Maajoukkueet

Nöyrä kiitos kultaiselle sukupolvelle

10.07.
2019
Maajoukkueet

Kuva: IFF

Lomakauden vuoksi Pääkallo.fi julkaisee heinäkuussa päivittäin uusintoina pidempiä artikkeleita, haastatteluita, analyyseja, blogauksia ja kolumneja vuosien varrelta. Suomi kärsi karvaan tappion vuoden 2012 MM-finaalissa ja se lopetti myös monen huippupelaajan maajoukkueuran. Timo Mäkynen välitti 11.12. 2012 julkaistussa kirjoituksessa kiitoksensa Suomen kultaiselle salibandysukupolvelle.

Suomen salibandymaajoukkue on saanut huimasti kritiikkiä peliesityksistään Sveitsissä pelatuissa MM-kisoissa. Kaikesta näkyy, miten suuret odotukset joukkuetta kohtaan ovat olleet. Monen 70-luvun lopulla syntyneen runkopelaajan maajoukkueura loppui synkissä merkeissä, mutta toivottavasti pinnalla oleva Ruotsi-finaalin pettymys ei jää maajoukkueessa lopettaville pelaajille päällimmäisenä maajoukkueurasta mieleen. Pitää muistaa, että tämä ”kultainen sukupolvi” on taannut suomalaisille unohtumattomia elämyksiä, joita ainakaan minä en koskaan unohda.

Mika Kohonen puhui maajoukkueessa lopettamisesta jo tavatessamme kotikisojen 2010 alla Uppsalassa. Hän sitoutui nyt päättyneeseen MM-kisaprojektiin pitkien pohdintojen jälkeen. Nyt hän on purkanut maajoukkueuraansa eri medioille sen verran tunteikkaasti, että lopettamispäätös näyttäisi pitävän.

Esa Jussila oli tehnyt lopettamispäätöksen maajoukkueessa jo aiemmin ja kertoi siitä finaalin jälkeen. Hän julkaisi myös Twitterissä kiitokset pitkästä maajoukkueurastaan 1999-2012. Mikko Kohonen kertoi Ylen haastattelussa polvivaivoistaan, ja että jatkossa liigatahti riittää. Mika Savolainen lienee samassa pulkassa.

Mikael Järvi ei halunnut ennen kisoja Veikkaajaan tekemääni henkilökuvaa varten ottaa kantaa viimeisistä maajoukkuepeleistä, mutta tulevaan MM-projektiin saattaa olla uusien pelaajajohtajien etsimisen paikka. Sillä saralla etenkin Järvi ja Mika Kohonen jättävät jälkeensä uskomattoman suuret saappaat, joita ei ole helppoa täyttää.

Jo vuosia maajoukkuetta kannatellut Henri Toivoniemi arpoi pitkään sitoutumistaan tähän kisaperiodiin, ja hommaan lähdettyään hänet valittiin lopulta kisojen tähdistömaalivahdiksi. Hänelläkin on edessä pohdinnan paikka, ellei sitten jo tuleva maajoukkuevalmennus päätä soihdunvaihdosta maalivahtiosastolla. Sentteri Harri Forsten pystyisi edelleen antamaan maajoukkueelle paljon, mutta tehnee jatkopäätöksensä itse.

Pitää muistaa, että tällä pitkän yhteisen matkan kulkeneella runkoryhmällä on takana muun muassa kaksi hienoa, nimenomaan vahvasti voitettua maailmanmestaruutta. Samalla on käyty läpi aika, jolloin salibandymaajoukkue on noussut puheenaiheeksi kuppiloihin ja työpaikkojen kahvipöytiin. Kaikki tämä on tapahtunut aikana, jolloin moni näistä pelaajista on perustanut perheitään, matkustanut liigatauot maajoukkueen mukana, ollut pitkiä aikoja erossa pienistä lapsistaan ja taistellut tulevienkin sukupolvien edestä maajoukkuetapahtumien korvauksista.

Kultaisen sukupolven tuomista elämyksistä on pakko nostaa esille Tshekin MM-kisojen 2008 MM-finaalin nousu Ruotsia vastaan kahden maalin takaa ja Tero Tiitun unohtumaton jatkoaikamaali. Miesten salibandymaajoukkueen ensimmäinen maailmanmestaruus sai suomalaiset havahtumaan kansallisellakin tasolla yli lajirajojen, että suomalaisjoukkueen on oikeasti mahdollista nousta Ruotsia vastaan sillasta voittoon. Kostaa ruotsalaisille edes joku niistä eri urheilulajien karvaista tappioista vuosien varrella. Ja vastata kerrasta toiseen lajin ensimmäisinä mediakoulutettuina pioneereina korrektisti vähättelyihin mestaruuksista ”neljän maan lajissa”.

Kotikisoissa 2010 salibandymaajoukkueeseen kohdistui aivan uskomaton kotiyleisön paine, minkä alla moni on sortunut. Suomen esitys vielä loppua kohden parantuen oli niin suvereeni, että sitä kelpaa muistella. En ole koskaan kokenut vastaavaa, että finaalissa Ruotsia vastaan jo avauserässä on niin varma tunne Suomen voitosta. Se huokui myös pelaajien ilmeistä ja eleistä. Joka kerta finaalin maaleja katsellessa minulle tulee edelleen kylmät väreet siitä fiiliksestä mikä täydellä Hartwall Areenalla vallitsi.

Paikoista kotikisoihin oli aivan uskomaton kilpailu. Mestaruusjuhlista mieleeni ovat elävästi jääneet joukkueesta loppumetreillä pudonneiden Juho Järvisen ja Saku Lehden kostuneet silmät. Jotain poikkeuksellisesta ryhmähengestä kertoo se, että he olivat kenties uransa katkerimmasta paikasta huolimatta paikalla katsomassa kaverien MM-kultajuhlia. Kovasta kilpailusta kertoo myös se, että Kari Koskelainen ja Lauri Kapanen nousivat väliin jääneiden arvokisojen jälkeen Sveitsin-kisoihin.

Nyt edessä on uusien ratkaisijoiden etsintä ja uusien tarinoiden kirjoittaminen. Sitä ennen pitää vielä kerran ottaa hattu päästä ja kiittää maajoukkueessa lopettavia runkopelaajia niistä hienoista hetkistä ja elämyksistä, joita olette meille tarjonneet.

Kiitos.

Timo Mäkynen
Timo Mäkynen
Twitter: @tirsamaa