuotias. Sinänsä hauska detalji asiassa on se, että tapauksesta on jo sen verran aikaa, että tuolloin Classicia pääluotsasi seurajehu Pasi ”Passo” Peltola.
– Tosi vähän muistan noista ajoista. Silloin joskus kesken kauden pääsin pelaamaan ensimmäiset pelit runkosarjassa. Ei oikeastaan mitään muistikuvia. Ehkä jokin yksittäinen tilanne jostain vaihdosta tulee mieleen.
– Seuraavalla kaudella Ray Backman tuli meille päävalmentajaksi ja vakiinnutin paikkani siinä joukkueessa. Niistä ajoista muistan jo paremmin.
10.9.2011 ei välttämättä herätä erityisiä mielleyhtymiä salibandyn vannoutuneimmileekaan seuraajille. Se oli kuitenkin päivä jolloin tehtiin suomalaista salibandyhistoriaa. Tuolloin 17 vuotta, 7 kuukautta ja 20 päivää vanha Salo esiintyi ensimmäisen kerran miesten maajoukkuepaidassa Sveitsiä vastaan Tampereella.
Nuoria ja lupaavia pelaajia on riittänyt Suomessakin yllin kyllin, mutta kukaan ei ole debytoinut maajoukkueessa yhtä nuorena kuin tamperelainen. Se kertoo siitä kuinka kypsä pelaaja Salo oli jo hyvin varhain.
– Siitä pelistä muistan enemmänkin. Joku taisi loukkaantua siitä ryhmästä ja Petri Kettuselta tuli aika puskista soitto meikäläiselle aika viime hetkillä. Oli kyllä jännät paikat silloin. Muistan kyllä, että pelit sujui yllättävän hyvin ja hyvällä itseluottamuksella pystyin pelaamaan. Harmillisesti sen jälkeen polvet rupesivat reistailemaan pari kuukautta maajoukkuepelien jälkeen. Siitä seurasi pidempi huili ja hyvä nousukiito sai takapakkia, Salo muistelee.
Classicin entinen, ja miesten maajoukkueen nykyinen päävalmentaja Petteri Nykky kertoo, että hän ensimmäinen muistikuva Salosta pelaajana on maajoukkuepeleistä. Tarkkaa vuosilukua hän ei osannut sanoa, mutta hyvin mahdollisesti Nykyn muistikuvat osuvat juuri Salon ensimmäiseen miesten maaotteluun.
– Olin silloin Sveitsissä valmentamassa, ja näin hänet jossain maaottelussa. Ihan hyvät muistikuvat jäi. Hyväliikkeinen ja varmaotteinen puolustaja hän oli silloin, Nykky suitsutti.
Synkät vuodet
Vuosi 2011 olikin nuorukaisen kannalta hyvää aikaa. Hän pääsi ikäluokkaa nuorempana pelaajana mukaan U19-poikien MM-kisoihin keväällä ja juhli nuorten MM-kultaa. Seuraavan kauden alun maajoukkuedebyytti antoi ymmärtää, että edessä on loistava tulevaisuus, mutta kuten mies itse jo viittasiksin, sinä syksynä alkoi myös urasta pari kautta pilannut vaikea vamma.
– Seuraavalla kaudella tulin vasta pudotuspeleihin mukaan eli 2013 keväällä. Sen jälkeen pelasin vielä U19-poikien MM-kisoissa keväällä.
Vamma oli niin sanottu ”hyppääjän polvi”. Samasta ongelmasta on kärsinyt myös Classic-kollega Mikko Leikkanen. Kaudella 2011-12 Salo pelasi 14 runkosarjan peliä ja seuraavalla kaudella vain kahdeksan pudotuspeliottelua.
Mies sanoo jälkikäteen, että vamma johtui todennäköisesti todella kovasta kuormituksesta.
– Kyllä se todennäköisesti johtui ylirasituksesta. Nuorena poikana olin ollut miesten ringissä jo muutaman vuoden. Siinä kuormitus oli vähän liikaa nuorelle pojalle näin jälkeenpäin ajatellen. Miesten treenejä vedettiin ja tuli pelattua miehissä sekä junioreissa. Pelejä oli paljon, eikä osannut oikein huoltaa silloin itseään, eikä tiennyt milloin kannattaa huilata. Sitä kautta tuli krooninen tulehdus patella-jänteeseen. Se ei parantunut enää levolla tai kuntoutuksella, vaan piti tehdä leikkaus, Salo kertoo.
Onko sen jälkeen ollut vaivoja, isompia tai pienempiä?
– Sen jälkeen olen pysynyt yllättävän terveenä, eikä mitään isompaa ole ollut. Kaikkea pientä, mutta ei sellaisia asioita, jotka olisivat haitanneet pelaamista isommin.
Loukkaantumisten jälkeen Salo tosiaan osallistui nuorten MM-kisoihin keväällä 2013, mutta se reissu Saksaan päättyi todella isoon pettymykseen. Suomen joukkueessa pelasivat tuolloin muun muassa sittemmin maailmanmestaruuksia voittaneet Salo, Krister Savonen, Peter Kotilainen ja Lassi Toriseva. Kotilaista lukuunottamatta edellä mainitut sekä Atte Eronen ja Vertti Wigren ovat Suomen mestareita Classicista. Salibandyliigaa seuranneille esimerkiksi Valtteri Parviainen, Markus Markkola, Lassi Kotovaara, Roni Laasonen ja Eino Pesu saattavat soittaa kelloja.
Suomi oli lopulta kolmas, ja kisat ovat ainoat tällä vuosikymmenellä pelatut poikien MM-mittelöt, joissa Suomi on jäänyt kultamitaleitta. Jälkikäteen Salo tietää kertoa miksi niin kävi.
– Olihan meillä paperilla melkeinpä kovempi nippu kuin silloin 2011. Vastustajien joukkueet olivat ehkä myös heikompia kuin kaksi vuotta aiemmin, sillä niillä ei ollut niin kovia nimiä kuin 2011. Ehkä meistä ei kehkeytynyt niin tiivis ryhmä, ja vähän sellaisia kuppikuntia syntyi.
– Ei saatu parasta irti välieräpelistä, jolloin piti saada. Henkilökohtaisesti olin aivan surkea niissä kisoissa. Olin vähän puolikuntoisena vielä ja olin vasta juuri kuntoutunut yli vuoden huilista. Se näkyi ”pelitatsissa”, vaikka uskoin itse, että pystyy ne kisat klaaraamaan, Salo harmittelee.
Valoa kohti
Seuraava kausi oli erilainen ja Salo pääsi täysillä mukaan alusta alkaen. Se johti myös hyviin tuloksiin.
Classic pelasi hyvän kauden ja oli lopulta hopealla. Oliko se käänteentekevää kausi myös urasi kannalta?
– Oli varmasti. Siellä olin minä, Sami Johansson, Savonen, Kotilainen ja Markus Kulmala, jotka kaikki menimme armeijaan juuri sinä kesänä ennen kautta. Siellä Keijo ”Keke” Matilaisen koulussa meidän fyysiseet ominaisuudet paranivat huomattavasti kesän aikana, kun pääsimme harjoittelemaan. Muutenkin elämän rytmi oli hyvä ja se opetti paljon.
– Oltiin sitten todella hyvässä kunnossa ennen kautta. Sitä kautta murtauduttiin vahvasti liigatasolle. Mestaruuskin melkein tuli jo sillä kaudella.
Kausi 2014-15 piti sisällään MM-kisat. Siinä missä Salo ei ollut pelikuntoinen kaksi vuotta aiemmin, niin Göteborgin MM-kisavuonna hän oli hyvässä iskussa. Salo valittiin joukkueeseen 20-vuotiaana, mikä on hyvä suoritus miettien jo sitä, että esimerkiksi Savosen ja Kotilaisen aika tuli kaksi vuotta myöhemmin. MM-kisoissa Suomi jäi niukasti hopealle.
Henkilökohtainen menestys ei kuitenkaan johtanut joukkuetta kovin pitkälle. Runkosarjan kolmanneksi yltänyt Classic möhli lopulta puolivälierissä Tapanilan Erää vastaan siten, että helsinkiläiset veivät sarjan suoraan 3-0. Lohtua toivat A-poikien pudotuspelit, joihin Classicilta vapautui hurja määrä talenttia putoamisen vuoksi.
– Pelit sujui hienosti omalla kohdalla ainakin syksyn ja pääsin kisoihin. Kevätkin meni hienosti ja runkosarjassa oltiin varmasti aika kärjessä. Runkosarja sujui hyvin, mutta sitä seurasi karmea jäätyminen puolivälierissä koko joukkueelta. Erä pääsi heti ihon alle avauspelistä lähtien, ja me ei oikein toivuttu siitä. Se 3-0 oli aika karmaiseva, kun oli kuitenkin hopeaa edelliseltä kaudelta, ja oli kuitenkin nälkää sekä kiimaa. En tiedä tarkemmin mitä siinä kävi.
– Pääsin kuitenkin onneksi A-poikien matkaan, ja se oli minun viimeinen vuosi A-ikäisenä. Oli hieno fiilis päästä voittamaan, kun ei ollut juniorikultamitalaja kauheasti. C-junioreista on toki yksi kulta. Se tarina miten me se hoidettiin oli hieno. Silloin välierissä oltiin OLS:aa vastaan 2-0 häviöllä, ja noustiin 3-2-voittoon. Finaalissa sama homma Erää vastaan. Ainakin omalle uralle kovimmat nousut pudotuspelisarjoissa, Salo hekumoi.
Classicin A-poikien kultaryhmässä pelasivat tuona keväänä Salo, Savonen, Toriseva, Eronen, Hiski Kosunen, Juho Syvänen, Eetu Sikkinen, Oskari Heikkilä, Juuso Woivalin ja Jere Pulkkinen, jotka ovat kaikki pelanneet tällä kaudella vähintäänkin runkosarjassa tamperelaisten edustusjoukkueessa. Lisäksi mukana oli muitakin, jotka seuraavina kausina nousivat miesten joukkueen vahvuuteen.
Kuinka merkittävä tuo A-poikien mestaruus oli jos mietit voitettuja miesten mestaruuksia sen jälkeen?
– Kyllä siinä varmaan pieni vaikutus oli sinne liigajoukkueen tulevaisuuteen. Saatiin sitä uskoa ja kokemusta voittamisesta. Se oli kuitenkin itsellekin ensimmäinen mestaruus A-pojissa. Kyllä se varmaan valoi ainakin meidän nuorempiin pelaajiin itseluottamusta. Sitä kautta oli helpompi tuoda tuota ajattelua myös liigajoukkueen mukaan, Salo kommentoi.
Puolustajasta sentteriksi ja kestomenestyjäksi
Kaudella 2015-16 Classicilta odotettiin jo erittäin paljon. Ryhmä vahvistui ja joukkuetta luotsaamaan oli hankittu mestariluotsi Nykky. Yksi pieni, mutta merkittävä yksityiskohta Classicin tulevan menestyksen kannalta oli se, että Salosta muovattiin keskushyökkääjä.
– Se idea taisi tulla Nykyltä ja Samu Kuituselta. Siinä oli vähän sentteripulaa ja pohdittiin, että olisiko siihen laitettava Savonen vai minä. Molempia kokeiltiin vähän vuoron perään ja kauden alkuun lähdettiin siitä, että se olen minä. Runkosarjan avauspeliin taisin painaa heti hattutempun, ja siitä lähti aika hyvä lento päälle, ja sain hyvän itseluottamuksen sentterin tontille. Sen jälkeen ei ole enää huvittanut pakkina pelata, kun on huomannut, että viihtyy niin hyvin hyökkäyspäässä.
Nykyllä pohdinta Savosen ja Salon välillä oli looginen, sillä Savonen oli pelannut edellisellä kaudella keskushyökkääjänä, ja onnistunut siinä erittäin hyvin. Valmentaja itse muistaa tapauksen ainakin osittain.
– En nyt muista mikä siinä erityisesti ratkaisi. Kumpikinhan siinä pystyy pelaamaan, mutta ehkä se Salolle se kävi vähän luontaisemmin. Savonen on enemmän vihkiytynyt puolustuspelaamiseen ja on siinä huippu. Ehkä se sitä kautta selvisi, Nykky miettii.
Classic oli vuosia liigan kärkijoukkueita, mutta se jokin puuttui aina. Backmanin vuosina Classic meni selkeästi eteenpäin ja samoin se teki Jarkko Rantalan aikakaudella. Salon mukaan Nykky osasi tuoda ainakin yhden parannuksen mukaan toimintaan.
– No runkosarjassahan oli aina pärjätty hienosti ja siinä ei ollut mitään ongelmaa. Enemmän pudotuspeleihin latautuminen ja taisteluhenki oli sakannut. Siinä keväällä välieräsarjassa SSV:tä vastaan tajuttiin, että mitä vaatii, että voittaa noita pudotuspeliotteluita. Oltiin Pasilassa 5 vs. 3 -alivoimalla, ja ehkä maalin tai kaksi voitolla (tai tappiolla). Siinä hetkessä meillä oli kova taisteluhenki ja kimpassa painettiin hommia. Se oli jotain sellaista, mitä ei oltu Classicissa ennen nähty. Se oli havahduttava hetki ja on kantanut tähän asti siitä lähtien.
– Taktiset puolet ja muu oli meillä hallussa jo aiemmin. Se oli enemmän se yhdessä tekeminen, ja yhtenäisyyden löytäminen sekä joukkueelle pelaaminen sekä niihin tärkeisiin peleihin latautuminen. Ne olivat olleet meidän heikkouksia ja löydettiin niihin keinot kun Nykky tuli. Hän osasi ladata meidät koviin peleihin oikealla tavalla, Salo avaa.
Nykky muistaa myös tuon eräänlaisen käänteentekevän hetken tai ajanjakson joukkueen toiminnassa.
– Muistan tilanteen. Oltiin koko kausi opeteltu puolustamaan ja varsinkin johtoasemassa pelaamista. Se ei ollut kuitenkaan vielä iskostunut koko ryhmälle ja silloin jouduttiin pelaamaan aika paljon kolmella tai neljällä viittä vastaan alivoimaa. Siinä me niin sanotusti ryynättiin, ja sen oppiminen oli se kaikkein tärkein opetus.
Helsingborgille pyyhkeitä
Kahden mestaruuteen päättyneen kauden jälkeen Salo suuntasi Ruotsin liigan Helsingborgiin. Kausi 2017-18 ei kuitenkaan ollut mikään menestystarina, ja Salo pettyi seuraan.
– Haaveenani oli aina päästä Ruotsin liigaan pelaamaan. Kyllä se oli siisti kokemus. Harmillisesti en ollut tyytyväinen siihen seuran toimintaan, ja siihen joukkueen arkitekemiseen. Sitten se vielä, että pelipaikka löytyi pääosin pakin tontilta. Koin, että olin vähän kahleissa siellä, enkä tuntenut olevani oma itseni kentällä.
– Se oli harmittavaa, mutta muuten oli valaisevaa päästä vähän muualla käymään ja näkemään erilaista kulttuuria. Ihan salibandykulttuuriakin. Vähän oppi taktisia asioita ja pääsi näkemään asioita vähän eri kantilta. Lähinnä sitä mitä siellä ajatellaan pelistä, ja se oli ihan herättävää, Salo ruotii puolivälieriin päättynyttä kautta.
Kesähaastattelussa 2014 kerroit, että ”ruotsi ei taivu yhtään, ja englantikin vain juuri ja juuri. Mikä on nykytilanne?
– (naurahtaa). Ruotsia jo ymmärtää, jos sitä joku puhuu. Itse en vielä ihan oppinut puhumaan, mutta normaali ”sählysanasto” löytyi aika nopeasti. Englanti kehittyi tosi paljon ja sitä tuli puhuttua paljon. Sen suhteen ollaan jo aika kiitettävällä tasolla.
Harvinaisuus liigakentillä
Salo ei anna ihan puhtaita papereita itselleen menneestä kaudesta. Jos pelkkiä tilastoja katsoo, niin runkosarjan 8+19-pisteet ja pudotupelien 3+1-tehot ovat miehen uralla vaatimattomat. Toki Salon arvoa pelaajana ei voi laskea pelkästään pisteissä, mutta jos katsotaan siten, että viime kausi Ruotsissa oli vaikea, niin tämä kausi ei ole myöskään ollut yhtä hyvä kuin kaksi edellistä ennen lähtöä.
– Ei ole ollut mikään ihan lennokkain kausi omalta osaltani. Hetken vei aikaa toipua sieltä Ruotsista, kun pelaaminen oli niin erilaista. Kotiinpaluun myötä tuli vähän haettua vielä paikkaa. Kauden edetessä on koko ajan tuntunut paremmalta ja varsinkin keväällä on alkanut löytymään hyvä itseluottamus.
– Odotukset vain kasvaa finaaleihin. Itse kyllä koen olevani parhaimmillani, kun panokset ovat kovat, on meininkiä ja paikalla on paljon yleisöä. Silloin syttyy pelaamaan, Salo vakuuttaa.
Sinänsä väite on uskottava, että varsinkin Superfinaaleissa sentteri on ollut todella hyvä. Vaikka Salo ei ole mikään tolkuton pistenikkari varsinaisesti, niin kahdessa finaalissa hän iski tehot 3+2.
Runkosarjan lopussa sattui tapahtuma joka muovasi Salon ulkoista olemusta kentällä. SPV:n Petri Hakosen maila oli osua sentterin silmään, ja tuo tapaus teki Salosta harvinaisuuden miesten liigassa.
Sait iskun SPV:tä vastaan ja pelaat nyt suojalaisella. Onko se pysyvä päätös?
– Kyllä. Päätin, että vedän niillä. Niillä pystyy pelaamaan ihan hyvin, eivätkä ne häiritse. Vähän tyhmältä ne näyttää ainakin omasta mielestä, mutta päätin olla välittämättä siitä ihan turvallisuuden kannalta. Hakosen maila oli aika lähellä silmää. Ihan silmän viereen osui ja se herätti. Nykyään lasit ovat niin hyviä, eivätkä mene huuruun, joten niitä pystyy ihan hyvin käyttämään, Salo paaluttaa.
Hän sanoi kuitenkin, että ei halua laseja kaikille pakollisiksi, koska niiden käyttö on jo nyt vuonna 1999 tai sen jälkeen syntyneille pakollista. Esimerkiksi vanhemman kaartin pelaajista voi nostaa myös Jussi Pihan, joka käyttää suojalaseja, mutta muuten niitä näkee pääosin nuorilla.
Tamperelaisella on siviilielämässään hyvä tilanne, eikä elämä ole pelkkää salibandya.
– Olen seuralla osittain hommissa ja toimin markkinoinnin puolella sekä some-hommissa. Yhteistyökumppaneiden kanssa olen paljon tekemisissä. Sen lisäksi opiskelen HAMK:ssa liiketaloutta verkko-opintoina. Olen ensimmäistä vuotta siellä, ja Janne ”Liekki” Lamminen on minun kanssa samalla luokalla, niin ollaan muutamia töitä tehty kimpassa. Ollut ihan loistava yhdistelmä urheilun kannalta. Urheillessa saa samalla hilattua omaa koulutustasoa korkeammalle.
– Tosi hyvin on sointunut, ja Classicin toimistolla kun tekee töitä, niin koulu- ja työhommia on pystynyt yhdistelemään tehtävien suhteen. Toimiva kombinaatio kyllä.
Joulukuussa 2018 Salo toimi myös Suomen miesten maajoukkueen kapteenina. Kokeneita konkareita vilisseessä ryhmässä Salon valintaa moni saattoi pitää yllätyksenäkin.
Nykky avasi melko nuoren Salon kapteeniutta kysyttäessä vielä kerran.
– Juttu meni siten, että ennen 2018 kisoja oli vaikea arvioida, että pelaako Tatu Väänänen vielä kotikisoihin asti. Se oli merkittävä pohdinnan aihe. Sitten pohdittiin sellaista vaihtoehtoa, joka todennäköisesti mahtuu joukkueeseen, on sen kunnian arvoinen, tulee kaikkien kanssa toimeen ja osaa pelata.
– Siitä se sitten minun, Tatun ja Nicon yhteistuumin päätettiin niin. Yhtä hyvin Tatukin olisi voinut siinä olla, mutta halusin, että pääsee harjoittelemaan sitä kapteeniutta, kun kotikisat ovat kuitenkin niin iso tapahtuma. Kapteeniuteen liittyy silloin niin paljon kentän ulkopuolisia tapahtumia, niin oli hyvä päästä harjoittelemaan sitä juttua, Nykky päätti.
Nykyn kommenteista päätellen Salon arvoa joukkueelleen voi mitata myös kaukalon ulkopuolella.