Liigat

Analyysi: Peliveli puolustaa ensin – nahkansa luonut SPV ei ole luopunut identiteetistään

14.07.
2019
Liigat

Jiri Kirsilä (kesk.) mullisti SPV:n kesäharjoittelun. Kuva: Juha Käenmäki

Lomakauden vuoksi Pääkallo.fi julkaisee heinäkuussa päivittäin uusintoina pidempiä artikkeleita, haastatteluita, analyyseja, blogauksia ja kolumneja vuosien varrelta. SPV lähti kauteen 2018-19 uudenlaisella ryminällä. Ilkka Kittilä kirjoitti SPV:n pelitavasta ja julkiseksi ”vuodetusta” kesäharjoitusohjelmasta 26.11. 2018.

SPV julkaisi jokin aika sitten kesäharjoitteluohjelmansa avoimesti kaikkien nähtäväksi. Harjoitteluohjelma on varmasti suurimpia syitä Peliveljien tämän kauden nousukiidolle.

Viime kaudella kentillä nähtiin passiivisesti ja matalalta puolustanut SPV, joka luotti vastaiskuihin ja rimpuili loukkaantumisten kourissa. Kaikki kärjistyi playoff-sarjaan Nokian KrP:tä vastaan, jossa seinäjokelaiset pyrkivät malttamaan, kyykkimään ja tukkimaan tilan parhaalta maalintekosektorilta puolustuspelissään ja joko etenemään nopeilla vastaiskuilla tai jäädyttämään pelin täysin pallon kanssa.

Kyseessä oli osittain jopa pakon sanelema ratkaisu. SPV oli keväällä – ja oikeastaan koko kauden – loukkaantumisten runtelema ja joukkueen harjoittelukulttuuri sai tästä myös kovaa kritiikkiä ulkopuolelta. Täksi kaudeksi SPV teki kovia hankintoja piristämään toimintaa, mutta ennen kaikkea muutosta haettiin toimintatapojen puolelta, kuten fysiikkavalmentaja Jiri Kirsilän kesäohjelma osoittaa. Kirsilä tuotti ohjelman opinnäytetyönään.

SPV:n kesäharjoittelu oli opinnäytteen mukaan hyvin kokonaisvaltainen paketti, jossa otettiin huomioon elämän kompleksinen luonne. Suunnitelmallisuus oli yksi iso teema, jossa pyrittiin ottamaan selvästi keskiöön pelaajat ihmisinä. Tukiverkosto ja sosiaalisen elämän ylläpitäminen nostetaan työssä esille pelaajan kehitystä tukevina asioina, joita ne toki ovatkin.

Suunnitelmallisuus näkyy myös määrän ja laadun suhteen. Harjoitusmäärät pyrittiin nostamaan jopa kymmeneen kertaan viikossa. Aiemmin syksyllä Tommy Koponen on pelien jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa todennut muun muassa sen, että kesä oli SPV:n historian rankin. Seura on toki menneisyydestäkin tuttu rankan kesäharjoittelunsa korostamisesta, mutta Kirsilän työ antaa Koposen väitteelle vahvaa tukea.

Jari Hankkio on tehnyt jo yli 40 tehopistettä. Kuva: Juha Käenmäki.

Rankkuuden lisäksi viime kaudesta pyrittiin oppimaan myös huoltavan ja palauttavan harjoittelun merkitystä korostamalla ja sitä lisäämällä. Harjoitusohjelmia on työn mukaan rukattu pelaajille yksilöllisesti arkeen soveltuviksi. SPV onkin välttynyt vakavilta loukkaantumisilta. Esimerkiksi urallaan paljon haavereista kärsinyt ykköspyssy Jari Hankkio pelaa elämänsä kautta, vaikka omien sanojensa mukaan polvet eivät vielä täydessä terässä olekaan.

Yhteisöllisyyttään ja yhdessä töiden tekemisen kulttuuriaan eritoten menestyksen hetkillä korostanut SPV on tuonut kesällä myös sen suhteen muutoksia. Se on ottanut käyttöön pienryhmäajattelun ja -toiminnan ryhmän sisäisen johtajuuden ja yhteisöllisyyden kasvattamiseksi.

Pelin kehittämisen tavoite ja sen haasteet

Perimmäinen ajatus toimintatapojen muuttamiselle oli työn mukaan itse pelaaminen. SPV selvästi halusi luoda nahkansa ja löytää uudenlaisen kilpailuedun, jolla se voi määrittää kenttätapahtumia. Kentällä onkin nähty kauden alkupuolikkaan aikana ryhmä, joka kykenee antamaan paineen koko 60 minuutin ajan päätylaudasta saakka. Se on antanut joukkueelle etulyöntiaseman valtaosassa peleistä, vaikka vaikeuksiakin on pelillisesti riittänyt.

Merkittävää on sekin, että Koponen näkee syksyn lausuntojensa mukaan peliä siten, että on pystyttävä prässäämään, mikäli haluaa pelata huipulla. Tilanne onkin siinä mielessä otollinen, että SPV:n identiteetti on aiemmin nojannut vahvaan viisikkopuolustamiseen jalkapallotermein matalassa blokissa. Se pystynee siis varioimaan prässitasoaan kun kevät ja playoffit lähestyvät ja yksittäisten pelien tuloksetkin nostavat arvoaan entisestään.

Pelien perusteella haasteet löytyvät kuitenkin nimenomaan edelleen kentällä tapahtuvasta toiminnasta. Tämä on erikoinen väite siinä mielessä, että tulokset ovat olleet hyviä ja SPV on sarjassa toisena MM-kisatauolle mentäessä. Tuloksen takaa on nähtävissä kuitenkin ristiriitoja toimintatapojen tavoitteille pelin opettamisessa.

SPV:n prässitasojen yhteistyö on edelleen hakusessa ja pahimmillaan paketti avataan varsin helposti. Tilanteiden tunnistaminen pelin ”kaaoksessa” ei ole vielä parhaimmillaan. Ykköstason reagoidessa kakkostason reagointi voi olla vajavaista tai jopa päinvastaista ykköstasoon nähden. Käytännössä siis esimerkiksi laitureiden lähtiessä työntämään painetta, on kakkostason sentterin ja puolustajan reagoinnissa nähtävissä viivettä tai vastaavasti kakkostaso voi tiputtaa siinä vaiheessa, kun ykköstaso paineistaa. Tämä on avannut syksyn peleissä isoja tiloja vastustajille päästä paineen alta ulos ja kääntää peliä vaarallisesti.

Avainasia pelaamisessa on opinnäytteen mukaan myös aktiivisuus ja sen lisääminen. Aktiivisuus on haastava termi. SPV:n kohdalla on hyvä käyttää aloitteellisuuden käsitettä. SPV on aiempaa aloitteellisempi karvaamisen suhteen ja se on tuottanut isossa kuvassa joukkueelle todella paljon hyvää edellä mainituista haasteista huolimatta. Pelitapaan kuuluu kuitenkin myös pallollinen peli ja kysymys kuuluukin, onko SPV onnistunut tuottamaan aktiivisempaa, tai pikemminkin aloitteellisempaa pallollista peliä?

Tommy Koponen on syksyn aikana todennut muun muassa sen, että viisikon rakenne tulee olla sellainen, että prässäämällä saavutetun riiston jälkeen pallonhallinta on mahdollista saavuttaa. Koska SPV pyrkii prässillään määrittämään pelitapahtumia, vaikuttaa lähestymistapa pelin virtauksen hallitsemiselle olevan edelleen lähtöisin puolustussuunnan pelaamisesta.

Kuva: Juha Käenmäki.

Pelissä ei ole ainakaan vielä juurikaan viitteitä siitä, että SPV:n pallollinen peli olisi muuttunut tai muuttumassa merkittävästi aktiivisemmaksi. Järjestäytyneessä hyökkäyksessä SPV:n pallollinen pelaaminen ei välttämättä ole aiempaa aloitteellisempaa. SPV ei ainakaan tällä hetkellä tee merkittävästi mennyttä enempää viisikkoa rikkovia liikkeitä, eikä luo aiempaan nähden enempää tiloja esimerkiksi vedättämällä tai haastamalla, joita hyödyntämällä se pystyisi olemaan samanlainen uhka vastustajalle kuin riistojen jälkeisessä tilanteenvaihtopelaamisessa.

Kääntöpeli niin hyökkäys- kuin puolustusalueella tapahtuvien riistojen jälkeen on edelleen timanttisen hyvää. Myös suorissa hyökkäyksissä SPV on hyvä. Pelaaminen perustuu silti pitkälti edelleen puolustamiseen ja tilanteenvaihtoihin. Pelitapa kokonaisuudessaan ei siis ainakaan vielä ole muuttunut varsinaisesti aktiivisemmaksi. Puolustuspelaamisessa näin on käynyt.

Avoimuutta ja pitkäjänteisyyttä lajin hyväksi

Peliveljet ovat syksyllä kuitenkin osoittaneet todeksi syksyn puheet siitä, ettei haasteita ja ongelmia pelätä. Seinäjoella puhutaan prosessista, jota pyritään viemään pitkäjänteisesti eteenpäin. Tämä lupaa hyvää sen suhteen, että SPV:stä saataneen pitkällä tähtäimellä liigaan korkeaan prässiin luottava joukkue, joka taas luo uusia ärsykkeitä suomalaiselle liigasalibandylle ja voi parhaimmillaan ohjata pelin kehitystä omalta osaltaan.

SPV:n ei tarvitsekaan olla pallollisen pelaamisen erikoisosaaja. Sen identiteetti on liittynyt aina kivenkovaan puolustuspelaamiseen, eikä Seinäjoella tästä varmasti haluta luopua. Siitä ei varmasti edes kannata luopua.

Kirsilän hyvin kokonaisvaltaiseen ihmisten valmentamiseen ja jopa tutkimustiedon kautta tulevaan pelaajien sivistämiseen peilaten voi kuitenkin esittää validin kysymyksen verraten siihen, mitä kentällä tällä hetkellä on nähtävissä: lähestyykö SPV peliä samasta kokonaisvaltaisesta näkökulmasta? Jos yleisesti joukkueen kehittämisessä on keskiössä ihminen, onko joukkuepelaamisen kehittämisessä keskiössä peli kokonaisuutena? Näkyykö itse pelin kaaos ja vuorovaikutus siinä, miten SPV:n raamien sisällä opetetaan peliä? Kesäharjoitteluohjelmassa Kirsilä on ottanut huomioon muutoksen läpiviemisen hyvin vahvasti. Työssä mainituista asioista on varmasti ammennettavaa myös pelaamisen monipuolistamiselle.

Tärkeä viesti Kirsilän opinnäytteen osalta on luettavissa kuitenkin loppukaneeteissa:

– Avoimuus mihin tällä pyritään, on puhtaasti lajin vieminen eteenpäin, mutta ei pelkän tiedon, vaan erityisesti oivalluksien kautta. Tällä tarkoitetaan sitä, että tästä tiedostosta on nähtävissä asioita, mitä joko kannattaa tai ei kannata tehdä, tai päättää tehdä jokin asia paremmin. Lopputulos on kuitenkin sama, sillä joku tai jokin taho oppii jotakin. Pienetkin asiat joukkueen toiminnassa (valmentajat ja taustahenkilöt), yksilön valinnoissa (pelaajat) tai tukiverkoston (vanhemmat, perhe ja ystävät) tuessa ovat niitä arvokkaita rippeitä sille, että laji itsessään kehittyy. Kun luomme toimintamalleja, joilla pyrimme kehittämään omaa toimintaamme, kehittyy samalla myös itse laji. Jälleen kerran, kollektiivinen ajattelu. Avoimuus mitä tällä haluamme mahdollistaa on samaa kuin mitä toteutamme omassa toiminnassamme. Epätietoisuus hidastaa kehitystä ja ymmärrys ja tieto tukevat kehittymisen halua, Kirsilä kirjoittaa.

Kehitystä tukee nimenomaan avoimuus ja keskustelu. Kirsilän työ herättää paljon ajatuksia ja SPV:n avoimuus asian suhteen tuottaa lajikulttuurille lisäarvoa. Mitä enemmän jaamme ajatuksiamme ihmisten ja joukkueiden johtamisesta, opettamisesta ja valmentamisesta, sekä tietysti itse pelistä, sitä enemmän opimme ja kykenemme tuottamaan laadukkaampia toimintamalleja koko lajin kehitystä ajatellen. Noista toimintamalleista oivana esimerkkinä toimii sekä Kirsilän työ, että sen esittely lajiväelle.

Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Vaasa

Twitter: @ilkkakittila