Helsinki valitsi 100 urheilulegendaa – Janne Tähkä arvostettiin mukaan

Janne Tähkä arvostettiin kovaan joukkoon. Kuva: salibandy.fi

Janne Tähkä arvostettiin kovaan joukkoon. Kuva: salibandy.fi

12.6. juhlittavan Helsinki-päivän kunniaksi maan nykyinen pääkaupunki valitsi sata kaikkien aikojen urheilulegendaansa. Salibandya listalla Jari Kurrin, Erik von Frenckellin, Tapio Rautavaaran ja Mikael Forssellin kaltaisten nimien joukossa edusti Janne Tähkä.

Kevään 1995 Euroopan mestari Janne Tähkä pelasi Team Botbyssa, Viikingeissä, HIFK:ssa, Josbassa ja SPV:ssä yhteensä 216 liigaottelua tehoilla 196+100=296 ja ennen kaikkea viihdytti yleisöä ilmaveiveillään ja muulla mailataituruudellaan aina pilke silmäkulmassa. janne_tahka.jpgMyös jääpeleissä loistanut Tähkä voitti salibandyssa Suomen mestaruuden 2000 HIFK.ssa ja 2004 Viikingeissä sekä kaksi SM-hopeaa ja kolme pronssia. Maaotteluita kertyi tilille 69.

Janne Tähkä on luonnollisesti myös yksi niistä viidestä, jotka tähän mennessä on arvostettu salibandyn Hall of Fameen.

Salibandysaavutuksia löytyy Helsingin sadan legendan listalta toki muiltakin.

Asiantuntijaraadin purjehtijana mukaan valitsema Thomas Johanson pelasi Tapanilan Erässä ja Oilersissa 72 liigaottelua ja voitti keväällä 1997 Oilersin paidassa pronssia.

Urheiluvaikuttajaksi kirjattu Suomea jääpallossa, jääkiekossa, jalkapallossa, maahockeyssa, kaukalopallossa ja golfissa edustanut Hanna Teerijoki edusti salibandyssa norjalaista IK Akerselvaa. Naisten ensimmäisessä Euroopan Cupissa 1993 Tapanilan Mosahallissa Teerijoki oli pistepörssin kolmonen Akerselvan lyötyä pronssiottelussa Tapanilan Erä I:n.

Teksti: Salibandy.fi