Tiikerit solmi kolme sopimusta – kaksi uutta pelaajaa omasta organisaatiosta

Karri Budde edustaa ensi kaudella Tiikereiden ykkösjoukkuetta. Kuva: Tiikerit Instagram

Karri Budde edustaa ensi kaudella Tiikereiden ykkösjoukkuetta. Kuva: Tiikerit Instagram

Miesten liigakauteen valmistautuva Tikkurilan Tiikerit on julkaissut ensi kauden pelaajasopimuksia ahkeraan tahtiin. Viime viikon alussa julkaistiin yksi jatkosopimus ja kaksi uutta sopimusta.

Uutena mukaan edustusjoukkueeseen tulee Karri Budde, joka iski viime kaudella Tiikereiden kakkosjoukkueessa seitsemässä pelissä tehot 9+8. Budde on pelannut Tiikereissä junioreista lähtien, mutta uralta ei löydy ennen tulevaa kautta yhtäkään pääsarjapeliä.

Joel Keskinen on pelannut Tiikereissä 41 peliä (3+7) Divarissa, ja jatkaa joukkueessa 1+1-vuotisella sopimuksella.

Vuonna 2000 syntynyt Emil Backberg sai myös sopimuksen edustusjoukkueen kanssa. Backbergilla ei ole vielä kokemusta pääsarjatasolta, mutta maalivahti esiintyi viime kaudella vahvasti A-poikien pudotuspeleissä. Myös Backbergin sopimus on 1+1-vuotinen.