Ykkösketju liekeissä – Classic pelaa neljäntenä keväänä putkeen SM-finaaleissa

Classic pelaa jo neljäntenä perättäisenä kevään SM-kullasta. Kuva: Juhani Järvenpää

Classic pelaa jo neljäntenä perättäisenä kevään SM-kullasta. Kuva: Juhani Järvenpää

Esport Oilers ja Tampereen Classic kohtasivat keskiviikkona miesten Salibandyliigan neljännessä välieräpelissä Espoossa. Classic voitti ottelun 7-2 ja välieräsarjan voitoin 4-0.

Classic avasi maalinteon ajassa 3.30, kun joukkueen ykkösviisikko esitteli komean vastaiskun, jonka Sami Johansson päätti verkon perukoille. Kaksi minuuttia myöhemmin Aaro Helin lisäsi vierasjohtoa kaukovedolla, joka upposi helpohkosti Oilers-maaliin.

Oilersilla oli avauserässä useampi loistopaikka varsinkin pallonriistojen kautta, mutta Lassi Toriseva ja Classic-puolustus kestivät. Osa laukauksista suuntautui myös päätypressuihin. Voisi todeta, että Oilers oli erittäin tehoton avauserässä. Classic taasen iski todella vaarallisesti vastaan aina, kun sille siihen paikka avautui. Avauserän hahmo oli loistavasti torjunut Toriseva, ja erätauolle mentiin lukemissa 2-0.

Oilers sai ajassa 26.00 ylivoimasauman, mutta Classicin alivoima hoiti tilanteen erinomaisesti. Oilersin kavennusmaali syntyi ajassa 33.57, kun Rasmus Markelin löysi vapaaksi jääneen Eino Pesun, joka viimeisteli tilanteeksi 2-1. Viisi minuuttia ennen erätaukoa Johanssonin loistopassi löysi Krister Savosen maalin edestä, joka viimeisteli vieraiden kolmannen maalin. Maali syntyi muutaman komean pitkän syötön myötä.

Classic neljäs osuma syntyi onnekkaasti. Jesperi Lindforsin maila hajosi juuri avaushetkellä ja Nico Salo iski Johanssonin paluupallon verkkoon. Toinen erä oli melko tasavahva ja peli oli tarkempaa kuin avauserässä. Varsinkin Classicin ykkösviisikko oli vahvassa vedossa, ja pelasi erinomaisesti pitkiä hyökkäyksiä sekä vastahyökkäyksiä. Kolmoserään lähdettiin lukemissa 4-1.

Avauserän alkuun paikkoja oli molemmissa päädyissä, mutta kotijoukkue onnistui ensimmäisenä maalinteossa. Justus Kainulainen pelasi pallon maalin eteen Ilari Talvitielle, joka ohjasi kavennusosuman. Viimeisen kympin alussa Classic pelasi hyvällä avauksella pitkän pallon Jussi Pihalle, joka löysi Oskari Heikkilän maalin edestä, joka vei vieraat takaisin kolmen maalin johtoon.

Neljä minuuttia ennen loppua Oilers käytti aikalisänsä ja lähti pelaamaan ilman maalivahtia. Johansson tarjoili ajassa 56.45 tyhjän maalin Eemeli Salinille, joka vei kotijoukkueen 6-2-johtoon. Heikkilä iski vielä viimeisellä minuutilla 7-2-maalin tyhjiin. Tamperelaisten tehopelaaja oli 1+3 naulannut Johansson.

Classicin finaalivastus on joku SPV tai TPS.

Ottelutilastot