Lomakauden vuoksi Pääkallo.fi julkaisee heinäkuussa päivittäin uusintoina pidempiä artikkeleita, haastatteluita, analyyseja, blogauksia ja kolumneja vuosien varrelta. Julkaisuvuorossa on varsin tuore kirjoitus viime kaudelta. Matilda Kallunen kirjoitti vanhempien käytöksestä salibandykatsomossa ja se julkaistiin 26.3. 2019 sivustollamme.
On taas kevät ja se tarkoittaa yhtä asiaa: SM-playoffit ja muut kauden tärkeät pelit ovat alkaneet. Kevään pelit ovat kauden suola ja kovassa kamppailussa jatkopaikoista ja mitaleista sattuu yhtä jos toista. Katsomosta käsin jännittäessä rystyset valkoisina tulisi jokaisen muistaa yksi asia — olet junioreiden pelissä.
Junioriurheilu ja salibandy ovat Suomessa tasolla, jossa tarvitaan aktiivisia taustavaikuttajia. Juniorisarjoissa aktiiviset ja osallistuvat vanhemmat ovat elintärkeä elementti, eikä ilman joukkueenjohtajia, arpajaisiin leipojia tai kuskeja junioritoiminta pyörisi samalla tavalla. Se tuskin pyörisi ollenkaan. Lisäksi tiukat pelit täyden ja äänekkään katsomon edessä ovat harvinaista herkkua, ja ne mahdollistavat nämä samat aktiiviset taustavaikuttajat.
On jännittävää seurata katsomosta oman lapsen tai muun tärkeän junioritähden peliä. Katsomossa silmillä on kuitenkin yleensä ne seuran värien mukaiset lasit ja jokainen mailaan lyönti omaa joukkuetta vastaan on vähintään vaparin arvoinen. Vääryyden kuitenkin tapahtuessa on innoikkaammankin katsomourheilijan syytä miettiä hetken reaktiotaan. Mitä seurauksia mahdollisella huutelulla on?
On sallittua ja suotavaa kannustaa omia, mutta turha vastustajan soimaaminen on syytä jättää kokonaan pois. Harmittavan usein saa keskustelupalstoilta lukea asiattomista huuteluista esimerkiksi loukkaantumisen sattuessa. Maassa makaava tuskaisa vastustajan pelaaja tulee nähdä hänenä itsenään, lapsena, eikä pahiksena, joka vie MikkoPetterin joukkueelta jatkopaikan.
Lapsuus ja nuoruus ovat henkisen kasvun kannalta herkimpiä hetkiä elämässä. Lapsena kuullut sanat saattavat satuttaa vuosienkin päästä, nuorena saatu loka niskaan voi aiheuttaa paineita tulevaisuudessakin. Pahimmassa tapauksessa katsomosta kuuluva ylimääräinen ja asiaton huutelu saattaa viedä juniorilta kokonaan halun harrastaa ja pelata.
Vastustajankin pelaaja on lapsi ja ihminen. Hän ei ole ruma, lihava, surkea tai hänen ei tulisi painua kuuseen. Miksi junioripeleissä jotkut kokevat oikeudekseen pilkata toista ihmistä tavalla, joka kielletään jo päiväkodissa? Onko henkilökohtaisuuksiin ja asiattomuuksiin vetoaminen siirtynyt netin keskustelupalstoilta junioripeleihin? Kielenkäyttö ainakin puhuu sen puolesta.
Kentän laidalla on hyvä muistaa se, että aikuinen on se, joka osaa käyttäytyä. Se, joka osaa kannustaa painamatta toista alas. Aikuisen tulisi olla kykenevä hallitsemaan tunteensa tai ainakin ilmaisemaan tunteensa järkevämmin. Aikuinen on aina esimerkki, toimintamalli nimittäin tarttuu. Miten voimme olettaa lapsilta reilua peliä ja käytöstapoja, jos emme itse pysty näitä yksinkertaisia ohjenuoria noudattamaan.
Seuraavan kerran katsoessa junnupeliä on syytä miettiä millainen esimerkki ja kannustaja haluaa olla. Kukaan ei halua istua huonokäytöksisen ja törkeän kannustajan vieressä. Kukaan ei myöskään halua olla se pelaaja, jonka läheinen ei osaa käyttäytyä. Jos mieli tekee nauraa vastustajan loukkaantuessa tai kommentoida vastustajan taustaa törkeästi, on syytä harkita jättäytymistä pois katsomoista — siellä ei ole tilaa katsomohirviölle.
—
Kirjoittaja on pelannut 7 kautta kasvattiseuransa SBS Wirmon väreissä. Seuraava kausi kulunee vielä A-tytöissä jos mahdolliset opiskelut sen sallivat. Olen vanhin (ja huonoiten menestynyt) kolmen salibandysiskoksen sarjasta, joten junnupelejä on takana satoja pelaajana ja isosiskona. Pelaamisen lisäksi olen intohimoinen kirjoittaja itseni ja välillä muiden huviksi. Luotaan ja raportoin arkitodellisuutta 18-vuotiaan paperilla aikuisen nuoren silmin.