Sveitsin NLB-joukkueelle kaksi vahvistusta Suomen liigasta

Joonas Föhr pelaa ensi kaudella Sveitsin toiseksi korkeinta tasoa. Kuva: Esa Takalo.

Joonas Föhr pelaa ensi kaudella Sveitsin toiseksi korkeinta tasoa. Kuva: Esa Takalo.

Sveitsiläinen NLB-seura Floorball Thurgau hankki kaksi vahvistusta Suomen Salibandyliigasta.

Joukkue julkaisi jo aiemmin, että TPS:n hopealle tällä kaudella luotsannut Jukka Ruotsalainen on seuran uusi päävalmentaja. Nyt joukkue hankki uutta suomalaisosaamista myös kentän puolelle, kun Joonas Föhr siirtyy seuraan Indiansista ja Valtteri Viitakoski Nokian KrP:sta.

Föhr, 25, on pelannut TPS:n ja Indiansin riveissä Salibandyliigaa 152 ottelun verran ja tehnyt noissa peleissä 123 pistettä. Lisäksi hän on edustanut PSS:aa Divarissa kahden kauden aikana 45 ottelun verran ja tehnyt noissa peleissä 36 tehopistettä. Valmentaja Ruotsalainen tuntee Föhrin jo nuoresta saakka, ennen kuin hän siirtyi TPS:sta Indiansiin neljä kautta sitten.

– Joonas tuo stabiiliutta ja malttia ryhmäämme. Lisäksi hän pystyy tuomaan tärkeitä asioita hyökkäyspeliimme, Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Thurgaun urheilutoimenjohtaja Beni Bötschi kommentoi.

Viitakoski, 23, puolestaan nousi ryminällä liigakentille toissa kaudella, kun Nokian KrP voitti pronssia. Voimahyökkääjä on pelannut Salibandyliigassa nyt kaksi kautta ja 47 ottelua tehoin 37+19=56. Viitakoski omistaa Suomen passin lisäksi Kanadan passin ja on edustanut ”vaahteranlehtiä” jo MM-kisoissakin.

– Hänen taistelumentaliteettinsa yhdistettynä fysiikkaan tekee Valtterista hyökkäykseemme varsin vaarallisen aseen, Bötschi kommentoi.

Thurgaun joukkue ei ole vielä Unihockey.ch:n uutisen mukaan valmis.

– Verrattuna viime kauteen, haluamme ottaa askeleen eteenpäin ryhmän laajuudessa ja siksi etsimme vielä yhtä tai kahta pelaajaa avainrooleihin, Bötschi painottaa.

Unihockey.ch:n uutinen aiheesta.