Naisten NLA:n Superfinaalissa nähtiin suomalaisväriä, kun Sanni Niemisen edustama Piranha Chur taisteli Sveitsin mestaruudesta. Lopputulema oli Niemisen kannalta kuitenkin harmillinen.
Chur hävisi Klotenin Swiss Arenalla pelatus finaalin jatkoajalla 4–5 Kloten-Dietlikon Jetsille.
Chur johti ottelua vielä kolmannen erän puolivälissä 4–1, mutta Kloten-Dietlikon kiri rinnalle erän aikana.
4–4-tasoitus syntyi Elsa Friskin lavasta kolme minuuttia ennen päätössummeria. Dramaattinen jatkoaika päättyi, kun Julia Suter runnoi pallon verkkoon Chur-maalin edestä.
Suomen maajoukkuepuolustaja Nieminen siirtyi Churin paitaa täksi kaudeksi.